Keskenmenon jälkeen kuumeilevat 2021

Hui, kuulostaapa hurjalta! Oireiliko millään muulla tavoin, kuin vuotamalla? Mulla oli viime sunnuntaina tyhjennys. Oli suoraansanottuna syntymäpäivät helvetistä. Tyhjennys läjti käyntiin vasta 8 tunnin päästä ekoista cytoteceista ja kivut oli ihan kauheat. Tuntui myös, ettei kohtu täysin olisi tyhjentynyt ja eilen jo soitinkin klinikalle, koska en saanut "pinnistettettyä" rakkoa tyhjäksi (tai siltä ainakin tuntui) ja kivut olivat edelleen kovat. Käskivät tarkkailemaan tilannetta ja myöhemmin eilen tulikin isoja riekaleita ulos. Tänä aamuna hieman parempi olo ja vuotokin näyttäisi hieman vähentyneen. Mutta on tää perseestä!

Voimia ja jaksamista @Hulda91. Toivottavasti operaatio menee nyt hyvin ja pääsette taas yrittämään ❤
Ei ollut muutakuin pelkkä vuoto. Ei kipuja, ei mitään hajuja tms.
Toivottavasti sulla menisi tyhjennys paremmin ❤
Sitä mäkin todella toivon että ens viikon jälkeen pääsisi vihdoinkin palaamaan normaaliin.
Musta on jotenkin hurjaa ettei näiden tyhjennysten jälkeen ole mitään jälkitarkastusta vaan oletetaan kaiken sujuneen hyvin
 
Ei ollut muutakuin pelkkä vuoto. Ei kipuja, ei mitään hajuja tms.
Toivottavasti sulla menisi tyhjennys paremmin
Sitä mäkin todella toivon että ens viikon jälkeen pääsisi vihdoinkin palaamaan normaaliin.
Musta on jotenkin hurjaa ettei näiden tyhjennysten jälkeen ole mitään jälkitarkastusta vaan oletetaan kaiken sujuneen hyvin
Ei ollut mullakaan kkm jälkeen jälkitarkastusta... lääkkeet, kivut,vuodot,alkion synnytys ja pahaolo. 5viikkoa siitä pissinäyte ja tsekkasivat että hcg on tippunut. Onneksi itsellä meni tyhjennys hyvin ja se hcg oli tippunut nolliin...

Tsemppiä teille ♡
 
vierailija
Kiitos tämän ryhmän olen saanut jo nyt vertaistukea ja apua huonoon fiilikseen ja epävarmuuteen oman kehon ja itseensä luottamisen kanssa. Nyt kyselisin teiltä apua ja näkemyksiä tarkemmin.

Miten muilla on spontaanin hyvin varhaisen km jälkeen ensimmäiset kuukautiset tulleet ja ovatko olleet niukat?
Täällä jo toivoin uutta plussaa koska kaikki oireet (ainakin kuvitellusti) mahdollisesta raskaudesta ilmestyivät mutta kp26/28 alkoi tiputtelu/tuhruvuoto joka kestänyt nyt muutaman päivän.
Testin olen tehnyt joka toinen päivä ja negatiivisia ovat.
Mikäli tuossa kierrossa ovulaatio tapahtui niin se on hyödynnetty.
Miten laskisitte uuden kierron alkaneen tällaisen pohjalta?

Taustaksi,
05/21 poistettu hormonikierukka
06/21 plussa joka noin kahden viikon jälkeen alkoi vuotona ja todettiin ultrassa kemialliseksi
 
Pahoittelut, nyt tulee omanapainen pahan mielen päivitys:
Viime maanantaina mulla oli viimeinen hcg-seurantalabra. Hcg oli pudonnut 2,1. Vuoto loppui jo sunnuntaina ja ehdin siitä jo iloitakin, kunnes se taas alkoi eilen runsaana. Kohta on mennyt koko kesä vuotaessa. Enkä pysty vielä edes kuvittelemaan uutta yritystä, kun keho ei ole palautunut edellisestäkään.
Juttelin tästä parhaalle kaverilleni, joka on raskaana. Loukkaannuin, sillä silti sieltä tuli neuvoja ja näkemyksiä yrittämiseen, raskauteen ja vauvoihin liittyen. Surettaa, että ehkäpä meidän ystävyyden on vain nyt mentävä tauolle, sillä näitä toistensa vastakohtia; raskautta ja keskenmenoa on vaikea käsitellä samaan aikaan, niin suuria tapahtumia ne ovat elämässä.
 
