Kerro kokemuksiasi keskenmenosta (opinnäytetyöhön)

[heidi.koivu]

Hei!

Opiskelen sairaanhoitajaksi Tampereen ammattikorkeakoulussa ja teen päättötyötäni aiheesta: äitiysneuvolan asiakkaiden kokemuksia keskenmenosta/sikiön menhtymisestä.

Tarkoituksena olisi kuvailla opinnäytetyössäni asiakkaiden (raskaana olevan tai ultraäänitutkimuksessa mukana olleen puolison) kokemuksia siitä hetkestä, kun he ovat varhaisraskauden ultraäänitutkimuksessa ja saavat kuulla sikiön menehtymisestä. Kokemuksia kaivataan siitä, miten ultraäänitutkimuksen tehnyt henkilö on kertonut tilanteesta ja millaista tukea hän on antanut Teille, asiakkaille. Olisi tärkeää kuulla myös, millaista tukea olisitte kaivanneet siinä tilanteessa ja miten hoitajan (tai muun tutkimusta tehneen) olisi pitänyt asiasta kertoa.

Kertomalla kokemuksistanne, hoitotyötä ja asiakkaan kohtaamista on mahdollista kehittää!

Kaikkien vastaajien henkilöllisyys/nimimerkki suojataan, ketään ei voida työssä tunnistaa henkilökohtaisesti. Kokemuksista voi kirjoittaa missä muodossa vain joko tähän keskusteluun tai suoraan minun sähköpostiini. Kertoisitko myös millä raskausviikolla keskenmeno/sikiön menehtyminen todettiin, oliko Teillä tutkimuksessa puolisoa/muuta tukihenkilöä tms.

Olen saanut luvan kaksplus.fi-sivustojen ylläpitäjiltä julkasta tämän keskustelun. Lopussa vielä "Tiedote osallistujalle". (Tiedote on alunperin word-muodossa, jos lähetätte minulle sähköpostia, voin lähettää alkuperäisen tiedotteen sähköpostitse liitteenä.)

Aihe on tärkeä, ja olisin kiitollinen vastauksistanne!

Ystävällisin terveisin,

Heidi Koivu, heidi.koivu@piramk.fi.



TIEDOTE OSALLISTUJALLE 26.1.2011


Opinnäytetyö – ”Kun kaikki ei ole hyvin.” – Äitiysneuvolan asiakkaiden kokemuksia
sikiön menehtymistä epäiltäessä

Pyydän Teitä osallistumaan tämän opinnäytetyön tekemiseen, jossa kuvataan äitiyshuollon asiakkaiden kokemuksia ja tuen tarvetta sikiön menehtymistä epäiltäessä (kyse on varhaisraskauden keskeytymisestä). Aiheen arkaluontoisuuden vuoksi aineisto kerätään anonyymisti internetin välityksellä. Perehdyttyänne tähän tiedotteeseen teillä on mahdollisuus esittää kysymyksiä opinnäytetyöstä.

Opinnäytetyön tarkoitus

Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on kuvata äitiysneuvolan asiakkaiden kokemuksia ja heidän tuen tarvettaan saadessaan tietää sikiön menehtymisepäilystä.

Opinnäytetyön kulku

Tässä opinnäytetyössä kerätään ihmisten kokemuksia nimenomaan siitä tilanteesta, kun he menevät varhaisraskauden ultraäänitutkimukseen ja saavat tietää sikiön kuolleen (työssä puhutaan siis varhaisraskauden keskeytyneestä keskenmenosta).
Tämän opinnäytetyön tekeminen alkoi syksyllä 2010 ja se on valmis lokakuussa 2011.

Opinnäytetyöhön osallistumisesta ei makseta palkkiota.

Opinnäytetyöhön liittyvät hyödyt

Opinnäytetyöhön osallistumisesta ei ole teille välitöntä hyötyä, mutta sen avulla on mahdollista kehittää äitiyshuollon asiakkaiden saamaa hoitoa ja tukea sekä lisäämään hoitohenkilökunnan tietoutta asiakkaiden kokemuksista. Työ tehdään erääseen äitiysneuvolaan, jolloin opinnäytetyön tulokset antavat konkreettista apua hoitohenkilökunnalle.

