Täällä myös yksi epäkelpo ilmottautuu! :wave: Tuttia oon tuolle pojalle antanu ihan sairaalasta asti. Tissitakiainen kun olisi nimensä mukaan tississä jatkuvasti kiinni vaikka juuri olisi syöty. Liikaa jos syö maitoa niin takasinhan se sitten tulee ryöppynä. Siksi olen pahimpia imemisvimmoja taittanut tutilla. Kyllä sen sitten huomaa, jos tutti ei riitä vaan ruokaa on saatava. Niin ja silikoninen tutti käytössä. Esikoinen ei ikinä oppinut luonnonkumista syömään, joten en tällekään jotenkin vaan osaa sitä tarjota.
Toivottavasti Minnin masuvaivat helpottavat. Mä oon aina ollut siinä uskossa, että jekovit nimenomaan on hellempi vatsalle kuin devitol. Kävin itekin hakemassa jekovitia apteekista ja ylihuomisesta varmaan alotellaan, kun takiaiselle tulee se 2 viikkoa ikää =) Neuvolasta oltais se devitol saatu, mutta en huolinut. Toivottavasti säästytään mahavaivoilta.
Tänään käytiin neuvolassa. Missä kohtaa lienee joku mokannu, mutta lapsi on saanut 12 elinpäivänsä aikana 4,3cm pituutta ja painokin on sairaalastalähdön jälkeen noussu 380g. On tainnu vauva olla kippurassa, kun syntymäpituutta on mitattu.
Meni sitten suunnitelmat tältä päivältä uusiksi. Vettä tulee taivaan täydeltä, joten me kyllä ulkoilut jätetään väliin. Taidetaan kehittää jotain mukavaa puuhaa ihan kotosalla. Oishan tuossa kyllä siivoilemistakin, kun vieraita on tulossa joko huomenna tai myöhemmin tällä viikolla.
Tai sit mä istun koko päivän koneella :xmas:
Taa ja tissitakiainen 12 vrk