Ei oo totta, olispa jo ohitse :(
Miten muuten voit, jos koko ajan vuotaa verta? Onko sulta esim tarkistettu rauta-arvot?:unsure:
Mullahan meni taas varastot tyhjiksi ed. Km myötä. En nyt muista mutta kävitkö jossain tarkistuksessa, ultrassa? Hcg perusteella kyllä ei kait pitäisi olla mitään jäänyt, mutta mikähän siellä vielä vuotaa:oops:
Ja ymmärrän kyllä hyvinkin ettei raskaana olevia pysty kohtaamaan, niiden on helppo siinä tilassa huudella neuvoja :(
Mulla taas on näitä jotka on yllättäen tai vahingossa pamahtanut paksuksi jotka sit neuvoo miten pitäs toimia.
 
Fyysinen vointi on ollut ihan ok. Viimeinen ultra oli 28.6., viikko metotreksaattihoidon aloituksen jälkeen, kaipa siinä vain tarkkailivat, ettei munanjohdin ole vuotanut enempää kuin aiemmin. Perusverenkuvan ottivat vielä 5.8. jolloin hemoglobiini oli 124, tuon jälkeen seurasivat vain hcg:tä.
Viime maanantaina soittivat naistenklinikalta, että seuranta lopetetaan nyt, kun hcg oli alle 5.
Täytyypä alkaa napsia monivitamiinia ja rautaa purkista.
Tästä vuodosta oon etsinyt kokemuksia netin syövereistä. Englanninkielisillä sivuilla jotkut kertoivat, että lääkärin mukaan kyseessä olisi kuukautiset tyhjennysvuodon jälkeen. Kaipa se limakalvo siellä vielä kasvoi, kun hcg oli yli 0 ja nyt tulee ulos, kun hormonotasot romahtivat :unsure:
 
  • Tykkää
Reactions: Alinna86
@Lili_86 jospa ne tosiaan olis jo kuukautiset! Minähän vuotelin syys-tammikuu enemmän ja vähemmän ja tammikuussa käynnistyi sitten ihan oikea kierto, vaikka olin tosiaan vuotanut jo monta kuukautta. Siitä se pikku hiljaa alkoi helpottamaan. Kannattaa muistaa syödä nyt raudan lisäksi ainakin foolihappoa, jos et jo syö, kun metotreksaattihan vie sen elimistöstä. Tsemppiä kovasti! ❤
 
  • Tykkää
Reactions: Lili_86
Onko täällä muita, joilla käynyt mielessä voisiko omien munasolujen laatua jotenkin kohentaa? Joko elintavoilla/ruokavaliolla tai vitamiineilla. Kiinnostaisi kovasti kuulla käyttääkö joku jotain hivenaineita tms. Itsellä käytössä vaan tuo raskaus/yritysajan monivitamiini ja raudanpuutoksen takia rauta ja ajoittain nappaillu myös d vitamiinia.

Tiedän kyllä, että tieteellisesti sitä laatua ei vissiin voi parantaa, mutta eipä noista varmasti haittaakaan ole. Toisaalta monet tulee raskaaksi tosi epäterveellisin elämäntavoin, joten pitäiskö vaan laittaa elämä risaseks:LOL::LOL:

Yksi mitä harkitsen vahvasti olisi tuo q10 ubiqinol.

Tuossa prenatal vitamiinissahan pitäisi olla kaikki mahdollinen, mutta sitten jotkut syö kuitenkin niitä kaikkia nimenomaan erikseen ja paljon muuta päälle. Tämä hieman hämmentää mua.

Tällaisen löysin netistä, tuossa tulee kyllä jo hintaa vitamiineille:oops:

vierailija
Minä googletin englanniksi ja tein listan mitä ostin: L-arginiini, ubikinoni, omegat, rauta kohtuullisella 50-60 mg annoksella joka toinen päivä, Foolihappo isolla annoksella tai paremmin imeytyvässä muodossa, Donaferty, D-vitamiini, runsaasti kasviksia eri väreissä ja liikuntaa ja unta. Melatoniinia käytän muutenkin 0,5-1 mg annoksella usein, se on myös mainittu useissa englanninkielisissä jutuissa parantamaan laatua. Ja mulla ei ole PCOS:aa tai muutakaan ”syytä”, vain ikä. Lisäksi suositellaan vähentämään valkoisen sokerin käyttöä. Näitä kaikkia lisäravinteita tilasin YA:sta netistä, halusin tilata luotettavalta toimijalta, en ole valmis ihan mitä tahansa pillereitä syömään.
 