Luottamuksellisuus ja tietojen käsittely

Teistä kerättyä tietoa ja opinnäytetyön tuloksia käsitellään luottamuksellisesti henkilötietolain edellyttämällä tavalla. Opinnäytetyöhön osallistujien identiteetti suojataan eli henkilöllisyys ei ole lainkaan identifioitavissa, yhdistettävissä tunnistettavaan henkilöön. Keskeneräistä aineistoa eikä tietoja anneta opinnäytetyön ulkopuolisille henkilöille. Lopulliset tutkimustulokset raportoidaan opinnäytetyössä, joka julkaistaan.
Opinnäytetyöhön kerättävä aineisto eli Teidän kertomat kokemukset opinnäytetyön aiheesta voi kirjoittaa kyseessä olevalle keskustelupalstalle tai jos ette halua jakaa kokemuksianne kaikille, sähköpostiini voi lähettää kirjoituksen.


Vapaaehtoisuus

Opinnäytetyöhön osallistuminen on täysin vapaaehtoista ja voitte keskeyttää tai perua opinnäytetyöhön osallistumisenne koska tahansa syytä ilmoittamatta.


Opinnäytetyön tuloksista tiedottaminen

Tämä opinnäytetyö tehdään Tampereen ammattikorkeakoulussa ja julkaistaan siellä. Työ julkaistaan myös internetissä Theseuksessa, ammatikorkeakoulujen verkkokirjastossa.

Lisätiedot ja opinnäytetyön tekijän yhteystiedot

Pyydän Teitä esittämään kysymyksiä opinnäytetyöstä.
Työn tekijä Heidi Koivu, heidi.koivu@piramk.fi.

 

[Pingvi]

Hei

oli melkoinen järkytys ja kamalan kurja yllätys kun hyvillä mielillä odotettu ultra (viime perjantaina ) kääntyikin painajaiseksi - ultran työntekijä (en tiedä onko kätilö vai mikä nimike) ehti näyttää jo sikiön monitorilla ja sen pään kunnes totesi huolestuneen oloisena, ettei löydä sykettä. Hetken päästä hän sanoi "Nyt on ikävä kyllä niin että sikiöllä ei ole sykettä" tms ja kutsui lääkärin paikalle. Lääkäri vielä katsoi alakautta mutta painotti jo ennen tutkimista, että tilanne ei tule muuttumaan mutta asiakkaan oikeusturvan kannalta näin tehdään. Toisaalta meille sanottiin, että tällainen on tosi yleistä mutta lääkäri joutui soittamaan jonnekin kuitenkin kysyäkseen, voidaanko hoito tehdä kotona vai sairaalassa, kun näin pitkälle edennyt raskaus ja sikiön kuolema ei ole niin tavallista ja hän ei muistanut asiaa. Lääkäri oli sinänsä asiallinen ja lähti aika pian paikalta. Ultran työntekijä tarjosi nenäliinat meille ja muutaman lauseen vaihdoimme tilanteesta. Olimme kamalan järkyttyneitä tietenkin vaikka siinä tilanteessa vain vähän itkimme. Jälkeenpäin vain pyöri päässä koko ajan nuo lauseet"en löydä sykettä" ja ikävä kyllä sikiöllä ei ole sykettä", monta päivää.

Saimme monisteella ohjeet lääkkeellisestä keskeytyksestä, se tuntui alustavasti paremmalta vaihtoehdolta lääkärin selostuksen mukaan. Ikävin juttu kohtelun kannalta sattui kun soitin viikonloppuna Kätilöopiston päivystävälle osastolle kysyäkseni sairasloman pituudesta (pitihän minun ilmoittaa työnantajalle miten pitkään olen poissa) ja vastannut henkilö totesi, ettei osaa vastata tarkasti, koska hän työskentelee syntyvien lasten kanssa tuolla osastolla. Se tuntui tosi ikävltä, vähän kuin tahallisesti olisi halunnut pahoittaa mieleni, mutta ehkä kyseessä oli vain huono sanavalinta - mikä kuitenkin tuntuu oudolta tuollaisessa paikassa työskentelevältä.

Kamalan kurjat on tunnelmat mutta odotellaan jo seuraavia kuukautisia. Pelottaa kyllä kamalasti seuraavan raskauden eteneminen ja onnistuminen, toivottavasti nyt tulen edes raskaaksi pian.

 

[heidi.koivu]

Hei Pingvi!

Kiitos vastauksestasi!
Olen pahoillani menetyksestänne ja toivon, että tulet pian uudestaan raskaaksi ja kaikki sujuisi hyvin.

