Kertokaa omista mokista äitiydessä niin ei ole niin paha mieli

Silloin kun meidän tuplat oli 1,5 niin elämä oli juurikin sitä, mitä tässä väitetään mahdottomaksi ja älyttömäksi, eli lapset mukana vessassa ja eivät hetkeäkään voineet leikkiä yksin. Pakkotilanteita sattui joskus, että oli käytävä toisessa huoneessa hetkeksi, mutta satavarmasti oli seuraksena parku. Ei ikävästä vaan että saivat satutettua toisiaan tai itseään. Toinen tuplista tosi vilkas ja yhdessä keksivät kaikkea, kiipesivät ja söivät maasta ja tappelivat, tosi pahastikin. Kun ei mitään älyä päässä. Ihan oman turvallisuutensa vuoksi oli pakko vahtia herkeämättä. Ruokaa en voinut tehdä kun olivat hereillä. Siis todellakin herkeämätöntä vieressä oloa tai sitten satuttivat ja pahasti. Tätä vaihetta kesti noin vuoden, eli kun 3-vee synttäri alkoi lähestyä, uskalsi jo jättää hetkittäin esim katsomaan tv:tä yhdessä, ilman pelkoa ilmitappelusta ja sohvalta lentämisestä. Mutta esim viisi minuuttia yksin ei onnistu vieläkään. (nyt ikää 3,5)

Mutta täähän johtui ihan siitä että niitä oli kaksi. Kyllä ne yksin olivat rauhallisempia ja olisin ehkä voinutkin jättää ruoanlaiton ajaksi touhuamaan itsekseen, jos olisi ollut vain yksi.

Kaikki tilanteet ei ole noin mustavalkoisia, että kyse olisi hysteerisistä äideistä jos ei 1,5 ikäistä voi jättää ollenkaan. Joskus todellakin on sellainen tilanne ja sellaiset lapset, ettei voi jättää. Arvaan kyllä että se on vaikea kuvitella, oma äitinikään ei uskonut, ei ennenkuin jäi näitä yksin vahtimaan.

 

Ylihuolehtivuudesta on tutkitusti haittaa, joten oikeasti miettisin vähän enkä vain hihkaisisi, että olen varmaan vähän ylihuolehtiva...

 

Tehtiin kerran lähtöä pitkään reissuun, oltiin pakattu kamppeet autoon mutta startatessa vasta muistettiin että kuopus nukkuukin vielä sisällä omassa pinniksessään.

 

Tehtiin kerran lähtöä pitkään reissuun, oltiin pakattu kamppeet autoon mutta startatessa vasta muistettiin että kuopus nukkuukin vielä sisällä omassa pinniksessään.

Tätä mä oon ihmetelly kovasti, kuinka on mahdollista unohtaa oma lapsi?
Dementiako?

 

Olen varmaan yli huolehtivainen mutta meidän vajaa 2v on mukanani myös vessassa enkä jätä yksin edes olohuoneeseen, on tosin hyvin vilkas tapaus.

Oho, niin on lapset erilaisia. Meillä tuon 1v 8kk leikkii isompien tyttöjen huoneessa yksinkin toisinaan kun tytöt eivät ole paikalla. Hänellä on sielläkin leluja, ja tykkää möyriä tyttöjen sängyissä. Ulkona en kyllä montaa sekuntia uskalla antaa olla yksin. Mutta meillä menee ja tulee autoja parkkiksella, ja lähellä on puro.

 

Ai niin, ja tuon 1,5v:n kaukalon unohdin kerran sitoa kiinni turvavöillä. Kaukalon turvavyöt oli kyllä paikallaan, mutta ihan koko matkan kaukalo tavallaan vapaana penkillä. Kyllä siinä vähän sydän hakkasi kun sen huomasin. Käytettiin välillä telakallista istuinta ja välillä ilman, kun siihen ilman telakkaa meillä oli rattaisiin adapteri, telakalliseen ei. Että kai tuosta jonkunlaisen tekosyyn saa revittyä?

 

Ai niin, ja tuon 1,5v:n kaukalon unohdin kerran sitoa kiinni turvavöillä. Kaukalon turvavyöt oli kyllä paikallaan, mutta ihan koko matkan kaukalo tavallaan vapaana penkillä. Kyllä siinä vähän sydän hakkasi kun sen huomasin. Käytettiin välillä telakallista istuinta ja välillä ilman, kun siihen ilman telakkaa meillä oli rattaisiin adapteri, telakalliseen ei. Että kai tuosta jonkunlaisen tekosyyn saa revittyä?