  • Tykkää
Reactions: Wiltsukka_

Mielenkiintoista! Syötkö näiden lisäksi jotain monivitamiinia vai siis pelkästään näitä? Ja onko siis vielä ollut apua vai yritätkö raskautta parhaillaan? :)

Melatoniini vissiin ok yritysaikana, mutta voikohan sitä syödä myös oviksen jälkeen turvallisin mielin? Raskaana olevillehan sitä ei suositella.
 
vierailija
Auttakaa te ovislimoista ja oviksesta tietävät…

Ennen raskautta sain aina mitattua ovulaation ja se oli kp11-15 ja myös limat täsmäsivät aina noihin ajankohtiin. Päätin tuon myöhäisen km jälkeen etten enää mittailisi ovulaatiota mutta oon taas viime ja tässä kierrossa mittaillut ovulaatiota (siksi koska se yks kierto venyi ylipitkäksi, 42 päivää). En tiedä onko mittailu hyvä vai huono, siis ettei siitä tule liikaa stressiä ja lapsihommasta taas suorittamista.

Viime kuussa en saanut ovulaatiota 100% varmuudella kiinni, mut kp11 näytti siltä että oli tosi lähellä plussa. Sit seuraavana päivänä taas vaaleampi, eli saattoi olla siinä. Menkat alkoi kp24 niin siinä mielessä tuo kp11 täsmäsi. Tuolloin limaa oli myös muutamia päiviä ennen tuota kp11 ja muistaakseni vielä siinä kp11.

Nyt tässä kierrossa on menossa kp11 mut eilen ja tänään ei ovulaatiomitta oo näyttänyt mitään. Mulla oli kyllä jo kp7 melko isot limat mitkä luulin että enteilisi ovulaatiota mutta sen jälkeen ei limoja ole kauheasti ollut. Ajattelin kuitenkin jatkaa mittailla ainakin kp15 asti. Mietin vaan että voiko tulla limaa jo monta päivää ennen ja sitten olla joitakin päiviä välissä kuivempaa ja sitten taas tulla limaa? Elättelen siis toiveita, että ovulaatio on vasta tulossa.

Toivottavasti ovulaatio ei ollut niinkin aikaisin kuin kp7? Voiko ovulaatio olla jo noin aikaisin? Jos oli niin ei toiveita raskautua täsdä kierrosta kun yleensä ajoitetaan hommailut kp10-19 välille :(
 
vierailija
Noista vitamiineista jne. Itse syön foolihappoa ja vehnäalkioöljyä. Muita ei ole käytössä. Samoilla menin viimeksi kun raskauduin.

Silloin raskauduin heti siitä kierrosta, jolloin aloitin vehnäalkioöljyn syömisen. Otin sen nyt taas tässä kierrossa käyttöön ja toivon parasta. Toki on todennäköisempää, että viimeksi tuo oli vaan sattumaa eikä raskaus varsinaisesti alkanut tuon öljyn ansiosta.
 
Lisäravinteista ei mitään kunnollista tieteellistä näyttöä kai ole, mutta ubikinonia olen käyttänyt, omega-3 syön joka tapauksessa, ajoittain rautaa. Donafertyä (myoinositoli) oon käyttänyt myös, mutta sen paras hyöty liittyy siihen jos taustalla PCOS. Melatoniinista sellainen varoituksen sana, että vaikka sen on arveltu parantavan munasolujen laatua, se voi häiritä ovulaatiota, joten luomukierrossa se voi olla jopa haitaksi.

Se päätemuuttuja, jota pitäisi seurata kun aineita tutkitaan, on toteutuneet elävänä syntyneet, joten vaikka joku lisäravinne esim näyttäisi lisäävän hedelmöittymistä ivf-hoidossa, siitä ei ole iloa jos se siihen ei liity lisääntynyt onnistuneiden raskauksien määrä.

Vaikka kova tieteellinen näyttö puuttuu, olen itse käyttänyt kaikkea josta ei haittaakaan ole, koska panen kaikki peliin minkä voi. Esimerkiksi ubikinoni on tällainen. Foolihappoa tietysti kannattaa syödä, koska se on niin tärkeä jo heti alkuvaiheessa, jos raskaus onnistuu.

