Kesäkuiset 2022

Se verikoehan on sikiöseulontoihin osallistuville, meillä kerrottiin sen tulokset sillon nt-ultrassa. Niissä oli viikot jonka aikana ne piti ottaa jos niihin haluu osallistua. Mä sain tänään neuvolasta myös jtn purkkeja pissanäytettä varten. Mut ymmärrän juu et turhalta toi kaikki tuntuu jos todetaankin keskenmenneeks.
Kyllä neuvolassa pitäisi ottaa myös verikokeita ennen seuloja. Ne on ne perus raskaus labrat. Ainakin itseltäni on ne otettu joka kerta
 
vierailija
Täällä uusi ilmoittautuu. Tänään tein positiivisen testin mutta varmuutta en tiiä milloin raskaus on alkanut koska joka kuukausi, myös tässä kuussa on tulleet kuukautiset. Pari edellistä kuukautta ne on olleet erikoiset mutta suunnilleen ajallaan kuitenkin ja ihan kuukautismaiset, joskin ehkä hieman normaalia niukemmat. Syy miksi päädyin tekemään testin on vaaleanpunainen vuoto jota harva se päivä tulee pyyhkiessä paperiin ja tämä jatkunut siitä asti kun kuukautiset loppui. Tästä siis aikaa reilu 2vkoa. Onko kellään muulla ollut vastaavaa?
 
  • Rakkaus
Reactions: KirJoh89
Huh, meinasin että oltas päästy eroon etomisesta ja vilkkaana toimivasta vatsasta, mutta ne on tehneet paluun tällä viikolla, rv 7+0… Pari viikkoa oli parempi vointi! Palelee myös törkeästi koko ajan. Muilla samaa?

En oo vieläkään saanu varattua neuvolaa, jotenkin se eka käynti tuntuu niin turhalta, mutta olishan se hyvä saada asia eteenpäin niin saa seulatkin varattua ajoissa! 👏🏻 Joku mussa vielä jännittää niin paljon tätä raskautta, etten pysty neuvolaankaan soittamaan…
 
  • Tykkää
Reactions: KirJoh89
Huh, meinasin että oltas päästy eroon etomisesta ja vilkkaana toimivasta vatsasta, mutta ne on tehneet paluun tällä viikolla, rv 7+0… Pari viikkoa oli parempi vointi! Palelee myös törkeästi koko ajan. Muilla samaa?

En oo vieläkään saanu varattua neuvolaa, jotenkin se eka käynti tuntuu niin turhalta, mutta olishan se hyvä saada asia eteenpäin niin saa seulatkin varattua ajoissa! Joku mussa vielä jännittää niin paljon tätä raskautta, etten pysty neuvolaankaan soittamaan…
Ihan kökköä että pahoinvointi tulee taas esiin! Musta tuntuu, että itsellä vähän helpottanut. Toki alan myös tottumaan tiheämpään ruokarytmiin niin se varmasti myös auttaa...
Palelu on täälläkin ihan yleistä näinä päivinä. Kotona työt sujuu siten, että päällä kolme kierrosta vaatteita ja torkkupeitto vielä ympärillä 😅 olen tosin aika vilukissa muutenkin, mutta kyllä se on selkeästi lisääntynyt raskauden myötä.
 
Sehän se tuntuukin tyhmältä, että jos ei varhaisultrassa omakustanteisesti käy (ellei siis julkinen puoli jostain syystä sitä tarjoa), niin eihän sitä tiiäkään onko edes raskaana silloin kun terkkarin kanssa höpisee niitä aloitus juttuja. Ja sit sekin että turhaan käy verikokeissa ym nt-ultraa varten jos siellä sit selviääkin että on vaikka tuulimuna. Niinpä lykkään neuvolaan menemistä mahdollisimman pitkään. En koe ite neuvolasta saavani muutenkaan juuri mitään, ainoa kiva asia on sykkeiden kuuntelu ja hb:n mittaus. Niistäkin tuon sykkeiden kuuntelun vois tehä ite jos olis doppler. Pissaa voin todellakin stiksata kotonakin ja mitata verenpainetta ja painoa. Neuvolasta tietysti kyllä kiva saada ne kaikki tarvittavat todistukset kelalle. Meillä päin ei täällä ole esim. yksityisiä kätilöitä jotka tekis omaa neuvolaseurantaa raskaana oleville. Jos olis nii olisin todellakin sellaisen asiakas.

Meni vähän sivupolulle nyt.

