Kertokaa kertokaa että me pärjätään :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vuokko
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vuokko

Vieras
Meille on koittamassa hieman tiukat ajat aika pitkäksi aikaa ja mä en ole ollenkaan varma, että riittääkö rahat. Tai kai ne riittää, aika tiukilla ollaan välillä oltu muutenkin, mutta ruokaan on aina rahat riittäneet.

Mutta tilanne siis se, että miehen palkka 1600e, mun työttömyyskorvaus 1100e, molemmat siis ENNEN veroja. Meidän vuokra on 650e, siihen toki vesi ja sähkö päälle (asunto sentään on kaukolämmitteinen pieni rivariasunto) Lainaa lyhennettävänä 250 euroa kuussa. Tietysti sitten kaikki laskut, vakuutukset siihen mukaan. Meillä on kaksi lasta, niistä toki kaiken lisäksi tulee lapsilisät.

Mulla vaan meinaa pää hajota, kun yritän laskea että selvitäänkö me ilman konkurssia vai ei, kun elämä menee ihan uusiksi. Mutta kertokaa mulle, että pärjätäänhän me? (Ja ei, ei ole tarvetta merkkivaatteille tai ulkomaan matkoille.. meille riittää se, että lapsille on ruokaa sekä vaatetta, jotka nekin voidaan ihan hyvin ostaa kirpparilta)
 
no tuota , meidän perheessä on tlot 2600, siältää KAIKKI tulot. Näillä pitää elää kuusi ihmistä. Tästä piätä maksaa vuokraa, laskut. Ruokaan jää noin 600e kuussa (Tähän sisältyy vaatteet, ulkona syömiset, hygieniatuotteet ) Tästä summasta anna tytölle joka kuukausi oman lapsilisäoduuden ( 100e), jolla maksaa oman lehtilaskun, mopon bensat ja ostaa itselleen vaatteita, meikkejä jne. ( toki siis ostan perusvaattet kuten takin ja kengät mutta jos haluaa ekstra niin silloin ostaa itte. ( tuytöllä on kaappi täys vaatteita, mutta koskaan ei ole muka mitään ja osta JOKA kuukausi uusia vaatteita) tämän 100 saa siihen asti kunnes alkaa saamaan opintotukea.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vuokko:
Meille on koittamassa hieman tiukat ajat aika pitkäksi aikaa ja mä en ole ollenkaan varma, että riittääkö rahat. Tai kai ne riittää, aika tiukilla ollaan välillä oltu muutenkin, mutta ruokaan on aina rahat riittäneet.

Mutta tilanne siis se, että miehen palkka 1600e, mun työttömyyskorvaus 1100e, molemmat siis ENNEN veroja. Meidän vuokra on 650e, siihen toki vesi ja sähkö päälle (asunto sentään on kaukolämmitteinen pieni rivariasunto) Lainaa lyhennettävänä 250 euroa kuussa. Tietysti sitten kaikki laskut, vakuutukset siihen mukaan. Meillä on kaksi lasta, niistä toki kaiken lisäksi tulee lapsilisät.

Mulla vaan meinaa pää hajota, kun yritän laskea että selvitäänkö me ilman konkurssia vai ei, kun elämä menee ihan uusiksi. Mutta kertokaa mulle, että pärjätäänhän me? (Ja ei, ei ole tarvetta merkkivaatteille tai ulkomaan matkoille.. meille riittää se, että lapsille on ruokaa sekä vaatetta, jotka nekin voidaan ihan hyvin ostaa kirpparilta)

noilla tuloilla saatte asumistukea, hakekaa ihmeessä
 
Öm..Meillä mies saa käteen palkkaa kuussa alle 1500e ja minä saan kuussa 400e ja meillä on yksi lapsi. Vuokra on 650e ja lainoihin menee 100e kuussa. Että etteköhän.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rollolainen:

Saako? Me ei saatu, tulot on tuolla ylempänä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja anve:
ja jos tulee joku ISO lasku ni voihan sitä kysästä lyhennysvapaata, tosin se pidentää sit lainaa toisesta päästä

No kun nämä ISOT laskut mua nimenomaan hirvittää. Tiedän että pärjätään noin niin kuin muuten, koska aika vähään ollaan tyytyväisiä, mutta kun esimerkiksi noi vakuutusmaksut tuppaa tulemaan kaikki aina kerralla..
 
pärjäähän tuolla. Meidän tulot 1500e/kk siis verot poiskin on jo laskettu ja hyvin pärjätty ollaan. Nyt onneksi mies saa tuplasti tunteja niin saa tuplasti palkkaakin mutta talvesta ei taas tietoa.
 
mä olen kotihoidontuella eli alle 500?/kk käteen, miehen palkka on n 1100-2200?/kk yleensä n 1600, lainaa on 400?/kk + muut omakotitalon asumismenot, sähköt, vesi, jäte, vakuutus, telkkari, nuohous, kiinteistövero yms pikku maksut+ bensat 2 autoon, pärjätään kuitenkin
 
Alkuperäinen kirjoittaja vuokko:
Alkuperäinen kirjoittaja anve:
ja jos tulee joku ISO lasku ni voihan sitä kysästä lyhennysvapaata, tosin se pidentää sit lainaa toisesta päästä

No kun nämä ISOT laskut mua nimenomaan hirvittää. Tiedän että pärjätään noin niin kuin muuten, koska aika vähään ollaan tyytyväisiä, mutta kun esimerkiksi noi vakuutusmaksut tuppaa tulemaan kaikki aina kerralla..