Kirjassa It starts with the egg on hyvin kattavasti kuvatti erilaisia lisäravinteita. Sen saa Amazonin kautta, myös sähköisenä Kindle-versiona.
 
Kiitos kattavasta infosta, tuo q10 lähtee kyllä käyttöön. Mulla foolihappo raskausvitamiinissa, mut pitäiskö hän sitä sit syödä vielä isompi satsi:unsure:

Toi kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta, täytynee ehkä tilata, ei näyttänyt löytyvän kirjastostakaan
 
vierailija
Mielenkiintoista! Syötkö näiden lisäksi jotain monivitamiinia vai siis pelkästään näitä? Ja onko siis vielä ollut apua vai yritätkö raskautta parhaillaan?

Melatoniini vissiin ok yritysaikana, mutta voikohan sitä syödä myös oviksen jälkeen turvallisin mielin? Raskaana olevillehan sitä ei suositella.
Söin vielä Multi Vita raskauspillereitä ja omegat oli kans raskaana oleville tarkoitettuja. Varaudun näillä ”coctaileilla” IVF:n, mutta sitten tulinkin Alkion siirrosta raskaaksi, vaikka pakkasessa oli vain yksi huonompilaatuinen. En tiedä vaikuttiko nuo vitamiinit siihen kiinnittymiseen, mutta ainakin tukevasti raskaana ollaan, la parin viikon päästä. Niin ja tuota vehnänalkioöljyä yritin kans ottaa, mut pahan maun vuoksi jäi käyttämättä, vaihdoin sen e-vitamiini kapseliin jossa oli vehnänalkioöljyä. Niin ja multa jäi mainitsematta GELEE ROYALE, niitä kapseleita otin kans. Tämä mun vitamiini kuuri kesti 3-4 kk, kunnes viimeinen alkio siirrettiin, olin ihan varma että siitä mennään seuraavaan IVF:n vielä, mut ei tarvinnutkaan. Ikää 37. Mä käytin melatoniinia Alkion siirtoon asti, sitten lopetin.
 
Heip! Onkin hetki kun olen täällä kirjoitellut, lääkkeellinen tyhjennys oli 28.5. ja sen jälkeen ollaan odoteltu kuukautisia. Bongailin ovulaatiota ja estrogeenin nousun huomasin ihan ajallaan (vain muutama päivä normaalista myöhässä), mutta lh-huippu jäi. Sitten suunnilleen silloin kun kuukautisten aika olisi ollut, tuli pientä tuhrua pari kertaa, ei muuta. En pistänyt edes päiviä sen tarkemmin merkille.
Mutta: ovis + bongattu kp 48 eli ovulaatio kp 49-50. Nyt sitten tänään kp 59 alkanut pientä vuotoa ja mietin, että mitähän hittoa, eikai kk pitäisi noin pian alkaa. Minulta on tutkittu keltarauhasarvot jotka olivat hyvät, kierrot normaalisti 31 päivää. Kiinnittymisvuodosta tuskin on kyse, koska on ihan samanlaista kuin aina juuri ennen kuukautisten alkua. Limaista ja veristä, ei mitenkään vaaleanpunaista tai rusehtavaa kuten olen kiinnittymisvuodon käsittänyt olevan.
Ehkä vain kierto aivan sekaisin? Kokemusta?
 
Onko sua rokotettu vastikään? :rolleyes:
 
Nyt on kohtu tyhjennetty lopusta raskausmateriaalista. Kokemus oli aika kamala.
Siellä jotenkin katkes kamelin selkä tän tilanteen loputtomuuteen + jänntin tosi paljon. Yritin itkua pidättää, siinä onnistumatta. Hävetti ihan älyttömästi nyyhkyttää siellä.

Nyt on jotenkin helpottunut olo että olisko tää vihdoinkin tässä ja normaali elämä voi jatkua. Samalla pelkään että taas raskaudun ja taas se on tuulimuna ja taas tää kuukausien helvetti on edessä. Jotenkin tän asian kanssa on ollut niin yksin. Mun mies ei osaa lohduttaa eikä edes kykene ymmärtään millasta tää on mulle, joten asiasta ei puhuta meillä kun vain että mikä toimenpide tms on seuraavaksi.
Anteeksi tää avautuminen ja omanapailu
 
Ehkä nyt pystyt aloittamaan surutyön paremmin :(
Ja me ollaan täällä just sitä varten, että jokanen voi kertoa synkimmänkin tunteensa ❤

Voin samaistua pelkoon uudelleen raskautumisesta. Itsellä on vaan koko ajan takaraivossa, kuinka jos ikinä enää plussan näen, niin voiko siitä nauttia, vai onko pelkkä pelko ja ahdistus läsnä.