Jos haluat ja jaksat kertoa tarkemmin ultraäänitutkimuksen tehneen henkilön toiminnasta (tuen antamisesta, miten antoi tukea, miten ei...?), minulle olisi tärkeää kuulla. Olisi kiva kuulla ideoitasi siitä, miten tämä henkilö olisi voinut paremmin toimia tilanteessa ja tukea Sinua/Teitä.

Minua kiinnostaisi vielä tietää millä raskausviikolla keskenmeno tapahtui, jos haluat kertoa. Halutessasi voit myös vastata sähköpostiosoitteeseeni heidi.koivu@piramk.fi.

Terveisin,
Heidi Koivu

 

[emilia86]

Saimme tietää raskaudestamme tammikuun alussa. Ehdimme ensimmäiseen neuvolakäyntiin kun viikkoja oli 8+2 ja saimme jo kaikki tarvittavat paperit ja ajat verikokeisiin, ensimmäiseen ultraan ja ensimmäisen lääkärikäynnin ajankohdan.
Viime lauantaina, kun viikkoja olisi ollut 8+6, minulla alkoi pieni ruskehtava vuoto. Tarkkailin tilannetta parin päivän ajan ja otin yhteyttä neuvolaan heti seuraavana arkipäivänä. Vuoto alkoi olla runsaanpaa ja mukana tuli jo pieniä "klönttejä." Tiesin jo että kaikki ei ollut kunnossa, vaikka minulle kerrottiin neuvolasta, että vuoto voi liittyä esim. kuukautiskiertoon (minulla olisi voinut olla kuukautiset samoihin aikoihin) ja muutenkin verta tulee joskus alkuraskauden aikana. Varasin kuitenkin varhaisultran yksityiselle ja klo.15 pääsimme tutkimaan asiaa.
Yksityisen neuvolan kätilö tutki kohtua mahan päältä ja ruutuun ilmestyi kohtu, ruskuaispussi ja pieni alkio. Hetken aikaa olimme poikaystävän kanssa jo innoissaan, mutta samalla aistin kätilöstä että kaikki ei ole kunnossa. Hän totesi että kohdussa oli kaikki tarvittava, mutta alkio oli liian pieni viikkoihin nähden, eikä siitä löytynyt sykettä.
Tunsin kuinka maailma pysähtyi ja minulta pääsi itku niin syvältä, että en ole koskaan tuntenut sellaista lohdutonta tunnetta. Kätilö selitti rauhallisesti että tämä on kovin normaalia ja koitti lohduttaa, että me emme ole tehneet mitään väärin, alkiossa on vain todennäköisesti ollut jotain vikaa. Hän kertoi myös että uudelleen raskaaksi tuleminen on hyvin mahdollista, eikä sille ole mitään esteitä - päinvastoin, raskaus saattaa onnistua paljon todennäköisemmin seuraavan kerran. Hän otti tietoni ylös ja laittoi lähetteen sairaalaan tarkistusta ja mahdollista lääkkeellistä tyhjennystä varten.
Asiasta on kulunut niin vähän aikaa, että en ole vielä saanut kutsua sairaalaan, mutta itse keskenmeno on tapahtunut näiden alkuviikon päivien aikana itsestään. Kätilö kertoi että yleensä kun äiti saa tietää, että kohdussa ei ole elämää, tapahtuu tyhjentyminen joskus melko nopeasti.
Olemme edelleen järkyttyneitä, mutta onneksi meitä on kaksi ja voimme tukea toisiamme. Olimme ehtineet kertoa raskaudesta jo perheillemme ja kavereillemme, joten suru-uutisen kertominen tuntui jopa raskaammalta. Samoin toisten suru tuntuu hyvin voimakkaalta itsellä. Kätilö kertoi että jo ensi kuussa raskaaksi tuleminen on hyvin mahdollista, joten aiomme rauhassa yrittää uudelleen. Seuraavalla kerralla asiasta kertomisen lykkäämme siihen asti että olemme päässet turvallisesti ohi ensimmäisen kolmanneksen. Kätilö myös suositteli, että kun raskausviikkoja on 6+2, kävisimme varhaisultrassa tarkistamassa alkion sykkeen.
Minulle jäi miellyttävä kuva yksityisellä käymisestä. Ennemminkin kunnallisesta neuvolasta jäi hieman epämiellyttävä kuva. Emme edes tienneet ensimmäisen käynnin jälkeen kuka "neuvolatätimme" on. Kun soitin vuodosta, kysyin samalla hänen nimeään ja ilmoitin että meitä oli vaivannut ettei hänen nimeään löytynyt mistään papereista. Tähän hän vastasi että hän ei tiedä kauanko hänen työsopimuksensa jatkuu, joten neuvolan ihminen olisi kuitenkin voinut vaihtua ajan myötä. Kun myöhemmin ilmoitin vielä että olen saanut keskenmenon, oli hän kuitenkin todella lohduttava ja kannustava.
Tällainen tapahtuma jättää ikuiset arvet ja on muutenkin asia jota ei kenellekään toivoisi. Samoin tämä on asia jota ei koskaan uskoisi itselleen tapahtuvan. Luotan kuitenkin siihen että on ollut kaikkein paras että alkion kasvu on pysähtynyt, jos hänellä on ollut jonkunlainen kehityshäiriö. Luonto siis todellakin hoitaa asian. Olemme kaikki niin yksilöllisiä että niin monta kuin on meitä ihmisiä, niin monta suhtautumista on tällaiseen asiaan.
Me näemme valoa tunnelin päässä ja jatkamme elämää eteenpäin. Olemme molemmat alle kolmikymppisiä, joten meillä on vielä aikaa, mahdollisuuksia ja toisemme.

