Kun viikkoja piti olla kasassa tasan kahdeksan menin alkuraskauden ultraan yksityiselle. Siellä erittäin epäinformatiivinen lääkäri totesi, ettei löydä alkiota ja lähetti eteenpäin sairaalaan tutkittavaksi. Tuskaisen viikon odotuksen jälkeen sairaalassa lääkäri näki alkiokaiun, muttei sykettä. Raskaus olisi reilun kaksi viikkoa myöhässä. Lääkärin mukaan ero edelliseen ultraan saattoi selittyä myös sairaalan paremmilla laitteilla, jolloin todellista muutosta ei olisi tullut lainkaan. Ihana lääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, että vielä ei voida aivan varmaksi sanoa onko kyseessä keskenmeno ja siksi päätettiin odottaa vielä yhteen ultraan viikon kuluttua. Toivoen tietysti, että tuolloin sydän sykkisi. Muutoin edessa lääkkeellinen tyhjennys. Mitään vuotoa ei ole ollut koko raskausaikana.
Onko kellään ollut samanlaista tilannetta, joka olisi kääntynyt parhain päin? Huonosti menneistä erimerkkejä löytyy kyllä valitettavan paljon ja ei voi olla kun pahoillaan kaikkien heidän puolestaan.
Minä tahtoisin vielä toivoa..