Huh onneksi ei käynyt mitään! Tuollaista mä olen pelännyt ja tarkistan moneen kertaan turvavyöt.

 

Tätä mä oon ihmetelly kovasti, kuinka on mahdollista unohtaa oma lapsi?
Dementiako?

Tai alitajuinen halu päästä lapsesta eroon.

 

Huh onneksi ei käynyt mitään! Tuollaista mä olen pelännyt ja tarkistan moneen kertaan turvavyöt.

Juu, oli kyllä aika järkyttävää huomata. En sillä tavalla ole pahimmasta päästä mitä tulee "holhoamiseen", mutta tuo on jo sen verran suuren luokan juttu ettei oikein anna itselleen anteeksi. Ei siis edes naurata tuo.

 

Mun esikoiseni oli valjaat auki rattaissa bussissa, kun bussi teki äkkijarrutuksen, kiinnityshihna irtosi ja vaunut kaatuivat. Lapsi kieri pitkin bussin lattiaa.

Kotona olen ollut näitä paljon parjattuja kyljessäroikkujia. Kaksi lasta kahden vuoden ikäerolla, isompi on nyt 3,5, enkä vieläkään mene yksinäni vessaan. Jos laitan ruokaa, laitan pienemmälle kokkausleikit keittiön lattialle. Isompikin yleensä pyörii samassa huoneessa kanssani. Paljon hankalampaa olisi, jos en tietäisi missä nuo ovat.

 

Vessasta vielä, että meillä sinne ei kyllä yksin pääse vaan taapero tulee AINA pyytämättäkin mukaan ...Joku toinen vuosi sitten taas vessarauhaa...

 

Mä laitan vessan oven kiinni en todelakaan ota lasta sinne seurakseni, en minkään ikäistä.

 

[QUOTE="huh huh";30064957]Tai alitajuinen halu päästä lapsesta eroon. [/QUOTE]

No just. :O

Mä en alitajunnasta koskaan välitä, häröilköön vaikka mitä. Mä välitän tavallisesta tajunnasta eli mitä mieltä olen koko ajan ja oikeasti. Eli tämä mun tajunta mulla sanoo että mun jokainen lapsi on ihana enkä haluaisi heistä eroon.

Mutta dementtinen olen, mä voisin hukata itsenikin muutamaksi päiväksi.

Tämä on ihan uuden aloituksen paikka, kiitos vinkistä!

 

Kun vauva oli uusi, siis 2-3 vko unohdimme hänet pariksi minuutiksi autoon nukkumaan. Säntäsimme kiireellä kauppaan ja sitten tuli mieleen että vauva jäi matkasta. Kerran olisin ehkä voinut myös unohtaa hänet kaukalossa rautakaupan lattialle jos olisi nukkunut. Tottuminen korjasi ongelman.

Sängystä lapsi on pudonnut useamman kerran mutta koskaan ei ole sattunut pahasti koska sänky on matala. Syöttötuolista tuli kerran alas, ei kohuja. Kerran löi päänsä patteriin ja sai mustelman. Samoin pari mustelmaa on tullut kantoliinassa kun huutaa ja taivuttaa itsensä kaarelle seinän tai oven lähellä jolloin kolahtaa.

Huolimaton olen. Onneksi on varovainen lapsi.

 

Mä en ymmärrä miksi jonkun mieli tulee paremmaksi näistä. Kännissä hoitaminen on varmasti mun pahimmat mokat ja sitten muutaman kerran on lapsista joku kadonnut ja se on ihan hirveetä ja siitä tulee ihan kauhee paniikki. Päät on kanssa kolahtaneet aika pahan näkösesti takaraivolleen kun en ehdi mitenkään joka paikkaan. Fillarikypärän hihna mennyt ihoon ja fillari kaatunut lapsen ollessa takana kun oon jättänyt sen siihen. En oo suostunut tekemään niille mitään ruokaa ja muiden on täytynyt tulla tekemään ne. Onhan noita muttei huvita sen tarkemmin...hengissä on kaikki selvinnyt ja se kumminkin se pääasia.

