Kaveri on 26-vuotias eikä ole vielä saavuttanut mitään.

Tarkoitan nyt parisuhdetta, perhettä, eikä ole valmistunutkaan. Vietti monia välivuosia ja valmistuu vasta muutaman vuoden päästä, ei jaksa tutustua keneenkään mieheen, ei kiinnosta, luuhailee yliopistolla ja kaupungilla, opiskelut voisivat edetä nopeamminkin, vaikka nytkin etenevät ihan ok, mut on aina ollut vähän haaveilija. Ei ole kiinnostunut seurustelemaan, äidiksi, lyhyitä "juttuja" on, mutta siinä se. Hän vain elää vieläkin sitä elämää, jota elettiin 19-vuotiaana, hänen elämänsä ei etene.

Tilanne on se, että olen tämän kaverin äidin kanssa samassa työpaikassa ja hän on huolissaan tyttärestään ja pyysi mua jotenkin rohkaisemaan häntä elämään, kun olen hänen lukiokaverinsa ja mulla on jo 2 lasta ja mies, vakaa elämä. Eli miten rohkaista kaveria ja ohjata elämään? Ikääkin hänellä alkaa jo olla, joten miestäkin pitäisi alkaa miettiä ja jos lapsiakin haluaa, mutta ei ole kiinnostunut, kun ota asian puheeksi, mut veikkaan että mieli muuttuu, vaikka nyt onkin tuota mieltä. Vaikeata on.

 

En puuttuisi tuohon.
On kaverin oma elämä ja tekee kuten tahtoo.
Ehkä ei halua perhettä eikä lapsia jne.

 

Miksi kenenkään pitäis ohjailla toisen elämää? Ehkä ihminen onkin tyytyväinen valintoihinsa eikä kärsi päätöksistään. Ei kaikki halua elää sitä samaa standardi elämää.

 

Sun kaverilla on just hyvä elämä eikä kiirettä minnekään vielä =)

 

ei kaikkien elämä etene samalla kaavalla eikä varsinkaan opiskelu - häät- oma asunto ja työpaikka- lapset- kaavalla. Ihminen voi elää hyvää elämää vaikkei saavuttais koskaan mitään ihmissilmin arvokasta.

 

mikä saa sinut ja hänen äitinsä kuvittelemaan, että elämä tulisi elää jossain järjestyksessä+ tai että kaikilla olisi samalainen käsitys siitä, mitä tarkoittaa menestyminen ja onnistuminen? voitko perustella, miksi juuri sinun tulisi puuttua hänen elämänsä valintoihin?

 

Mä olen 36v enkä ole saavuttanut mitään.

 

jos hän onkin onnellinen?
aika tylysti sanottu toisesta "ettei ole saavuttanut mitään"..mitä täällä pitää saavuttaa? ei kaikille onnistumisen mittari ole perhe ja koulutus,,huh!

 

Siis miksi pitäs olla perhe jo 26vuotiaana? Monella on tosiaan opinnotkin kesken tossa vaiheessa.
Ihan tavalliselta tuo vaikuttaa. Antaa kaverin elää omaa elämäänsä.

 

Ja mitä sä sit olet saanut??? Vittumaisen luonteen? sitä sit olet kehitelly täs vuosien saatossa...

Jokaisella on omat asiansa mitä arvostaa ja tavottelee elämältään! Ei kaikki halua äideiksi ja vaimoiksi ja varmasti ovat silti onnellisia tai jopa sen vuoksi, mitäs te olette jeesustelemaan että teidän tapanne ja unelmanne ovat parhaita. Ois kaverin äiti voinu ite elää, eikä yrittää elää tyttärensä kautta...jessus mitä sakkia!

 

onhan tää provo??
Kun mä olin 26v, tapasin tulevan aviomieheni, opiskelutkin oli kesken ja asuin vuokralla kaksiossa.
Nyt olen 37v yh, mutta talo on sentään oma

 

Ei nuorena saatu lapsi tai lapsi ylipäätään ole mikään saavutus. Mutta sen kunnialla kasvattaminen jo vähän jotain vaatiikin. Enemmän arvostan kyllä sitä, että hankkii ensin koulutuksen ja työpaikan ja vähän säästöjä ja alkaa sitten vasta lisääntymään.

