Kerro yksi vegaani terveellinen lämmin ruoka?

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
Kannatta miettiä minkälaisia määriä ihminen saa niitä "vaarallisia lisäaineita" elimistöönsä jos hän kerran kuukaudessa syö vaikka purkillisen kaurasta tehtyä kermaviiliä. Jos ajatellaan hiiriä ja rotia koeolosuhteissa, niin jonkin aineen testaus ja tutkimus perustuu siihen, että eläin on jatkuvasti altistettuna ja saa kokoonsa nähden hurjia määriä. Vähemmästäkin sairastuu eli kohtuudella.
Niin, tätä tosiaan kannattaa miettiä ja vaikka alkaa kirjoittelemaan ylös! Joku saattaisi hämmästyä kun huomaa kuukauden päästä miten paljon on tullut tungettua kehoonsa ihmiselle sopimatonta.

Pienistä pahoista tulee iso paha.
Että siinä mielessä tuo kohtuus kaikessa ei aina ole hyvä.🤷‍♀️
 
Tääkin on totta. Itse syön mielelläni noita hapatettuja kauravalmisteita (yosa) koska vatsani pitää niistä.

Eikä ole kovin pitkä lisäaineiden lista esimerkiksi tässä, yosan kreikkalaisessa kaurajogurtissa. Itse varon eniten tuota kookosrasvaa noista mutta tosiaan, kohtuudella sitäkin uskallan nauttia

"Vesi, täysjyväKAURA (8,5 %), kookosrasva, rypsiöljy, perunatärkkelys, perunaproteiini, sakeuttamisaine (ksantaani), hapettumisenestoaine (alfatokoferoli), hapate."
Oletko allerginen kookosöjylle? Eikös se palmuöljy ole sitä huonompaa?

Joku valitti että nykysuklaat on pilattu palmuöljyllä, maku muuttunut ja on toki epäterveellistäkin.
 
Tyydyttyneen rasvan osuus kokonaisrasvasta on palmuöljyssä 49 %, voissa 66 % ja kookosrasvassa yli 91 %.
Enempi ehkä sen vuoksi kannattaa syödä elänperäistä rasvaa että siinä on omega-3-rasvahappoja mitä kookosöljyssä ei.

Mutta, kookosöljyssä ei ole omega kutosia, mitä ihmiset saa liikaa suhteessa omega kolmosiin.
 
Tässä ravitsevaa vegeä lämmitettynä:




Näitä uskaltaa syödä vegetariaanojen seurassa!❤
 
Enempi ehkä sen vuoksi kannattaa syödä elänperäistä rasvaa että siinä on omega-3-rasvahappoja mitä kookosöljyssä ei.

Mutta, kookosöljyssä ei ole omega kutosia, mitä ihmiset saa liikaa suhteessa omega kolmosiin.

Nyt on sit ihan väärä paikka tunkea noita eläinperäisiä rasvoja.

Ketjussa VEGAANI pyytää vegeruokaohjeita. Käytä järkeä!
 
  • Vau!
Reactions: Lispetti
Tofu pitää osata valmistaa. Itselläkin meni tovi ennen kuin tajusin niksit. En ole vegaani, toinen lapsista ei syö lihaa, mutta ei ole vegaani, mutta koko perheessä käytän yhä enemmän kasviperäisiä tuotteita ja teen ruokia, jotka maistuvat kaikille. Soijarouhe on mainio. Itse käytän tofua paljon. Mieti mitä makumaailmoja tavoittelet. Eihän jauhelija tai broiskun suikaleetkaan maistu itsessään yhtään miltään. Tofussa tärkeintä on kuivata hyvin ja sitten käsitellä. Se on vaikka kuinka vanha tuote ja varsin terveellinen.
Hyvä liha ei tarvitse seurakseen kuin hyvän suolan.
Vegeillä on kyllä kova duuni saada kyhättyä edes yks lämmin ateria ateria!😦 Saati että koko vuoden onnistuisi syömään terveellisesti niin että ei sairastu/saa iho-oireita/huonoja hampaita jne.
Pitää jäljitellä ja kytätä miten sen voisi saada maistumaan, tuntumaan ja näyttämään lihalta jne…
ravintoarvojakin täytyisi kytätä, mutta siitä huolimatta auttamatta saatte liikaa omega kutosia! B-vitsmiinien puutostilat ja raudan puutostilat on hyvin yleinen vaiva vegeillä. Siksi kai tuon vaarallisen trendin noudattaminen on monelle haaste.🤔
 
