S
Streight
Vieras
Painin tämän asian kanssa toden teolla ja tunnen todella tuskaista syyllisyyttä ja likaisuutta 
Minulla on ihana vaimo ja lapset. Olemme olleet naimisissa 10 vuotta. Äitini sairastamisen ja oman sairastumisen myötä olen 6 viimeistä vuotta ollut tosi etäinen enkä ole laittanut perhettäni etusijalle. Suhde vaimoon on etääntynyt liikaa.
Sairastuin masennukseen viime syksynä. Sain lääkkeet ja aloitin terapian. Ahdistuin ka aloimme terapiassa selvittää ahdistuksen syitä. Olin ollut tosi yksinäinen, ei ollut kavereita vaan vaimo oli paras ystäväni. Tutustuin erääseen mieheen, joka oli homo. Hän ihastui minuun ja koin sen imartelevana. Sain joltakin huomiota ja aikaa. Alussa luulin itsekin olleeni häneen ihastunut, mutta todennäköisesti se liittyi vain huomionhakuun ja ihailussa paistatteluun. Tämä kaveri alkoi puhua seksin kokeilemisesta ja samaan aikaan terapiassa asioista kerrottuani alettiin painostaa siihen, että olisin homoseksuaali ja ahdistukseni johtuisi siitä. Vaimolleni vakuutin, että olen vain kavereita tämän kaverini kanssa, tosin vaimoni tiesi kaverin olevan ihastunut minuun.
Vaimon kanssa on ollut paljon riitoja nyt alkuvuodesta, liittyen paljon mielialaani ja ahdistukseeni. Olen kyseenalaistanut rakkauteni häneen ja pohtinut sitä hänelle. Samoin seksuaalisuuttani. Ero oli edessä, vaikka osaltaan halusin hänet takaisin. Sitten tapahtui vääjäämätön, eli kokeilin suuseksiä tämän kaverini kanssa.
Se oli todella ahdistavaa enkä nauttinut. Sen myötä tajusin, että en todellakaan ole homo, vaan että rakastan vaimoani ja haluan vain häntä. Vakuutin tätä vaimolleni ja vakuutin myös tyhmänä edelleen olevani vain kavereita tuon kaverini kanssa. En halunnut lopettaa yhteydenpitoa, sillä hän oli ainoa kaverini ja ystäväni, siis miespuolinen.
Tajusin kuitenkin, että yhteydenpidon tähän kaveriin on loputtava, sillä hän on minuun ihastunut ja toivoo enemmän. Itse painin todella suuren syyllisyyden kanssa...en tiedä, kertoako vaimolleni tästä kaikesta vai jatkaako yhdessä pariterapian avulla. Meillä on pitkä ja hyvä auhde, ystävyys. Mutta tarvitsemme ulkopuolista apua löytääksemme taas toisemme.
Minulla on ihana vaimo ja lapset. Olemme olleet naimisissa 10 vuotta. Äitini sairastamisen ja oman sairastumisen myötä olen 6 viimeistä vuotta ollut tosi etäinen enkä ole laittanut perhettäni etusijalle. Suhde vaimoon on etääntynyt liikaa.
Sairastuin masennukseen viime syksynä. Sain lääkkeet ja aloitin terapian. Ahdistuin ka aloimme terapiassa selvittää ahdistuksen syitä. Olin ollut tosi yksinäinen, ei ollut kavereita vaan vaimo oli paras ystäväni. Tutustuin erääseen mieheen, joka oli homo. Hän ihastui minuun ja koin sen imartelevana. Sain joltakin huomiota ja aikaa. Alussa luulin itsekin olleeni häneen ihastunut, mutta todennäköisesti se liittyi vain huomionhakuun ja ihailussa paistatteluun. Tämä kaveri alkoi puhua seksin kokeilemisesta ja samaan aikaan terapiassa asioista kerrottuani alettiin painostaa siihen, että olisin homoseksuaali ja ahdistukseni johtuisi siitä. Vaimolleni vakuutin, että olen vain kavereita tämän kaverini kanssa, tosin vaimoni tiesi kaverin olevan ihastunut minuun.
Vaimon kanssa on ollut paljon riitoja nyt alkuvuodesta, liittyen paljon mielialaani ja ahdistukseeni. Olen kyseenalaistanut rakkauteni häneen ja pohtinut sitä hänelle. Samoin seksuaalisuuttani. Ero oli edessä, vaikka osaltaan halusin hänet takaisin. Sitten tapahtui vääjäämätön, eli kokeilin suuseksiä tämän kaverini kanssa.
Se oli todella ahdistavaa enkä nauttinut. Sen myötä tajusin, että en todellakaan ole homo, vaan että rakastan vaimoani ja haluan vain häntä. Vakuutin tätä vaimolleni ja vakuutin myös tyhmänä edelleen olevani vain kavereita tuon kaverini kanssa. En halunnut lopettaa yhteydenpitoa, sillä hän oli ainoa kaverini ja ystäväni, siis miespuolinen.
Tajusin kuitenkin, että yhteydenpidon tähän kaveriin on loputtava, sillä hän on minuun ihastunut ja toivoo enemmän. Itse painin todella suuren syyllisyyden kanssa...en tiedä, kertoako vaimolleni tästä kaikesta vai jatkaako yhdessä pariterapian avulla. Meillä on pitkä ja hyvä auhde, ystävyys. Mutta tarvitsemme ulkopuolista apua löytääksemme taas toisemme.