Täällä tänään vissiin 6+3. Tänään tuli sellasta vaaleanpunertavaa valkovuotoa mikä vähän aina säikäyttää. Ei auta kun toivoa että se on jotain viatonta limakalvoperäistä. Päivät kuluu niin hitaasti.
Kyllähän toki siellä verikokeissa kannattaa käydä kun tekevät tosiaan niistä niitä todennäköisyys laskelmia erilaisia vammoja/tauteja varten. Mua ainakin ottais päähän jos raskaus etenisikin normaalisti niin sit niitä ei voi enää myöhemmin ottaa... Toki ymmärrän että ärsyttää jos on mennyt monta jo kesken...
 
Tänää vaihtu viikko, nyt 7+0. Huomenna ultra. Jos olis pidetty se yksityiselle varattu ultra, nii se olis ollu tänään. Lisääntymislääketieteen yksikössä otetaan nyt hoitoalkuisen raskaudenultra, nii huomenna sitten sinne.

Aattelin muuten, että jos ei kävis varhaisultrassa ollenkaan, ja ensimmäinen neuvola olis esim. 8+0 (niinku mulla, viikon päästä). Niin mistä sen varmuuden sais että on raskaana, jos ei olis kuvallisesti raskautta näkynyt ja neuvolassa jo aloituskeskustelut jo käyty. Eikös julkisen puolen ensimmäinen ultra ole vasta rv 12-14 jolloin niskaturvotus-ultra?
Mä en oo ikinä ennen käynyt varhaisultrassa, mutta nyt halusivat sen mulle tehdä kun edellinen meni kesken. Mut tosiaan kyl mä ainakin nytkin tiedän että olen raskaana, erilaisten oireiden takia mut en maksaisi kyllä varhaisultrasta ihan vaan sen takia että en ole varma, koska voihan se silti mennä kesken vaikka siellä kävisitkin... 🤔
 
  • Tykkää
Reactions: KirJoh89
Ihan kökköä että pahoinvointi tulee taas esiin! Musta tuntuu, että itsellä vähän helpottanut. Toki alan myös tottumaan tiheämpään ruokarytmiin niin se varmasti myös auttaa...
Palelu on täälläkin ihan yleistä näinä päivinä. Kotona työt sujuu siten, että päällä kolme kierrosta vaatteita ja torkkupeitto vielä ympärillä olen tosin aika vilukissa muutenkin, mutta kyllä se on selkeästi lisääntynyt raskauden myötä.
Mä oon ihan samanlainen vilukissa, mutta nyt potenssiin kymmenen 😆 Helteillä olis kiva, jos vielä olis vielä viilennys omasta takaa 🙈 Mullei jotenkin edes toi säännöllinen rytmi auta, syödessäkin etoo 😅
 
Mä en oo ikinä ennen käynyt varhaisultrassa, mutta nyt halusivat sen mulle tehdä kun edellinen meni kesken. Mut tosiaan kyl mä ainakin nytkin tiedän että olen raskaana, erilaisten oireiden takia mut en maksaisi kyllä varhaisultrasta ihan vaan sen takia että en ole varma, koska voihan se silti mennä kesken vaikka siellä kävisitkin...
Itse oon tahtonu nähdä mahdollisimman varhain, että siellä on kaikki kunnossa ❤ Oon kuullut, että raskausoireita saattaa olla kohdunulkosissa ja tuulimunassakin, sekä ymmärtääkseni myös joskus kesken menneillä, eli mikään ei takaa sitä, että siellä on joku… Sitten kun liikkeet alkaa tuntua, on helpompi itse seurata! Mutta valitettavaa on se, että milloin vaan ekalla kolmanneksella voi mennä kesken eikä siihen pysty itse vaikuttamaan 😢
 
  • Tykkää
Reactions: KirJoh89
Mä oon ihan samanlainen vilukissa, mutta nyt potenssiin kymmenen Helteillä olis kiva, jos vielä olis vielä viilennys omasta takaa Mullei jotenkin edes toi säännöllinen rytmi auta, syödessäkin etoo
Kyllä Itelläki etoo, mutta niin kökköä kun onkin pakottaa itsensä syömään niin oon huomannut että säännöllinen ruokailu auttaa. Ei tuu ihan niin paha olo 😅 ja nälkäkiukku on muuten myös tuhat kertaa kamalampi kun aiemmin 🤣
 
  • Haha
Reactions: Pandi
Tänään sain varattua nt-ultran ja se on 30.11, kun viikkoja kasassa 12+6. Tuntuu, että tämä ensimmäinen kolmannes kestää ikuisuuden!
Täällä uni maistuu edelleen ja yölliset vessareissut noussut kolmeen. Muutoin ihan ok oloja. Aaltoilevaa lievää etomista. Keskenmenon pelko alkaa hiipimään.. Onneksi ensi viikolla on vielä ultra varattuna.
 
