Heippa kaikki pitkästä aikaa!
Täällä vauvalla ja äitillä kaikki hyvin, vaikka olenkin ollut poissa tästä kuviosta melkein kolme viikkoa!
Onnittelut
Emmaalle ja Mintulle vauvoista! :heart: :flower:
Saagatar - uskomattoman ihanaa, että Valo on nyt teidän elämässänne, elävänä ja terveenä!! :heart: Valtavan suuret onnittelut, ihan itku tuli kun sain lukea, että kaikki meni Valon kohdalta hienosti. :flower:
Toivon menetys nyt konkreettisena on varmasti sanoinkuvaamattoman järkyttävää kohdata, mutta toivon sydämestäni, että nyt myös pääsette aloittamaan tärkeän surutyön ihan eri tavalla kun pelko toisen lapsenne kohtalosta ei enää varjosta. Toivo huolehtii teistä taivaan kauneimman pilven reunalta. :hug:
En tosiaan vaan oo jaksanut kirjotella. Oon ollut sen mun synnärikäynnin jälkeen pitkään ihan musertunut ja yhä kokemus varjostaa omaa raskautta. Myöskin siitä jatkuneet työt vei loputkin voimat. Eilen oli kuitenkin ensimmäinen päivä sairaslomaa, joka edeltää nyt lauantaina 22. päivä alkavaa äitiyslomaa. Mähän en millään olis jäänyt pois ennen koulun päätäjäisiä, mutta lääkäri määräs ajokieltoon. Ja kun työmatkaa on 125km päivässä niin paha siitä kiukutella. Ja pakko myöntää että olen huojentunut ja onnellinen! Kyllä se ajaminen alkoi olemaan vaikeeta - paitsi että supisteli ja iskias kiusas matkat, lyhytkätisenä ja -jalkaisena vatsa oli kii ratissa ja pelotti että tulee pienikin äkkipysäys. Tosin koko viikonlopun tein yhä työtä oppilaiden Lontoon reissun eteen, reissun jonne en itse sitten päässytkään sattuneista syistä.
Tänään lensivät aamulla Lontooseen valvojien kanssa, jotka saivat matkan ihan lahjana... Noh, isompi lahja minua odottaa.
Se synnärillä näkemäni äidin elvytystapaus... Sain jo seuraavana päivänä tietää lisää asiasta, koska maailma jälleen kerran osoitti olevansa hyvin pieni. Keuhkoveritulppaan menehtynyt äiti oli äitini ystävälle hyvin läheinen ja kaiken lisäksi oman oppilaani rakas serkku.
Oli töissä vaikeaa senkin vuoksi kun koko ajan tunsin tunnilla huonoa omaa tuntoa ison vatsani kanssa opettaessani. Oltiin vielä tämän menehtyneen äidin kanssa aivan samoilla viikoilla, hänelläkin laskettu aika juhannuksena. Kuten joku äitienpäivänä täällä totesikin (anteeksi en muista kuka kommentoi) niin vauvalle kävi myöskin ikävästi. Vauva tosiaan syntyi sektiolla vaikka äiti oli jo menehtynyt, elvytystä jatkettiin yli kaksi tuntia jotta vauva sai yhä happea. Pieni tyttö jaksoi kuitenkin elää vain kolme päivää ja oli äitinsä kanssa ristillä äitienpäivän lehdessä. Minusta hyvin suloista ja lohduttavaa, että juuri äitienpäivän lehdessä, koska äitihän tästä tytöstä ehti tulla. Muutenkin ainoa lohtu tilanteessa, että nyt äiti ja vauva ovat yhdessä ja heidän on hyvä olla. Siunaustilaisuus pidettiin viime viikolla ja vauva haudattiin äidin kainalossa. Vieläkin traagisempaa tilanteesta tekee, että äiti oli 19-vuotias tämän kevään ylioppilas. :'(
Pelkkä tietokin asiasta saisi tässä tilassa minut tolaltaan, ja olen ennen raskauttakin ollut hyvin herkkä tunneihminen. Mutta kun tosiaan olin itse paikalla, kun äiti synnärille tuotiin ja sitten hän on vielä tutuille ihmisille rakas ihminen... En tahdo saada tapausta mielestäni ja se tulee usein uniinikin. Välillä tuntuu, että elämän suurempi tarkoitus jää ihan hämärän peittoon. Mikä tarkoitus näin suurella vääryydellä voi olla? Eikä voi muuta kuin kiittää omista korteistaan, joilla saa tänään pelata. Huomisestahan ei kukaan tiedä. :/
(.) Mulla supistukset ovat tuon synnärikäynnin jälkeen jatkuneet, mutta eivät kovin tasaisina. Pitkälti niin, että niitä tulee ajaessa tai autossa istuessa, kun on hiukan yrittänyt jotakin tehdä tai on tullut liikuttua päivän aikana enemmän. Käsissä vaan yhä pahempana turvotuksen myötä rannekanava-vaivat ja jalkojen turvotus aika hurjaa. Verenpaineet kuitenkin hyvät ja pissa puhdasta proteiinin (niin kuin sokerinkin) puolesta.