 

Ap, mietipä rauhassa: Lapsesi oli parkkipaikalla. Olisi siis voinut jäädä auton alle. Teillä todellakin oli onnea matkassa! Vaihikoja sattuu, eikä kaikelta voi välttyä, mutta noin suuret vaarat pitää eliminoida. Jos lapsi olisi leikkinyt sisällä, olisit varmaan kuullut, kun ovi avautuu? Portin avaamista pihalla et kuullut. Siksi toisekseen, erään tutun vähän nuorempi ryömi kerran pensasaidan läpi kadulle ennen kuin äiti huomasi, vaikka oli samalla pihalla, mutta teki muita hommia eikä pitänyt silmällä kaiken aikaa.

Yksi asia on tässä jäänyt vielä epäselväksi. Mikä vieras lapsi? Oliko teillä kylässä/ sulla hoidossa, vai tuliko naapurista vieras lapsi, joka ulkopuolelta avasi portin? Yhtä kaikki. Liikkuvaa lasta ei jätetä yksin ulos, oli piha millainen tahansa.

 

Esikoisen pään olen vauvana pamauttanut ovenkarmiin oviaukosta kävellessäni. Kuopus putosi 1-viikkoisena (!!!) vuodesohvalta kun kävin vessassa - tiesin kyllä, ettei vauvaa saisi jättää yksin mutta en ihan oikeasti uskonut että noin pieni saisi potkittua jaloillaan itseään yli puoli metriä eteen päin! Olen yrittänyt ojentaa lattialla kiemurtelevaa ja uikuttavaa melkein 3-vuotiasta käyttäytymään ihmisiksi, ja 10min. päästä käytöksen syyksi selvisi oksennustauti. Olen ilmeisesti palelluttanut kantoliinassa nukkuvan vauvan posken hönkimällä siihen pakkasessa kosteaa hengitysilmaani. Ja 2v ehti karata mummolasta avoimesta ulko-ovesta autotielle kun laitoin pienempää turvakaukaloon ja luulin mummon katsovan isomman perään, mutta mummo taas luuli lapsen olevan minun valvonnassa. Viimeinen kyllä kylmäsi sydäntä ihan villisti, juoksin sukkasillani perään ja oksennus nousi suuhun siinä vaiheessa kun vastaus huhuiluun kuului autotien suunnasta, luojan kiitos ei sattunut mitään!

 

Palovammat unohtu ja vääränlaiset vaatteet taas päällä ym ym. Et kait aloittajan mielen luulis nyt olevan riittävän hyvä.

 

Vahinkoja sattuu... varsinkin humalaisille ja lapsille. Neljän lapsen kanssa on sattunut vaikka mitä... Yhdelle lapselle paljon sisaruksiaan enemmän... >En varmaan koskaan pysty muistamaan kaikkea mitä on tapahtunut, onneksi suurin osa on ollut sellaisia "huh huh, onneksi selvittiin säikähdyksellä" -juttuja.

Kyllä uskaltaisin antaa lasten leikkiä omalla suljetulla pihallaan. Annoinhan leikkiä suljetulla parvekkeellakin... Näistä pihatarinoista mulle tulee mieleen tapaus jossa tein takapihalla puutarha hommia esikoisen kanssa. Silloinen kuopus leikki kävelytuolissaan terassilla. Yhtäkkiä näin silmäkulmastani kuinka kuopus potki tuolinsa kanssa kohti jyrkkää takapihan reunaa... Sain juuri tuolista kiinni ennen kuin lapsi olisi laskenut aika hurjan mäkilaskun.. En vieläkään ihan käsitä miten oli päässyt liikkumaan siellä nurmikolla sillä tuolillaan... Takapiha oli ihan "tekeleissään" ja nurmikko täynnä isoja kuoppia.. No, kai sitä pääsee vaikka kuuhun jos oikein haluaa..

 

Ap, mietipä rauhassa: Lapsesi oli parkkipaikalla. Olisi siis voinut jäädä auton alle. Teillä todellakin oli onnea matkassa! Vaihikoja sattuu, eikä kaikelta voi välttyä, mutta noin suuret vaarat pitää eliminoida. Jos lapsi olisi leikkinyt sisällä, olisit varmaan kuullut, kun ovi avautuu? Portin avaamista pihalla et kuullut.