  • Tykkää
Reactions: KirJoh89 ja Pandi
Mä en oo ikinä ennen käynyt varhaisultrassa, mutta nyt halusivat sen mulle tehdä kun edellinen meni kesken. Mut tosiaan kyl mä ainakin nytkin tiedän että olen raskaana, erilaisten oireiden takia mut en maksaisi kyllä varhaisultrasta ihan vaan sen takia että en ole varma, koska voihan se silti mennä kesken vaikka siellä kävisitkin...
Minäkään en ole aiemmista käynyt varhaisultra saa, mutta tällä kertaa ollaan menossa. Jotenkin haluaa tietää onko joku kasvamassa ja oikeassa paikassa vai uskotteleeko vaan istukka, että raskaana ollaan. Kesken voi tietysti ultran jälkeenkin mennä, mutta sitten tietää mitä suree, menetettyä vauvanalkua vai kropan virheellistä toimintaa. 🤔
Myös tuntuu järkevämmältä neuvolat ja verikokeet jos on "oikeasti" raskaana.
 
Meillä oli eka neuvola. En olis halunnu vielä näin aikaisin mennä, mutta aikataulut ei muuten passannut. No, kannatti köydä. Ultrattiin ja sieltä löytyi pienokainen, joka vastasi rv7+3. LA aikaistui, mutta tarkentuu vielä sitten alkuraskauden(=nt) ultrassa viikolla 11+. Nyt vaan toivotaan, että pieni pysyy kyydissä mukana.
Aiotteko muuten osallistua sikiöseulontaan?
 
Hei kaikille

Täällä uusi ilmoittautuu la pitäisi menkkojen mukaan olla 25.6.2022. Ei meinaa millään uskoa tätä todeksi Voisin kertoa tähän vähän jotain itsestäni, eli olen 35 vuotias, jo 3 teini-ikäisen äiti. Mies on 39 ja hänellä myös 3 lasta edellisestä suhteesta. Tämä meidän ensimmäinen yhteinen mikäli kaikki menee hyvin.
Kiva kun muitakin suuruusperheen äitejä! Meilläkin tosiaan tämä yhteinen olisi sitten viides lapsi! Itselläni yksi ennestään, miehellä kolme :)
 
Digi tehty ja näytti 2-3.. Jotenkin sellainen fiilis, että onkohan kaikki hyvin. Toki mulla oli edellisessä alkuraskaudessa sama. Toivoo niin paljon, että suojelee itseään ajatuksilla, että mitä joss...
Ovulaatio oli 5.10 ja nyt näytti 2-3.. Täytyy tehdä uusi vielä loppuviikosta, että saa mielenrauhan.

Kuinka monella on avustettu raskaus? 💛
 
Puoli välissä kriittisiä viikkoja mennään, huomenna 6+0. Kylläon pitkät viikot tulossa, parin viikon päästä neuvola. Eikö noi kohdunulkoiset ja tuulimunat sit oireile mitenkään, kipuina tms?
Kohdunulkoinen voi oireilla kipuiluna jos on edennyt pidemmälle. Pahimmillaan voi munatorvi puhjeta. Riippuen myös siitä missä kohtaa alkio kasvaa. Ns tuulimuna raskaus voi oireilla samalla tavalla kuin normi raskaus.
 
Puoli välissä kriittisiä viikkoja mennään, huomenna 6+0. Kylläon pitkät viikot tulossa, parin viikon päästä neuvola. Eikö noi kohdunulkoiset ja tuulimunat sit oireile mitenkään, kipuina tms?

Mulla on kerran ollut kohdunulkoinen ja ainakin itsellä oireili toispuoleisina kovina supistuksina. Aivan kuin ois synnytyssupistuksia olleet mutta vain toiselle puolelle. Sen lisäksi kun aloin vuotamaan verta mitä ei hormoonikierukan kanssa ollut missään vaiheessa heräsi pelko että kierukka on lähtenyt paikaltaan. Raskaus ei missään vaiheessa käynyt edes mielessä siksipä olikin melkoinen yllätys kun sairaalassa tekivät positiivisen testin. Ei meinannut lääkärikään todeksi uskoa 🤣
 
Tulipa muuten mieleen että onko teillä ollut mitään oireita alkuraskaudessa?

Itsellä löytyy etova olo, paine alavatsalla, iltaisin hirveä närästys sekä ilmavaivat. Lisäksi hiukset rasvoittuu ihan hetkessä ja naamakin on saanut muutamia näppyjä 😅
 

Yhteistyössä