Kaverisynttäreiden ABC?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras."
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras."

Vieras
Lapseni (3v) sai ekan kutsunsa kaverisynttäreille, kerhokaverista on kyse. Sen verran sain kysyttyä, että saako/toivotaanko vanhemman olevan mukana, mutta monta etikettikysymystä vielä jäi ensikertalaiselle :D Puetaanko juhlavaatteet, pykälää siistimmät perusvaatteet vai jotain ihan tavallista (esim. kerhokelpoista)? Minkä arvoisia /millaisia lahjoja on tapana viedä? Jos menen vanhempana mukaan, kuuluuko / onko sopivaa minunkin viedä jotain erikseen emännälle vai olenko vain taustahaamu? Kauanko tuollaisten juhlien voi odottaa kestävän?
 
Ei ihan juhlavinta vaatetta, sellaista siistimpää kuitenkin. Lahjan päättää jokainen itse, meillä n 10 euron luokkaa. Sun ei tartte viedä mitään. Toki kukkia voi aina ostaa. Juhlat on yleensä sen pari tuntia.
 
Yleensä kutsussa on kerrottu juhlien kesto. Lyhimmillään on kestänyt 1,5 h ja pisimmillään 2,5 h. Yleisimmin kesto on ollut 2 h. Monet ovat pukeutuneet synttäreille normaalia juhlavammin, varsinkin tytöillä on hienoja juhlamekkoja.

Lahja on ollut n. 10 euroa. Yleensä ostan tarjouksista enemmän lahjoja, jolloin voi antaa normihinnaltaan arvokkaampia lahjoja. Noin pienten ollessa kyseessä varmaan on suotavaa, että vanhempikin on mukana. 4 vuotiaana voi jättää jo yksin, jos on reipas tapaus. Tietysti vanhempi voi olla mukana vain aluksi ja lähteä hetkeksi pois, jos kaikki näyttää sujuvan hyvin. 5-vuotiailla ja sitä vanhemmilla ei yleensä enää ole vanhempia mukana.

Aikuisille ei ole tarvis viedä mitään. Kunhan vain taustailet siellä.
 
Uskaltaisiko lapsesi jäädä juhliin ilman sinua? Jos ei, niin minusta on ihan ok kysyä isäntäperheeltä, sopiiko sinunkin tulla tueksi. Juhlavaatteet toki päälle. Lahja on yleensä 7-10 e.
 
Ja sinulta ei toki odoteta erikseen lahjoja. Jos jäät, niin toimi apurina juhlissa (esim syömistilanteessa), etkä vetäydy sivuun tai heittäydy vieraaksi jota passataan.
 
Kiitos vastauksista! Oli puhe, että menen mukaan, kun vaikka lapsi varmasti uskaltaisi jäädä itsekin niin jäisi varmaan sivustaseurailijan rooliin ilman vanhemman henkistä tukea, ja tarvitsee kuitenkin esim. vessassa vielä apua. Mulle vaan lähtee sitten myös vauva matkaan, joten apukäsiksi esimerkiksi tarjoilussa joudan rajallisesti, mutta parhaani teen :)
 
No joku hyvin tyypillinen asu voisi olla:

hmprod


hmprod


hmprod
 

Yhteistyössä