Olen vähän samoilla linjoilla. Jotenkin ymmärrän sen sättimisen, siinä on ne ventovieraatkin säikähtäneet sitä tilannetta (mitä olisi voinut tapahtua) ja mistäs he tietää onko tuo toistuvaa vai pelkästään tämä yksi vahinko ja että normaali tilanteessa piha on ihan turvallinen ja portti lukittu. Ehkä ylireagointia sättiä hirveästi, mutta enemmän ihmettelisin jos olisivat tuoneet lapsen naureskellen takaisin pihaan..

Ja on meidänkin muksulle sattunut yhtä ja toista, kaikkea ei voi mitenkään ennakoida. Mutta pääasia että ottaa ainakin opiksi, esim. ap:n tapauksessa 5 minuuttia on pitkä aika olla tsekkaamatta miten siellä pihalla menee. Sisällä ainakin kuulee jos lapsi leikkii normaalisti vaikkei näköyhteyttä olisikaan, ulkoa ei ehkä ne äänet kuulu?

 

Vastaisuudessa ap saa olla varovaisempi, siinä vaiheessa kun lapsi on 2-3-vuotias niin voi ottaa jalat alleen ihan eri tavalla.

 

On niitä sattunut mutten muista enää, mitä niitä turhaa muistelemaan, pääasia ettei ole käynyt huonosti ja on oppinut virheistään.

Liikaa aina syyllistetään vanhempia jos lapselle sattuu jotain puhtaan vahingon takia, muutenkin on varmasti paha mieli. Ihminen ei toimi niinkuin kone, ja välillä aivot ei toimi niinkuin pitäisi.

 

noita kukkahattutätejä on tullut mullekin joskus vastaan, kun haluavat neuvoa nuorta äitiä... siis itse päteä ja kiillottaa itseään. Paras oli se täti joka tuli motkottamaan siitä kun lapsella sattui olemaan hattu vähän vinossa niin että korva paljastui tuollaiset pitää vaan jättää omaan arvoonsa ja muistaa että on hyvä äiti lapselleen vaikka joskus inhimillinen virhe sattuukin, niin kuin kaikille joskus

 

Mulla kävi ikävä vahinko, vaikka onneksi mitään ei sattunutkaan..
Autoni oli ollut huollossa, jotain ilmastointiin liittyvää tekivät.
"Kaivelivat" siis siellä apumiehen puolella edessä. Apparin puolella takana oli lapsen (n.2v)
istuin selkämenosuuntaa päin. Mies oli hakenut auton huollesta ja lähdin seuraavana päivänä
lapsen kanssa. Ehdin ajaa kauppaan (n.7km) ja siellä huomasin että istuin oli irti!

Ei tullut mieleenkään tarkistaa kiinnitystä kun apparin paikalla oli ihan hyvin tilaa istua, vaikka penkki ei aivan taakse mennytkään tuo istuimen takia. Toki huoltajat tarvitsi varmasti kaiken tilan mutta järjetöntä ettei sanota et istuin on irrotettu, olisi edes jätetty pois paikaltaan kunnolla, ettei voi erehtyä.

Kyllä syytin itseäni kun en tajunnut ???? Lähti myös palaute huoltoliikkeeseen!

 

Mua sätti joku, arviolta n. 40v akka kerran junassa. Tyttäreni kanssa oltiin tulossa kotiin ja tytär istu kaikki talvi tamineet päällä junassa ja kysyin, että otetaanko hattu pois päästä, ettei tule kuuma? tytär sano, että ei oteta mitään pois päältä. Nappasin tytöltä hatun ja käsineet kädestä, niin tytär raivostu ihan hirveesti. Veti hatun takas päähänsä ja laitto hanskat käteen ja jatko huutamista. Sit tuli tää hemmetin ämmä siihen, kun oli jäämässä pois junasta. Avas sanasen arkkunsa ja sano, että oiskohan tytöllä kuuma, kun itkee noin kovin. Vähennä vaatetusta lapselta kun on kuumissaan ja jäi junasta pois. En ehtiny vastaamaan mitään, kun niin nopeesti loikkas junasta pois, ehkä hyvä niin, koska olin vihanen ja sit vielä toi ämmä joka siihen tuli neuvomaan. Vittu, että vihaan tollasia paskanaamoja. Kannattais varmaan eka ottaa asioista selvää, miksi lapsi itkee ennekuin tulee viisastelemaan/neuvomaan. Tytär nimittäin todellakin raivostu siitä, että rupesin hältä vähentämään vaatetusta, enkä mä voi toiselta väkipakolla repiäkkään niitä vaatteita pois.