Nyt on sit ihan väärä paikka tunkea noita eläinperäisiä rasvoja.

Ketjussa VEGAANI pyytää vegeruokaohjeita. Käytä järkeä!
Minä maksan terveydenhuollosta pitkän pennin niin kai minulla on oikeus edes kertoa miten pysyy terveenä?
Olemme suolistosairauksien ykkösmaa koko Euroopassa!

Kirjoittelin omega 3/omega6 tasapainosta.
Veget vetää vegeöljyjä roppakaupalla!
 
Jaajuu. Ja tosi yksinkertainen.

Ensiksi tilkka vettä paistinpannulle. Siihen kiehumaan ohuita sienisiivuja. Aluksi pitää olla miedolla lämmöllä jotta jokainen pala taatusti kastuu ja alkaa seuraavaksi kuivua.

Kun neste on haihtunut pannulta niin loautetaan kunnolla hyvälaatuista ja omalle suulle mieluisan makuista oliiviöljyä ja annetaan sienisiivujen kypsyä miedolla kunnes alkavat rapeutua reunoiltaan.

Sitten heitetään sekaan yksi tai parikin siivutettua valkosipulinkynttä ja annetaan kiehua öljyssä vielä tovi. Kuitenkin niin etteivät valkosipulit pala.

Lopuksi suolaa ja noitahan voi sitten syödä vaikka miten, leivällä, salaatissa, keiton koriteena... mut usein ne tulee kuitenkin rouskittua ihan sellaisinaan ja hetkessä.
 
vierailija
Wokki: nuudeleita, kasviksia ja sieniä. Niitä voi vaihtaa mielen mukaan, yksi mun suosikkeja on sipuli-paprika-siitakesieni-sokeriherneversio. Maustaaksi ainakin chili, valkosipulia, soijaa ja tiraus hunajaa tai siirappia.

Ja intialaiset pataruoat. Perunaa, muita juureksia, kyssäkaalia ehdottomasti ainakin, sipuleita, paprikaa, linssejä tai vaihteluna papuja, herneetkin käy, jotain masala- tai currymausteseosta ja toki suolaa ja annetaan hautua pehmeäksi. Lopuksi kookosmaitoa ja sitruunamehua sekaan.


Niijoo. Ja olellisintahan näissä kaikissa on rasva. Ellet sitä lisää niin eivät maistu yhtään miltää, Iso loraus siis mieluisaa öljyä sekaan. Ja annoksen päälle voi hyvin ripotella pähkinöitä tai manteleita ellei ole niille allerginen.
Intialaiset ruoat ovat ihan parasta! 😋Aikanaan kun innostuin, niin tein paneer-juustoakin itse ostettuani intialaisen keittokirjan. No nykyään netistä saa ohjeita vaikka kuinka.
 
  • Tykkää
Reactions: -roosaruusa-
Intialaiset ruoat ovat ihan parasta! Aikanaan kun innostuin, niin tein paneer-juustoakin itse ostettuani intialaisen keittokirjan. No nykyään netistä saa ohjeita vaikka kuinka.

Niissä on vaan vegaanin kannalta se ongelma, että tosi useaan tulee maitotuotteita.

Mut onneksi usean voi soveltaa niin että pärjää ilmankin.

