silti huomaan jotenkin epäröiväni! :O
Kyse ei ole ikävästä, lapsilla olisi tuolloin jo ikää 6v ja kohta 5v ja olen kyllä ollut molemmista erossa pidempiäkin aikoja paljon pienempänä. Aina aiemmin lapsilla on kuitenkin ollut "hoitajana" toinen vanhemmista. Päiväkodissa ovat olleen jo vuosia ja kotona on ollut iltaisin ja öisin lastenhoitajia ja ihan mukavasti ovat aina pärjänneet.
Nyt meille kuitenkin tarjoutui mahdollisuus lähteä miehen kanssa toukokuussa viikonlopuksi Pariisiin niin että otettaisiin vain tuo vauva mukaan, varamummo tarjoutui tulemaan isompia hoitamaan kotiin. Muutenhan kuulostaa ihan loistavalta, mutta silti jään miettimään että onko se liian raskas keikka tuolle mummolle... :ashamed: Ja kun itse olatsiiin niin kaukana ettei voitaisi tulla samantien kotiin jos ongelmia tulisi.
Meillä siis molemmat lapset on autistisia, isommalla vielä down päälle. Tarvivat kuitenkin melkoisesti apua ja valvontaa, ohjausta jne. Nuorempi osaa myös olla varsin hankala luonne toisinaan. Varamummo on kyllä käynyt meillä usein kylässä ja ulkoillut yksin lasten kanssa, vienyt ja hakenut hoidosta, ollut hoitamassa heitä iltaisin ja öisin kun ollaan itse oltu töissä jne. Nuo on menneet ihan mukavasti, mutta kokonainen viikonloppu tuntuu kovin pitkältä ajalta.
Mummo kyllä itse väittää pärjäävänsä, enkä nyt sitä sisänsä epäile. Mietin vaan käykö tuo kuitenkin liian raskaaksi... Toisaalta tällaisia tilaisuuksia ilmenee harvoin - jos koskaan ja vauvakin olisi tuolloin ideaali-ikäinen matkustuskaveri. Pikku loma tekisi kyllä hyvää meille kaikille!