Kaveripyynnöt Facebookissa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kiusallisuuden huipentuma
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

Kiusallisuuden huipentuma

Vieras
Olen saanut viime aikoina "outoja" kaveripyyntöjä Facebookissa, tutun tutuilta ja vastaavilta. Aiemmin ei tällaista tapahtunut. Ei kai vaan ole niin että Facebook tekee omin päin näitä kaveripyyntöjä?! Tarkoitan siis nimenomaan pyyntöjä (requests), en ehdotuksia (suggestions).

Johan koko hommasta menee idea, jos FB voi omin päin lähetellä kaveripyyntöjä. Sehän on ihan törkeää; täytyyhän kaveripyyntöjen tulla henkilöiltä itseltään, hyvänen aika. Kauhulla mietin, onko minun nimissäni lähetetty kaveripyyntöjä (ties kenelle) vaikka en itse niitä ole tehnyt pitkään aikaan.

Tapasin pari päivää sitten sattumalta kaupungilla yhden näistä outojen kaveripyyntöjen lähettäjistä, jonka olin hyväksynyt kaveriksi. Tuntui hiukan hämmentyneeltä hän(kin), mutta en ottanut FB -asiaa puheeksi. Veljeni kertoi että hänkin on viime aikoina saanut oudolta tuntuvia kaveripyyntöjä.

Eli ei kai voi olla niin että FB lähettelee käyttäjien nimissä kaveriPYYNTÖJÄ ilman että ko. henkilö itse sitä tietäisi tai haluaisi? Kysymys varmaan kuulostaa typerältä, mutta niin paljon on nyt lyhyen ajan sisällä tullut omituisia kaveripyyntöjä että pakostakin alkaa miettiä. Mielelläni otan/otin nämä pyyntöjen lähettäjät kavereiksi, jos vaan voin olla varma että pyyntö on todellakin lähtöisin heiltä itseltään.
 
itsekkin huomannut jotain epäilyttäviä juttuja esim yksi ilta mulla rupesi näkymään mitä eräs tuttu kirjotti olevinaan siskolleen ja ne tuli mulle,en usko et chattas vahingossa mun kaa.Sit yksyityisyyssuoja tiedot on vaihtunu välistä itekseen,se on rasittavaa kun olen plokannu yhden ihmisen niin ettei nää kuvia niin välistä se onkin silleen et ketään ei ole plokattuna ja korjaan sen sit taas....
 
No jotkut nyt on semmosia että haluavat haalia itselleen kavereiksi kaikki kaverinkaverinkaveritkin.. On sit hieno sanoo et on 400 kaveria tms... Itellekin tullut esim avokin sukulaisilta joita en oo ikinä nähnyt ja tyypeiltä jotka tiedän ulkonäöltä katukuvasta, ovat jonkun kavereita. En oo ottanut listoille, kun en tunne oikeasti. Muutenkin mulla on varmaan vähiten kavereita kun muilla, en vaan halua näitä hyvänpäivän tuttuja välttämättä kaverilistalle.
 
No, on niitä outoja kaveripyyntöjä tullut, mutta en yleensäkään hyväksy jotain 20-v takaisia "koulukavereita" tms. ystäviksi fb:ssa, kun en silloinkaan niiden kans mikään ystävä ollut. Hyvä, jos muutama sana vaihdettiin koko kouluaikana. En ole niin utelias, että haluisin tietää mitä heille kuuluu tai vielä vähemmän haluan jakaa omia tietojani...
 
FB:n viestit voi todellakin lähteä väärälle henkilölle. Itse muutaman kerran saanut tuntemattoman postia, ja lähettäjäkin tuntematon. Eli ei kannata mitään arkaluontoisia edes FB postia kirjoittaa, voivat mennä kenelle tahansa.

Ja noi asetukset on itselläkin vaihtuneet milloin mitenkin, joka myös itseä rassaa. Ja itse myös alkanut saamaan ulkolaisia ihan tuntemattomia kaveripyyntöjä. Sitä lähinnä, kun kaikki eivät ole edes kaverin kavereita.
 
Näköjään muillakin ollut samoja kokemuksia. Itselläni alkoi nämä oudot pyynnöt sen jälkeen kun FB muuttui edellisen kerran, eli ei kovin kauan aikaa sitten. Toistaiseksi pyynnöt ovat sentään tulleet edes joten kuten tutuilta ihmisiltä, mutta kuitenkin sen verran kaukaisilta että epäilyttää. Ihmeellistä menoa.
 
Mulle kävi noin just tänään. En lähetä kenellekään kaverpyyntöjä, silti tänään tuli ilmotus, jotta puolituttu kaverin kaveri on hyväksynyt pyyntöni, jota en ollut tehnyt.
 

Uusimmat

Yhteistyössä