Sinähän tiedät et ne kaikki tulee kerralla. Yritä laittaa säästöön kaiken minkä vaan irti saat. Mieti miettimällä miten voisitte kenties nipistää. Vaikea on sanoa kun ei tarkkaan tiedä kuitenkaan toisten kulutustottumuksia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja möm:
Öm..Meillä mies saa käteen palkkaa kuussa alle 1500e ja minä saan kuussa 400e ja meillä on yksi lapsi. Vuokra on 650e ja lainoihin menee 100e kuussa. Että etteköhän.

Eikun lainoihin meneekin 325 kuussa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja möm:
Öm..Meillä mies saa käteen palkkaa kuussa alle 1500e ja minä saan kuussa 400e ja meillä on yksi lapsi. Vuokra on 650e ja lainoihin menee 100e kuussa. Että etteköhän.

No siis aika lailla saman verran me saamme käteen sitä rahaa. Pari sataa enemmän, mutta vastaavasti lyhennämme lainaa enemmän. Mutta jos te pärjäätte, niin emmeköhän mekin :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja vuokko:
Alkuperäinen kirjoittaja anve:
ja jos tulee joku ISO lasku ni voihan sitä kysästä lyhennysvapaata, tosin se pidentää sit lainaa toisesta päästä

No kun nämä ISOT laskut mua nimenomaan hirvittää. Tiedän että pärjätään noin niin kuin muuten, koska aika vähään ollaan tyytyväisiä, mutta kun esimerkiksi noi vakuutusmaksut tuppaa tulemaan kaikki aina kerralla..

vakuutukset voi maksaa neljässä erässä, silloin summa on pienempi
 
Kiitoksia siis vastauksista :) Iski vain yhtäkkinen paniikki, että pärjätäänkö, vaikka äkkiä laskien pitäisi tosiaan pärjätä. Olin sentään viisi vuotta kotiäitinä, tosin miehellä oli silloin pikkusen isommat tulot, mutta kuitenkin.

Vähän liikaa muutoksia kerralla, niin ei meinaa oikein ajatukset pysyä kasassa. Mutta yritän taas katsoa luottavaisesti tulevaisuuteen :)
 
Kyllä te pärjäätte! Me saadaan bruttona yhteensä noin 3700e kuussa ja siitä menee puolet laskuihin ja muuhun. Ollaan saatu nauttia ylellisyyksistäkin. Yksi lapsi on. Etteköhän tekin siis pärjää noilla tuloilla.
 
meillä ollaan peruspäivärahalla molemmat ja toinen opiskellessaan saa 180 kulukorvausta lisäksi..toki saamme lapsilisät.KYLLÄ TE PÄRJÄTTE=) Mekin pärjäämme , meitä on 7 !!
 
Meillä on yhteiset tulot noin 3000. kuukausi ja menot noin 2800 kuukausi, tiukkaa tekee ja luottokorteilla pyöritään, toinen maksetaan ja toiselta otetaan, ei ole helppoa ei ja omaa vikaahan se on kun lainaa ottaa mutta joskushan nekin on maksettu, jos ei korko ole isompi kuin maksettu kuukausi summa niin kuin yleensä luotoissa on.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rollolainen:
Alkuperäinen kirjoittaja vuokko:
Meille on koittamassa hieman tiukat ajat aika pitkäksi aikaa ja mä en ole ollenkaan varma, että riittääkö rahat. Tai kai ne riittää, aika tiukilla ollaan välillä oltu muutenkin, mutta ruokaan on aina rahat riittäneet.

Mutta tilanne siis se, että miehen palkka 1600e, mun työttömyyskorvaus 1100e, molemmat siis ENNEN veroja. Meidän vuokra on 650e, siihen toki vesi ja sähkö päälle (asunto sentään on kaukolämmitteinen pieni rivariasunto) Lainaa lyhennettävänä 250 euroa kuussa. Tietysti sitten kaikki laskut, vakuutukset siihen mukaan. Meillä on kaksi lasta, niistä toki kaiken lisäksi tulee lapsilisät.

Mulla vaan meinaa pää hajota, kun yritän laskea että selvitäänkö me ilman konkurssia vai ei, kun elämä menee ihan uusiksi. Mutta kertokaa mulle, että pärjätäänhän me? (Ja ei, ei ole tarvetta merkkivaatteille tai ulkomaan matkoille.. meille riittää se, että lapsille on ruokaa sekä vaatetta, jotka nekin voidaan ihan hyvin ostaa kirpparilta)

noilla tuloilla saatte asumistukea, hakekaa ihmeessä

no eivät tod saa
 
Yhteistyössä