Kertokaa mulle, että miksi aikuinen, älykäs ihminen systemaattisesti elää tavalla, jonka tietää itselleen tuhoisaksi?

[Latakem]

Kun selvästikään en ymmärrä sitä itse.

Olen fiksu, kouluttautunut, empaattinen, älykäs, hauska ihminen. Tiedän, miten minun pitäisi elää, mutta silti jatkuvasti elän tavalla, joka on minulle haitallinen. Jos joku muu eläisi näin, olisin surullinen siitä, että joku haaskaa elämäänsä.

Esimerkkinä ylipaino. Minä tiedän miten pitäisi syödä. Tiedän, miten pitäisi liikkua. Tiedän ylipainon riskit, se paino ei tunnu minusta hyvältä, näytän pahalta. Silti, kerta toisensa jälkeen olen välittämättä siitä.

Toisena esimerkkinä stressi. Minä tiedän, ettei stressaamisesta ole mitään hyötyä. Tiedän, että pitäisi opetella olemaan ilman stressiä ja rentoutumaan. Tiedän, mutten tee niin. Heitän kaikki ohjeet parin kokeilun jälkeen mappi ö:hön.

Aivan kaikki, mikä liittyy omaan hyvinvointiini on minulle käytännössä merkityksetöntä. En onnistu motivoimaan itseäni edes sillä ajatuksella, että lapseni ja puolisoni vuoksi huolehtisin itsestäni, sillä ajattelen ihan rehellisesti sanottuna, että puolisoni saisi kyllä jonkun paremman kuin minä, ja etten ole lapsellekaan korvaamaton.

Minä tiedän tavallaan olevani kaikkea hienoa ja arvokasta, niin kuin kaikki muutkin ihmiset. Tiedän. Mutten usko? Vai mikä minua vaivaa? Olen reipas, sosiaalinenkin, esiinnyn itsevarmasti. Tämä täydellinen piittaamattomuus itsestäni näkyy muille vain oikeastaan ylipainon ja stressin kautta, mutta todellisuudessa se koskettaa koko elämää. En usko, että kukaan menettäisi mitään, jos minua ei olisi.

Älkääkä nyt ymmärtäkö väärin. En ajattele niin sellaisella itseäni surkuttelevalla "voi miksi kukaan ei mua ymmärrä tai arvosta, kyynel" -tavalla. Ajattelen sen kovin rationaalisesti, muka. Se vain on fakta.

En ymmärrä itseäni.

 

[Happygirl-91]

Et arvosta itseäsi? Minusta se riippuu ja roikkuu pitkälti omista arvoista, joista pitäisi terveyden olla ehkä tärkeimpänä. Se on kuitenkin kaikki mitä sulla on. On normaalia ettei aina jaksa välittää miten elää ja niistä seurauksista mut pidempi aikaisesti niin ei voi elää ja vaikka käyttää alkoholia liikaa tai syödä noin huonosti.

 

["noh"]

No kaikkihan me olemme täydellisen yhdentekeviä ja täysin korvattavissa maailmankaikkeudelle ja kukaan ei muista meitä 100 vuoden päästä ja kukaan meistä ei saa aikaan mitään hyvää täällä maapallolla, vaikka olisi ydinfysiikan tohtori tai aivokirurgi, niin maapallolle aiheutunut jälkihän on aina negatiivinen eli enemmän tuhoa kuin hyötyä.
Pitää olla älliä päässä jotta tajuaa oman pienuutensa ja tyhmyytensä ja tietämättömyytensä.

Eniten tuuskaavat ja touhottavat ja salilla käyvät ihmiset jaksavat ottaa itsensä vakavasti koska oikeasti luulevat olevansa jotain tärkeää jollekin ja pitävät itseään muurahaista parempana.

 

[Lispetti]

Sä olet addiktoitunut tapoihisi, sää tarvitset vähän shokkihoitoa!

Meet huomenna punttikselle ja hommaat itselles salin karmeimman/ankarimman peeteen.
Käytät niitä peeteen palveluja niin kauan kunnes alkaa tuntua että syömiset/liikunta/hyvinvointi menee rutiinilla ja uusista tavoista on tullut ihan osa sitä sun arkea.
Luulen että stressi osittain katoaa siinä samalla, tai ainakin hämääntyy niin pahasti että pysyy poissa x-aikaa.

Tsemppiä!:flower:

 

[asdasdas]

Itse tiedän monienkin tapojeni olevan minulle turmiollisia, mutta miksi niitä alkaisin karsimaan? Elääkseni pidempään tämän idioottilauman keskellä, joiden aivot ovat valuneet katuojiin jo aikapäiviä sitten? Rahaa Kreikkaan! Rahaa Portugaliin! Rahaa millon mihinkin ja hoetaan vaan että vakuudet ja takuudet ja hei, mehän tienataan tällä! Voi perkele!

 

[Echo]

No jaa. Ei stressaamista voi lopettaa noin vain, se on niin kiinni ihmisessä. Tai sanotaan näin että aika ja iän karttuminen auttaa jonkin verran.
Näin neljääkymmentä lähenevänä ne 25-vuotiaana stressaamani asiat tulee otettua rauhallisemmin. On monta tilannetta, monta takaiskua takana ja jos nykyisin tulee vastaavia niin kirpaiseehan ne, mutta ne ottaa rauhallisemmin kun ne on jo tuttua tervaa.

Mieli alkaa seestymään iän myötä - vaikka kai mä vanhainkodissakin stressaan jostain, ainakin siitä kun mun mies laskee vaippoihin vieressä ja haisee pahalle.

Syömisiin ja liikkumiseen mun on huono sanoa kun en ole itsekään mikään terveellisyyden perikuva...yritystä vähän on, mutta täytyy sanoa että vanhojen tottumusten muuttaminen ei ole helppoa.

 

[ikävää]

Mieli alkaa seestymään iän myötä - vaikka kai mä vanhainkodissakin stressaan jostain, ainakin siitä kun mun mies laskee vaippoihin vieressä ja haisee pahalle.

Puhut kyllä miehestäsi aika lailla vailla kunnioitusta.

 

[Echo]

Ikävää: niin, ei sitä tiedä kumpi meistä ekana alkaa käyttää tenoja, voinhan se olla mäkin. No sit stressaan siitä.

 

[ikävää]

Ikävää: niin, ei sitä tiedä kumpi meistä ekana alkaa käyttää tenoja, voinhan se olla mäkin. No sit stressaan siitä.

No joo, eihän se elämän ehtoon niitä asioita ole, joita innolla odottaa Kenenkään kohdalla.