Selailin just ohjeita ja silmiin piti tämä https://yhteishyva.fi/reseptit/kyssakaalipakora/recipe-22659
 
vierailija
Tavallaan on hassua, että jotkut välttelevät tiettyjä ruoka-aineita aatteellisista ja ideologisista syistä. Vastaavasti on meitä, jotka emme voi terveydellisistä syistä käyttää esim maitotuotteita vaikka haluaisimme. Tasan ei käy terveydenlahjat.
 
vierailija
Niissä on vaan vegaanin kannalta se ongelma, että tosi useaan tulee maitotuotteita.

Mut onneksi usean voi soveltaa niin että pärjää ilmankin.

Selailin just ohjeita ja silmiin piti tämä https://yhteishyva.fi/reseptit/kyssakaalipakora/recipe-22659
No mutta ne voi korvata kasviperäisillä versioilla.

Oi jestas, miten hyvän näköistä 😋Tuon otan talteen, kiitos 😍 Mulla on pari Chocochilin kirjaa ja muutamia muita blogeja seuraan ja yhtä ryhmää, joista saa vinkkejä. Olen siis itse sekasyöjä, mutta kun en ole koskaan ollut suuri lihan ystävä, niin kun tytär siirtyi lihattomalle ruokavaliolle, niin innostuin yhä enemmän uusista kasvisruoista.
 
  • Tykkää
Reactions: -roosaruusa-
Minä maksan terveydenhuollosta pitkän pennin niin kai minulla on oikeus edes kertoa miten pysyy terveenä?
Olemme suolistosairauksien ykkösmaa koko Euroopassa!

Kirjoittelin omega 3/omega6 tasapainosta.
Veget vetää vegeöljyjä roppakaupalla!
Ja rahasta viis, tärkeintä on, että lapset eivät näitä vaarallisia vegaanitrendejä ala kokeilemaan!
 
🤣

Apua, miten pihalla sinä olet.
No mistäpä luulet johtuvan että olemme suolistosairauksien kärkimaa Euroopassa?

Toki köyhtynyt mikrobia, mutta eiköhän suurimpia syitä juurikin ole nämä kasvisöljyt? On se kumma kun näitä vieläkin hehkutellaan ja myydään. Niitä on jokaisessa eineksessä ja super/ultraprosessoidussa tuotteessa! Oreotkin ovat vegaanien suosiossa!!!

Suurin osa ihmisistä näitä käyttää! Katso markettiin!

Eipä siellä kummoiset liha ja kalaosastot ole! Jotain vihreitä glyfosaattipuskia näkyy heviosastolla.
Muuten pelkkää roskaa suurin osa!
 
Olisin paljon enemmän huolissani tästä. Tuttavani on leikkaussalissa töissä ja jo 20 vuotta sitten sanoi, että heti näkee onko tiskikone ollut käytössä kun vatsa avataan. https://tieku.fi/ihminen/terveys/tutkijat-varoittavat-asianpesukoneista-lika-katoaa-mutta
Tämäkin vielä! Olen tästä lukenutkin aikoinaan.

Huuhtelen mun lasini aina ennen kuin juon siitä.😳 Toivottavasti siitä on edes joku apu.😔
 
vierailija
No mistäpä luulet johtuvan että olemme suolistosairauksien kärkimaa Euroopassa?

Toki köyhtynyt mikrobia, mutta eiköhän suurimpia syitä juurikin ole nämä kasvisöljyt? On se kumma kun näitä vieläkin hehkutellaan ja myydään. Niitä on jokaisessa eineksessä ja super/ultraprosessoidussa tuotteessa! Oreotkin ovat vegaanien suosiossa!!!

Suurin osa ihmisistä näitä käyttää! Katso markettiin!

Eipä siellä kummoiset liha ja kalaosastot ole! Jotain vihreitä glyfosaattipuskia näkyy heviosastolla.
Muuten pelkkää roskaa suurin osa!
Ei ole todellista.. 🙄
 

Yhteistyössä