Voimia ja tsemppiä ja nyt purat pahan olon tänne!
 
Nyt on kohtu tyhjennetty lopusta raskausmateriaalista. Kokemus oli aika kamala.
Siellä jotenkin katkes kamelin selkä tän tilanteen loputtomuuteen + jänntin tosi paljon. Yritin itkua pidättää, siinä onnistumatta. Hävetti ihan älyttömästi nyyhkyttää siellä.

Nyt on jotenkin helpottunut olo että olisko tää vihdoinkin tässä ja normaali elämä voi jatkua. Samalla pelkään että taas raskaudun ja taas se on tuulimuna ja taas tää kuukausien helvetti on edessä. Jotenkin tän asian kanssa on ollut niin yksin. Mun mies ei osaa lohduttaa eikä edes kykene ymmärtään millasta tää on mulle, joten asiasta ei puhuta meillä kun vain että mikä toimenpide tms on seuraavaksi.
Anteeksi tää avautuminen ja omanapailu
Samoja fiiliksiä myös. Että uskaltaako sitä ikinä nauttia raskaudesta, jos sille tielle vielä pääsee ja mitä sitten, jos taas menee kesken.

Itse myös kauhistellut sitä, miten syrjään mies jätettiin tässä. Toki joo, mies ei koe fyysistä puolta, mutta meillä ei mies päässyt edes mukaan (koronarajoitteet) vaan käskettiin odottamaan autossa. Minulle tarjottiin psykologeja ja sairaalapappeja keskusteluavuksi sekä viikko sairaslomaa, miehelle ei mitään. Jotenkin todella surullista, miten ulkopuolelle toinen jätetään sillä lapsi on yhtä toivottu myös hänen puoleltaan.. Paljon on vielä matkaa..
 
Mulle ei tarjottu edes sairaslomaa. Töihin vaan suoraan sen infon jälkeen että vauvaa ei tule. Eikä mitään keskusteluapua tarjottu missään vaiheessa. Ei edes tänään vaikka itkin siellä. Itse päätin ottaa omalla ilmotuksella saikkua loppupäivän joka onneksi on mahdollista mun työpaikalla.
Musta on tosi tylyä ajatella että miestä tää ei koskettaisi mitenkään mukamas. Meillä mies on ihan ok asian kanssa, toki harmissaan. Mutta joillekkin tällänen voi olla isokin murhe ja oon samaa mieltä että miehillekkin pitäisi sitä apua tarjota sekä sairaslomaa.

Toi uudelleen raskautuminen ja plussasta iloitseminen on kans asia mitä en uskalla varmaan tehdä ennenkun on joku rv 13. Pelottaa ja turhauttaa ajatuskin siitä epätietosuudessa elämisestä taas. Melkein toivon ettei plussaa tulisi hetkeen. Eikä varmaan tuukkaan koska tuulimunasta pääsin vasta nyt eroon.
 
  • Tykkää
Reactions: Charrypie - 86

Oho, ompa isoja eroja paikoissa! Itse taas valitsin olla etänä kaksi päivää saikun sijasta,koska en halunnut ilmoittaa töihin syytä. Mutta hurjalta kuulostaa, ettei mitään tarjota! Isosta asiasta kuitenkin kyse. Eli kyllä on matkaa nähtävästi myös meidän keskenemenojen saaneiden kohtaamisessakin!
 
Musta kans on todella hurjaa että kaikesta on näköjään vaan pakko selvitä töissä käyden. Itse en oo edes kaikista herkin ihminen tälläsille jutuille, niin kyllä sitä miettii että miten ne herkemmät pärjää jos mullakin oli jo näin vaikeaa.
Onhan nää joo luonnollisia asioita ja ollu kautta aikojen mutta ei se musta sitä tarkota etteikö se miltään saisi tuntua. Eli pitäisi sitä empatiaa saada mukaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Charrypie - 86

Yhteistyössä