Joku kyseli kämmenten ja jalkapohjien kutinasta - mä kävin vaivan takia sappi- ja maksakokeissa, mutta arvot olivat hyvät. Elikkä turvotus on todennäköisesti suurin syy kutinaan. Kannattaa toki tarkistaa hepatoosin varalta. Vauva oli viimeisellä lääkärikäynnillä kuulemma viikojensa kokoinen, 33 viikolla 2100-2200g, mutta silti samalla viikolla cf-mitta huiteli yläkäyrän yli. Mulla on siis vaan iso maha.
Kohdunkaulan ultraamisesta oli myös puhetta... Kohdunkaulaa mulla käsipelillä koittaessa jäljellä 2cm vaikka synnärin ultran mukaan 5cm. Mutta mun lääkäri oli sitä mieltä, että sitä ei realistisesti saa ultralla. Ja tää on mun yksityinen gyne ja synnytyslääkäri, johon luotan kuin kallioon.
Onhan hän minutkin maailmaan auttanut aikanaan. Kohdun sisäsuu hiukan auki ja kohdunseinämä ohentunut. Kiva kuulla, että virtsarakon ja vauvan pään välissä on vain 5mm - mutta se on kuulemma ihan riittävästi. :/ Liikkuminen on mulla hankalaa ja iskias vaivaa aika ajoin. Öisin kääntyminen ja ylösnousu tuottaa tuskaa - ja mähän käyn vessassa 1-2 tunnin välein. Syynä kai just se, että virtsarakko on tytön tyynynä.
Raskausarpia mulle on tullut navan molemmin puolin alavatsalla, mutta olenko jotenkin outo kun mä suorastaan rakastan niitä?!! Ne on mun tytön eka taideteos.
Närästänyt mua ei ole ollenkaan. Liekö syy että tuo pieni on ollut kiinnittyneenä viikolta 29 eikä ole päässyt ahdistamaan oloa täällä ylempänä kropassa. Onneksi näin, koska kyllä noissa ranteissa, iskiaksessa ja supisteluissa on ihan riittävästi... Niin ja
Milkei - mua todella sattuu kumartelu ja kaikenlainen taipuminen eteenpäin. tunne on tosi ikävä myös suoristautuessa ja tuntuukin välillä, että en kai vääntele vauvan niskoja nurin, kun se kumminkin päällään tuolla melkein tavarassa jo on.
Kaikille tasapuolisesti jaksamista ja haleja omiin vaivoihin ja jännityksiin!! :heart:
Moniko muuten silittelee vatsaansa jatkuvasti? Mä teen sitä, ja synnärillä kuulin, että se lietsoo supistuksia jos on herkkä kohtu. Aika hämärää. Olen siis koittanut vähentää, mut aika vaikeeta kun toi masu on niin ihana!
...johan oli tota asiaa taas kun on niin pitkä aika vierähtänyt... Yritän saada aikaiseksi pari kuvaa vaikka tänne tänään... Jos osaan.
Isoja aurinkoisia haleja,
Shawne & Baby Girl 34+2
