Keneen voin enää luottaa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mitä teen?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

mitä teen?

Vieras
Mitä voin enää tehdä?
Olen masentunut ainakin omasta mielestäni. Olen ollut sitä jo pitkän aikaa ja kun vuosi sitten hain apua, otettiin minut hyvin vastaan ja olin terapiassa.

Nyt kävin psykiatrilla viime viikolla enkä ole tuon tapaamisen jälkeen jaksanut muuta kuin itkeä ja saan kovia ahdistus kohtauksia. Psykiatri ei ottanut tuskaani vakavasti ja minun piti tuskissani muistutella miksi alunperin apua hain. Nostettiin vain lääkeannosta mutta vähätteli oireitani.
En saa happea ja tuntuu kuin tukehtuisin. Mies ei auta, käskee vain ryhdistäytymään... kamala tuska ja epätoivo..
 
Ap, toi turhautuminen on voimavara. Se saa sinut omille jaloillesi, kun huomaat että sinä itse, eikä ne muut.

Ainakin mulla oli näin, petyin ihmisiin kun he "hylkäsivät", ja sitten itsenäistyin koska tajusin muutaman asian ("pitäkää tunkkinne"). Olin jäänyt jollekin ihme riippuvaisuuden asteelle ympärillä olevista ihmisistä ja omasta mielestäni tarvitsin heitä jotta voisin parantua. En tarvinnut; mutta tarvitsin heiltä sen hylkäämisen. Tarvitsin rajat, sen kokemuksen että "äitikin" on rajallinen ja mulla on omat jalat ja että olen itse vastuussa itsestäni (ja etsin sitä äitiä, eheyttäjää, huolenpitäjää joka paikasta, kaikki he pettivät, hylkäsivät).

Kipeä kasvunpaikka, mutta se on vaan pakko kasvaa, jos haluaa eteenpäin. No pain no gain.
 
Ap, toi turhautuminen on voimavara. Se saa sinut omille jaloillesi, kun huomaat että sinä itse, eikä ne muut.

Ainakin mulla oli näin, petyin ihmisiin kun he "hylkäsivät", ja sitten itsenäistyin koska tajusin muutaman asian ("pitäkää tunkkinne"). Olin jäänyt jollekin ihme riippuvaisuuden asteelle ympärillä olevista ihmisistä ja omasta mielestäni tarvitsin heitä jotta voisin parantua. En tarvinnut; mutta tarvitsin heiltä sen hylkäämisen. Tarvitsin rajat, sen kokemuksen että "äitikin" on rajallinen ja mulla on omat jalat ja että olen itse vastuussa itsestäni (ja etsin sitä äitiä, eheyttäjää, huolenpitäjää joka paikasta, kaikki he pettivät, hylkäsivät).

Kipeä kasvunpaikka, mutta se on vaan pakko kasvaa, jos haluaa eteenpäin. No pain no gain.



Kiitos tästä.
Tämä viestisi kosketti syvälle minua. Olen huomannut sen että nyt on OMAN onnen etsiminen käynnistynyt. Olen erittäin riippuvainen toisista ja tämä tekee kipeää mutta en muuta voi.
Huomaan pian että olenkin omilla jaloillani ja tuska hälvenee mutta niin ikuisuudelta se tuntuu..
 
Ap, toi turhautuminen on voimavara. Se saa sinut omille jaloillesi, kun huomaat että sinä itse, eikä ne muut.

Ainakin mulla oli näin, petyin ihmisiin kun he "hylkäsivät", ja sitten itsenäistyin koska tajusin muutaman asian ("pitäkää tunkkinne"). Olin jäänyt jollekin ihme riippuvaisuuden asteelle ympärillä olevista ihmisistä ja omasta mielestäni tarvitsin heitä jotta voisin parantua. En tarvinnut; mutta tarvitsin heiltä sen hylkäämisen. Tarvitsin rajat, sen kokemuksen että "äitikin" on rajallinen ja mulla on omat jalat ja että olen itse vastuussa itsestäni (ja etsin sitä äitiä, eheyttäjää, huolenpitäjää joka paikasta, kaikki he pettivät, hylkäsivät).

Kipeä kasvunpaikka, mutta se on vaan pakko kasvaa, jos haluaa eteenpäin. No pain no gain.

Hmm. Minäkin olen pettynyt ihmisiin mutten siksi että olettaisin heidän jotenkin ihmeellisesti parantavan minut (en ole edes sairas) vaan koska en saanut apua vaikka pyysin vaikeassa tilanteessa. Minut jätettiin täysin yksin. Joo, yhden ihmisen voimavarat on rajalliset, muut vaan ei tajua sitä...
 
