kela-kiemuroita

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kiireinen äitee
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

kiireinen äitee

Vieras
osaisikohan kukaan auttaa (tarvitsisin tiedon pikaisesti, kela ei ole enää auki ja nettisivuilta en löytänyt tietoani vaikka kuinka etsin).

kysymys 1: kun haetaan kotihoidon tuen hoitolisää, lasketaanko perheen bruttotuloihin mukaan vain puolison palkka, eikä kotiinjäävältä mitään tuloja (kun palkkaa ei tule)? Vai lasketaanko se itse kotihoidontuki (about 300e) ja lapsilisät myös tuloihin mukaan. Mikäli näin on niin sitten jäin ilman kuntalisää, nyyh.

kysymys 2: puolisoni oli tarkoitus pitää isäkuukausi ja tästä oli jo ilmoitettu kelaan, ja omasta äitiyspäivärahastani oli siis viimeiset 2 vkoa jo leikattu pois isää varten. Nyt äkillisen tilanteen takia (josta siis kiirekin johtuu, en nyt ehdi selittämään tarkemmin) käykin niin että isä ei voi pitää isäkuukautta. Saanko nyt ne minulta jo etukäteen poisleikatut 2 vkoa takaisin vanhempainpäivärahakauden lopusta? Millä ihmeen lomakkeella tällaista jo ilmoitetun isäkuukauden peruutusta haetaan - vai onko ylipäätään enää mahdollista. Isäkuukauden tarkkoja päivämääriä ei oltu ilmoitettu viela hakemuksessa, mutta silti omassa päivärahapäätöksessä oli otettu 2 viimeistä viikkoa pois ja mukaan oli liitetty maininta "siirretty isälle myöhemmin pidettävää isäkuukautta varten".

Kiitos jos joku jaksaa vastata!
 
meillä oli huomioitu myös kotihoidon tuki.. lapsilisiä ei. Jos haetaan hoitolisää, niin sekin lasketaan (siis se määrä jonka voisi saada..) itse en sitä osaisi laskea, mutta laskelmaan olivat laittaneet tuloiksi.
Jos menee "yli" ja huomaavat sen tarkastus lomakkeista/ verotuksesta niin sitten perivät takaisin..
 
Mulle sanottiin että kh-tukea ei lasketa tuloksi, koska kyse on kh-tuen hoitolisästä. Ne kuuluvat yhteen... Ne mitä siinä könttäsummassa , on huomioistu puolison tulevat indeksikorotukset ja lomarahat ja ylimääräinen lisä ettei varmasti mene tulot sen yli.

Soitin siis kelaan ja kyselin asiaa silloin kun s eoli meille ajankohtaista.
 

Similar threads

Yhteistyössä