 

[heidi.koivu]

Hei emilia86!

Olen pahoillani menetyksestänne ja haluan toivottaa Teillekin onnea uuden raskauden yritykseen!

Kiitos vastauksestasi! Haluaisin tiedustella Sinulta vielä tuesta, jota kätilö antoi. Kertoisitko, millaista tukea olisitte mahdollisesti kaivanneet kätilöltä ja olisiko Sinulla/Teillä ideoita kätilön toiminnan parantamiseen tuen antamisessa ja asiasta kertomisessa.

T. Heidi Koivu

 

[Ansis]

Hei!

Minulla raskaustesti näytti positiivista tammikuun puolessa välissä. Tein testin, koska minulla oli ollut jo pitempään veristä vuotoa. Ensimmäisessä neuvolassa kerkesin käymään ja todettiin,että raskaus olisi jo melko pitkällä..Ensimmäistä ultraa kiirehdittiin neuvolan päästä, jotta varmat viikot saataisiin selville.
Ultra-aika tuli viime perjantaina ja olisi ollut eilen. Perjantaina (rv10+6)minulla alkoi supistelemaan ja lauantaina tuli melko runsaasti verta aina kun kävin vessassa. Maanantaina (rv11+2) soitin neuvolaan ja siellä oltiin hyvin mukavia ja rupesivat heti hoitoa/tarkistusta järjestämään. He lähettivät minut naistentautien poliklinikalle. Pääsin lääkärin tutkittavaksi melkein heti, kun tulin osastolle sisään.
Huoneessa oli hoitaja lääkärin lisäksi, kumpikin naisia. Itse olin yksin matkassa. Hoitaja ei paljoa puhunut, mutta lääkäri oli jo heti alkuun hyvin myötätuntoisen oloinen. Ensin hän haastatteli ja sitten ruvettiin tutkimaan... Ensin lääkäri katsoi kohdunsuun tilanteen ja totesi,että vuotoa hän ei ainakaan nyt näe, joten siitä syystä ei ainkaan kannata säikähtää vielä. Tässä vaiheessa toivoni heräsi ja rupesin miettimään, että jospa sittenkin kaikki on hyvin. Sitten lääkäri rupesi alakautta ja vatsan päältä kokeilemaan kohtua ja kohdun suuta...Hän sanoi heti, että viikkoihin nähden kohtu on aivan liian pieni. Silloin sydän jätti varmasti muutaman lyönnin väliin ja muistan todenneeni, että "Se ei sitten tarkoita hyvää": Tähän hän totesi,ettei se välttämättä sitä tarkoita, koska kohtuni on kallistunut taaksepäin, niin se voi tuntua huonommin...Taas toiveeni heräsi... No sitten tehtiin se onneton ultra alakautta. Lääkäri ei alunalkaenkaan näyttänyt monitoria minulle, vaan piti sen käännettynä itseensä päin. Tästä olen kiitollinen hänelle. Hetken hän oli hiljaa ja sanoi,että kohdussa on paljon limakalvoja, mutta sikiötä siellä ei ole lainkaan.
Silloin alkoi kyyneleet valua...Olin tosiaan yksin matkassa ja itse hoitoalalla olevana yritin kaikkea tietoa sisäistää...Vaikka kyyneleet valuivat, niin esitin typeriä kysymyksiä sairaslomasta, pissanäytteen antamisesta, uudelleen yrittämisestä, mahdollisuudesta näin käydä uudestaan yms. Lääkäri vastaili kärsivällisesti ja myötätuntoisesti kysymyksiini. Hoitaja oli hiljaisempi ja hän antoi minulle papereita matkaan ja lääkkeet millä raskaus saataisiin keskeytymään. Kumpikin heistä oli oikein ihania. Ja sain luvan soittaa jos jotain kysymyksiä vielä esiintyisi. Lääkäri kysyi ihanasti tutkimuksen jälkeen, että "Onko sinulla hyvä mies kotona?", muistan vastanneeni, että onhan minulla...
Lääkäristä menin sitten suoraan naama punaisena labraan, missä otettiin vielä verikokeet.

