Mulla on kakkonen käynnistetty rv 41+4, kohdunsuu auki 4cm kaulaa ei jäljellä. Puhkastiin kalvot, tuli yksi suppari, kahden tunnin päästä laitettiin tippa ja sitten alkoi heti rytistä. Tyttö syntyi 4h18min tipan laitosta.
Kolmonen käynnistettiin rv 40+4, kohdunsuu auki 1,5cm, kanavaa saman verran eikä vauva ollut laskeutunut. Mulla oli streptokokki positiivinen niin ei voitu puhkasta kalvoja(vaikka edellisessä voitiin, streptokokki silloinkin=) ). sain suun kautta puolikkaan sytotec- tabletin. Lääkäri sanoi, että menee useampi vuorokausi ennen kun vauva syntyy. Koko päivän tuli tasasta supparia mutta kovin hentoja ja oisko kymmenen minuutin välein. Hieroin kyllä koko ajan selästä itseäni vyöhyketerapeutin ohjeiden mukaan mikä varmaan auttoi ja illalla seitsemän jälkeen alkoi sitten supparit voimistua. Niillä hennoilla suppareilla oli kohdunkaula hävinnyt ja vauva laskeutunut päivän aikana lähtöasemiin. Synnytyksen kestoksi on merkitty 6h45min, mutta eteni niin leppoisasti, että vaikea sanoa, milloin se oikeastaan alkoi=) Kunnolla kipeä kun en ollut koko aikana, epiduraali annettiin juuri sopivaan aikaan, kerrankin olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan kun nukkumatti oli kotiin lähdössä ja kurkkas vielä osastolle oisko hälle mitään hommia=).
Mulla on siis käynnistetty vauvan ison koon takia, molemmat on kasvaneet keskikäyrillä mutta on ollut niin ihanat lääkärit jotka on kuunnelleet ja ottaneet todesta pelkoni vauvan koosta. ja kyllä äiti on ollutkin oikeassa ja arvioinut vauvan koon ultraa paremmin..=)
Meillä on lapsiluku täysi, nelonenkin on maailmaan saatettu sektiolla, mutta jos vielä olisi synnytys joskus edessä ja käynnistys koska tästä hautomosta ei vauvat ulos ilman näy tulevan, ainakaan normaalin kokoisina, niin ehdottomasti haluaisin taas sytotec tabun, tippa ruoskii niin tauotta ettei kerkeä yhtään levätä, kolmosen synnytsy oli hyvin luonnollisen oloinen, ja ehkä se sitä lopen olikin, murunen vaan hiukan potkaisi.