Hei. Uutena tänne kirjoittelen, on niin paha olla ja pelkään rasittavani läheisiäni tämän keskenmenon kanssa. Koimme mieheni kanssa toisen keskenmenon peräkkäin, yhteisiä lapsia ei ole, miehellä ei ole omia, minulla neljä. On niin toivottu yhteistä pikkuista jo reilun vuoden verran ja tämän keskenmenon jälkeen minusta on tuntunut etten enää haluaisi yrittää uudelleen. Tämä keskenmeno oli hankala, verenvuoto niin runsasta(vaikka vasta vko8) että ambulanssikyydillä sairaalaan, nyt pahin ohi ja olen kotona, hb-arvot romahti: nyt suunnilleen sata ja edelleen vuodan menkkamaisesti. Aina aiemmin olen ajatellut että haluaisin vielä raskaaksi, edellisen keskenmenon jälkeen oli odotettava puoli vuotta ennen uuden raskauden yrittämistä, aika tuntui todella pitkältä. Tahdoin vauvan ja äidiksi vielä kerran ja tahdoin antaa miehelleni mahdollisuuden isäksi tulemiseen. Nyt uudet tunteet yllättää, pelottaa ja kummastuttaa, ensimmäisen kerran elämässä minusta tuntuu etten enää halua raskaaksi, en tiedä johtuuko siitä että pelkäsin henkeni puolesta vuotojen vuoksi vai olenko nyt niin rikki etten enää kestäisi uutta mahdollista pettymystä. Netistä keskenmeno juttuja lueskellen olen kiinnittänyt huomiota siihen, että niissä monesti ajatellaan jo seuraavaa raskautta vaikka pelottaakin, liekö missään kohtalotovereita jotka ajattelee/suunnittelee/on kääntänyt laivan kokkaa kesken matkan? Voiko suunnitelmia noin vain muuttaa, voiko toiselta viedä niin paljon kuin suunnitellun vanhemmuuden vain siksi ettei nyt tällä kertaa sattunut onnistumaan?