Tästä ei siis ole montaakaan päivää, joten varmaan puolet asioista mitä kysyit jäi kertomatta...Mutta kysy lisäkysymyksiä vain! Eilen oli parempi päivä, tänään taas ei...Omassa neuvolassa (minkä henkilökunta on osaltaan työtovereitani) asiaan suhtauduttiin myötätuntoisesti ja kannustavasti. Ja lupa olisi sinnekkin soittaa jos tarve vaatii, mutta jotenkin kiusallista parkua sinne. Mies, sisko ja muutama ystävä tiesi raskaudesta...ja tukevat minua riittävästi.
Mies on sitä mieltä,että yritetään uudelleen heti,kun on mahdollista. Ja tiedän, että uusi raskaus piristäisi varmasti, mutta myös pelottaa kamalasti! Ja eihän se ole sama asia! Kynnys mennä heti yksityiselle on täysin poistunut. Vaikka heti sainkin kunnallisella puolella avun! Mutta tuskin minua silti otetaan heti raskaustestin plussaa näyttämisen jälkeen kunnalliselle ultraan, jotta voitaisiin katsoa, että kaikki on hyvin!

 

[syysmyrsky]

meillä näytti testi positiivista 18.12 ja tämä oli tulos pitkästä yrityksestä. itkimme kummatkin ilosta. ilo kirjaimellisesti tuplaantui kuin menimme varhaisultraan jossa ultrattiin kaksoset ja tuolloin viikot olivat 7+3 ja 7+4. Kaksi viikkoa tämän jälkeen alkoivat ihmeelliset vatsan väänteet, ei vuotoa eikä mitään.
Pääsin heti päivystykseen josta minut lähetettiin naisten tautien polille ultrattavaksi. Menin sisälle toiveikkaina, eihän meidän pitkää yritystä voitaisi näin tuomita. kummallekkaan sikiölle ei löydetty sykettä, eikä verenkiertoa. lääkäri oli asiallinen ja hoitaja kuivasi minun kyyneleitäni ja olivat kummatkin oikein ihania jälkeen ajateltuna vaikka silloin vihasin kumpaakin uutisten takia. tilanteesta teki inhoittavan kolme harjoittelija poika jotka montut ammollaan vaan tuijotti minua ja miestäni kun molemmat itkimme. nyt on kaksi viikkoa aikaa lääkkäällisestä tyhjennyksestä, jossa olin huoneessa,joka oli täynnöä nuoria tyttöjä jotka olivat tekemässä keskeytystä. Koin tarpeelliseksi ilmoittaa etten ole huoneessa samasta syystä.

 

[isla79]

Hei!
Tässä kokemus viime kesältä. Olimme yrittäneet lasta yli kaksi vuotta ja hakeutuneet jo hoitoihinkin kun yllättäen huomasin olevani raskaan. Kävimme mieheni kanssa yksityisellä ultrassa kun viikkoja oli 9+5 ja kaikki oli ok.
Sitten tuli aika mennä ultraan äitiysneuvolaan kun viikkoja oli 11+5. Lääkäri laittoi laitteen päälle ja ennenkuin ehdin edes kunnolla tajuta tutkimuksen alkaneen, lääkäri totesi, että jahas, tämä onkin sitten kuollut. Täysin järkyttyneenä yritin sopertaa jotain, että hän tutkisi asiaa vielä uudestaan, mutta lääkäri oli jo lopettanut tutkimuksen ja pyysi minua pukeutumaan. Samaan aikaan hän pyysi miestäni poistumaan tutkimushuoneesta (en vieläkään ymmärrä miksi) ja ryhtyi kirjoittamaan tietokoneella lähetettä naapurikaupungissa olevaan sairaalaan kohdun tyhjennystä varten. Lopuksi lääkäri antoi lähetteen minulle ja totesi, että tässä lähete aborttiin, eikun tyhjennykseen ja sitten ei muuta kuin uutta matoa koukkuun. Lähdin vastaanotolta täysin shokissa, onneksi mieheni oli kuitenkin mukana ja pystyi ajamaan minut kotiin ja myöhemmin sairaalaan. Sairaalassa vastaanotto oli ihan asiallinen, mutta tämän neuvolakäynnin aiheuttamista traumoista en tule kyllä koskaan pääsemään yli. Jos vielä joskus olisin raskaana, niin samaiseen neuvolaan en menisi.
Olisin kaivannut lääkäriltä ensinnäkin täysin toisenlaista asennetta, aikaa, rauhallisuutta ja myöskin hieman tietoa siitä, miksi näin kävi ja mitä jatkossa tulee tapahtumaan. Hän ei esimerkiksi puhunut sanaakaan siitä, minkälainen toimenpide kohdun tyhjennys on.