Olen yksin, tai siltä tuntuu. Ei ketään jolle purkaa. Tai niin no psykologi ja psykiatri. Lääkettä ja terapiaa. Itse tässä pitäisi ryhdistäytyä.... Tuntuu vaan että aiheuttaa muille tuskaa olemassa olollaan. Olisi parempi jollai olisii ollenkaan. Tänäänkin vaan itkenyt. Oltiin anoppilassa. Mua ahdiski, kaikki miehen suku paikalla ja mua vain itketti. Olin hiljaa ja omissa oloissani. Mitäs sää mökätät? Eikö seurakelpaa? ai täälläkö sä kiukuttelet....? Niimpä ja mun teki vaan mieli itkeä. Pilasin sitten tämänkin päivän niin appivanhemmilta, mieheltäni kaikilta.
 
Depressioon kuuluu narsistinen kiertyminen: myötätunto ja ymmärrys toisia kohtaan hiipuu ja näkyy vain suuri suu joka nälkäisenä huutaa mullemullemulle. Jokainen toinen on se toinen joka justiin ei ymmärrä minuaminuaminua. Se miltä toisista tuntuu kiinnostaa aivan viimitteeksi.

Itse asiassa myös depressioon sairastumisen syynä usein on narsistinen kiertymä. Kun oma ego on maailman napa ja tärkein ja muulla maailmassa ei ole väliä, niin sellainen ihminen herkemmin sitten sairastuu kuin joku muu.
 
Ei pida sotkea masennuksen oireeksi sita, etta pitaa jotakin huonona kaytoksena, loukkaantuu tai pahastuu. Masennukseen johtaa usein sellainen persoonallisuus, joka mieluummin on huonojen ihmisten seurassa kuin yksin. Kun osaa vetaa rajat ja rajoittaa ymmarryksen hakemisen niihin, joilta voi sita saada, niin parjaa paremmin. Huonosta suhteesta voi lahtea ja mulkkuja appivanhempia tavata vain kun jaksaa, jos silloinkaan ja voi suojata henkisesti itseaan ilkeilta ihmisilta. Ei pida jattaytya koskaan vaaranlaisten ihmisten armon varaan ja sitten vetaa itsesta tai maailmasta huonoja johtopaatoksia, kun tulee torjutuksi.
 
Ei pida sotkea masennuksen oireeksi sita, etta pitaa jotakin huonona kaytoksena, loukkaantuu tai pahastuu. Masennukseen johtaa usein sellainen persoonallisuus, joka mieluummin on huonojen ihmisten seurassa kuin yksin. Kun osaa vetaa rajat ja rajoittaa ymmarryksen hakemisen niihin, joilta voi sita saada, niin parjaa paremmin. Huonosta suhteesta voi lahtea ja mulkkuja appivanhempia tavata vain kun jaksaa, jos silloinkaan ja voi suojata henkisesti itseaan ilkeilta ihmisilta. Ei pida jattaytya koskaan vaaranlaisten ihmisten armon varaan ja sitten vetaa itsesta tai maailmasta huonoja johtopaatoksia, kun tulee torjutuksi.

Mikäli tämä oli minulle tarkoitettu. Mun appivanhemmat ovat ihania, samoin miehen suku. Miehen kanssa kriisi... Mutta siis minä olen masentunut ja ymmäräs aloitajaa. Tuo ota itseesi niskasta kiinni juut ei toimi minulla. Tai siis juu toimii... Tänäänkin totesin että otan itseniä niskasta kiinni ja poistun kartalta, jotten enää ikinä koskaan pilaa ikullani ja olotilallani kenenkään päivää, lasten tai muidenkaan. Mutta enpä saanut sitäkäänt ehtyä.... Kyllä masennus on oikeasti vaarallinen sairaus ja toistaiseksi järki vielä estänyt aikeet.
 
Ei pida sotkea masennuksen oireeksi sita, etta pitaa jotakin huonona kaytoksena, loukkaantuu tai pahastuu. Masennukseen johtaa usein sellainen persoonallisuus, joka mieluummin on huonojen ihmisten seurassa kuin yksin. Kun osaa vetaa rajat ja rajoittaa ymmarryksen hakemisen niihin, joilta voi sita saada, niin parjaa paremmin. Huonosta suhteesta voi lahtea ja mulkkuja appivanhempia tavata vain kun jaksaa, jos silloinkaan ja voi suojata henkisesti itseaan ilkeilta ihmisilta. Ei pida jattaytya koskaan vaaranlaisten ihmisten armon varaan ja sitten vetaa itsesta tai maailmasta huonoja johtopaatoksia, kun tulee torjutuksi.

Ömmm, olet kyllä vähän kujalla masennukseen johtavista syistä.
 

Yhteistyössä