Kellään huono itsetunto - miten miehesi kestää sen?

["melissa"]

Mulla on todella huono itsetunto. Olen hieman ylipainoinen (167/73), mutta mulla oli huono itsetunto jo silloin kun olin normaalipainoinen. Omasta mielestäni olen ruma myös kasvoista, tai tavallisen näköinen. Raskaudesta jäi hurjat arvet navasta polviin asti ja vatsanahka roikkuu. Mitä enemmän tulee kesä, sitä enemmin ahdistaa. Ajattelen itsestäni myös kaikessa muussa, etten osaa. Siis en osaa mielestäni laittaa edes ruokaa, pelkään että hoidan lasta huonosti ja että mies ei tykkää minusta sängyssä. Tämä johtaa toki myös siihen, että olen miehestäni mustasukkainen ihan syyttä. Tilanne on miehelle rankkaa, mutta tiesi mitä saa, kun meni kanssani naimisiin. Hän uskoo kuitenkin vakaasti, että tästä päästään yli, koska hän on sitä mieltä, että epävarmuus ei ole luonteenpiirre vaan siitä voi päästä eroon. Hänen mielestään olen todella kaunis ja että mulla on upee kroppa ja haluaa kyllä seksiäkin oikeastaan päivittäin, joten hän kyllä näkee minut eri tavalla. Onko vastaavanlaisia kokemuksia? Miten miehenne suhtautuvat tähän?

 

["melissa"]

Nostelen

 

["melissa"]

Eikö ketään avuksi

 

["lilia"]

Mietin että oikeestaan mullakin on huono itsetunto, ja mieheni on todella kannustava ihminen, mut en kyl kaada hänen niskaan itsetuntoasioita. Jätä kertomatta koska en halua viljellä sitä että olisin oikeasti jotenkin huonompi. Mutta heikkoina hetkinä kyllä tulee sellainen olo. Mullakin on jossain kolkuttamassa sellainen olo, etten osaa..enkä jaksais! Mutta pakko osata ja jaksaa! Puhelen ittelleni tarkoituksella oikein kauniisti, uskon että jokainen ihminen on arvokas ja kun oman itsen arvottomuuden tunne iskee niin se menee kyllä ohikin.
Miehesi selvästi rakastaa sinua sellaisena kuin olet. Itsetunto ei ole niin ihmeellinen asia ehkä sittenkään, melko ylitsepursuavalla itsetunnolla varustetut ihmiset eivät ehkä sittenkään ole edes miellyttäviä. Itsensä voi hyväksyä puutteineen...Nyt kun eräs läheiseni on kuollut niin ajattelen elämästä niin että ihminen on rakas juuri puutteinensa, ei täydellisenä oliona vaan persoonallisena omana itsenään. Nautitaan elämästä tälläisinä kun olemme.

 

["didi"]

Mullakin samoja ajatuksia kuin ap:lla. Harmi vain mun mies ei ole ollenkaan kannustava. Suuttuu vain.. Musta tuntuu että mä sairastun pian psyykkisesti tämän takia.
Olis varmaan helpompi elää asian kanssa jos olis kannustava mies...

 

[¨¨¨¨]

[QUOTE="didi";26330331]Mullakin samoja ajatuksia kuin ap:lla. Harmi vain mun mies ei ole ollenkaan kannustava. Suuttuu vain.. Musta tuntuu että mä sairastun pian psyykkisesti tämän takia.
Olis varmaan helpompi elää asian kanssa jos olis kannustava mies...[/QUOTE]

Mulla kanssa riittämättömyyden tunteita silloin tällöin, mutta ehkä poikkeuksena ap:n tilanteeseen että tiedän olevani hyvä useassa asiassa. Mutta kuitenkin pelkää etten riitä omana itsenä. Asiaan varmaan vaikuttaa että riidan lomassa mies haukkuu ilkeästi ja halpamaisesti, aiemmin syylistyin samaan mutta nyt olen yrittänyt parantaa tapani ja ajatella myös että mies päästelee sanoja miettimättä koska on vihainen. Huonoina hetkinä sitten tulee paljastettua omaa riittämättömyyttä ja mies suuttuu, eli sama homma täällä. Ei ole kovin kannustavaa ei. Toki voi auttaa jos on muita kannustavia ihmisiä ympärillä, ystäviä ja perheenjäseniä jotka hyväksyvät ja tuntevat sinut. Harmi vaan kun se ei kuitenkaan kokonaan korvaa oman puolison tukea..