 

[tigeroo]

Hei!

Itselläni takana kaksi keskeytynyttä km...ensimmäinen toukokuu 2009 jolloin piti olla rv 18+ ja rutiinineuvolassa ei kuultu sykettä. Saman tien NKL päivystykseen, jossa lääkär toi kandin huoneeseen, ultrasi pikaisesti ja totesi kylmästi että joo kuollut on, tässä pilleri ja ylihuomenna menet KOS iin tyhjennykseen ja seuraava potilas...jäi hirveä olo enkä nukkunut tai syönyt kahteen vuorokauteen. Olin aivan shokissa. Tyhjennys kesti sitten sen 16 tuntia. Kooltaan sikiö vastasi 13+4 mutta oli kuitenkin silmin nähden poika. Onneksi sain nähdä hänet - täydellinen pieni sininen vauva. Seuraavat viikot meni itkiessä ja ilmaan tuijottaessa...halusin kuitenkin yrittää heti uudestaan ja 4 kierto tärppäsi. rv 7 todettiin syke, joka kuitenkin loppui rv 10 mennessä ja alkio vastasi rv 7+.
Cytotecit sai hakea KOSilta ja sitten uudenvuodenviettoon vuotoa odottamaan...elämäni hirvein jouluaatto - jouduin syömään jouluillallista kuollut alkio kohdussa...eivät kuulemma ota tyhjennykseen/kaavintaan KOSille jouluna...julmaa puuhaa. No, halusin vielä yrittää joten kävin yksityisesti kaikka km-tutkimukset mitä on ja kaikki oli ok. 6 kierto toi tärpin ja kauhunsekaisella innolla odottelin että miten raskaus sujuu. Kävin kerran viikossa ultrassa ja usein myös NKL:n päivystyksessä. Kaikki meni hyvin ja nyt vaunuissa tuhisee maailman ihanin kaunein söpöin hassuin pehmein rakkain pieni poika. En vaihtaisi häntä edes siihen ensimmäiseen vauvanalkuun - en IKINÄ. Juuri tämä poika on se minulle tarkoitettu vauva - lapsi - ihminen. Eihän häntä edes olisi ellen olisi joutunut kokemaan ne kaksi km...hän on elämäni valo ja tarkoitus.
Näen edelleen usein painajaisia joissa olen raskaana jo pitkällä mutta sikiö vai häviää jonnekin eikä sitä löydy edes ultralla - silloin ei auta muu kuin oman rakkaan pojan sylittely...
Ekan tyhjennyksen jälkeen sain käydä 2 kertaa KOS in psykiatrilla - yhtä tyhjän kanssa. Pastorillakin olisi saanut käydä mutta en kuulu kirkkoon joten se olisi tuntunut oudolta. Sain tietää että ensimmäinen poikani polttohaudataan muiden kuolleiden sikiöiden kanssa Honkanummella ja tarkoituksenani oli käydä siellä jo heti samana kesänä. Pää ei kuitenkaan kestänyt. Ei kestä vieläkään, mutta suunnittelen käyväni siellä sitten ehkä kun poikani on vuoden tai kaksi...
Kai se aika on se mik parantaa ja sitten uusi yrittäminen niin pelottavaa kuin se onkaan. Olen ollut aika yksin näiden km kanssa koska olen sinkku ja siis yksinodottaja ollut kaikki 3 kertaa...matkustelu ja rantakävelyt ovat auttaneet vähäsen.
Suo anteeksi sekava kirjoitukseni - aiheesta on vielä vähän vaikea kirjoittaa. Jos haluat kysyä jotakin niin vastaan mielelläni.