 

Jos sulla on aikaa suunnitella kuinka puuttua toisen ihmisen elämään niin kävele peilin ohi muutaman kerran. Onko sulla todella nuin tylsää omassa elämässä?
Todellakaan opiskelu+mies+sitoutuminen+lapsi+asuntovelka ei ole kaikkien unelma. Herätkää ahdasmieliset ihmiset! Tässä maailmassa on paljon muutakin mitä tehdä!

 

Hertsduudeli sentään jo 26 eikä lasta ja miestä

Nuorihan hän on ja elämä vasta alussa. Kyllä sitä ehtii nuo kaikki asiat tekemään vaikka ei 20v sitä aloitakkaan.

Olin itse 25v kun tapasin mieheni ja opiskelin silloin. Reilun vuoden päästä valmistuin ja sain työpaikan ja siitä elämä lähti hänen kanssaan rullaamaan.
31v sain vauvelin

Nyt tulee 36v kohta mittariin ja vaikka sitten myöhään ?? nämä jutut aloitinkin, niin ihan mukavasti on menny.

Ja niin tulee menemään kaverillasikin.

Elää nuoruuttaan, valmistuu jossain vaiheessa ja voi olla, että se rakaskin kävelee jossain välissä vastaan ja sitten perustaa perheen.
Katoskun myöhemmälläkin iällä ehtii

 

voi perkele mua ottaa päähän jonku sulkeutunu ajatusmaailma. mä en ois voinu ees kuvitella et oisin tehny 26v lapsiii, ei ois voinu vähempää kiinnostaa sillon. ja itseasiassa en ollut vielä valmistunutkaan. MUT SE EI TARKOTA ET MÄ EN OIS SAANU MITÄÄ AIKAA. Mä olin onnellinen ja oon edelleen. vaikka en herrajumala ollu äiti vielä 26vnä

 

Jospa kaverillasi on vain erilaiset arvot kuin sinulla, ehkä hän on omasta mielestään saavuttanut paljonkin! Tuskin hän välivuosina vaan kotona makoili, nautti kenties nuoruudesta, matkusteli yms? Ja onhan hällä vielä aikaa, eikös se ensisynnyttäjien keski-ikä karkaa muutenkin vuosi vuodelta kauemmaksi..

 

piti vielä kommentoida tuota lausetta "vakaa elämä". että voisiko selittää sen? minusta elämä on vain yhtä muutosta, joskus hitaampaa, joskus nopsempaa. mutta sanalla vakaa en kuvailisi kenekään elämää. varsinkaan lapsiperheessä muutos on koko ajan läsnä.

 

Mulla on tuossa iässä ollu lapsia ja yliopistotutkinto, mutta en mä kyllä ajattele et jos niitä ei oo ei olis saavuttanut mitään!
Kun jos opinnot etenee ja ihminen on tyytyväinen elämäänsä niin mihin on kiire, valmiissa maailmassa?
Toki jos asuu kotona ja vanhempiensa rahoilla niin sit ymmärrän et äiti toivois lapsensa jo "reipastuvan" mut jos tulee toimeen omillaan ei siihen kellään oo mun mielestä puuttumista.

 

Mutta johtaako tuollainen elämä mihinkään? Kun on sanonut, että ei jaksa miettiä noita asioita vielä, mutta ehkä joskus haluaisi perheen ja miehen. Silti mikään ei kelpaa. Tässä vaiheessa vielä olisi hyviä miehiäkin tarjolla, mutta ei käy, muutaman vuoden päästä voikin sitten olla, että niitä ei ole enää vapaana. On fiksu ja nätti, mutta niin huoleton, kuin 18-vuotias tyttönen vielä. Joskus olisi hyvä ajatella pidemmällekkin kuin viikon päähän.

 

Mutta johtaako tuollainen elämä mihinkään? Kun on sanonut, että ei jaksa miettiä noita asioita vielä, mutta ehkä joskus haluaisi perheen ja miehen. Silti mikään ei kelpaa. Tässä vaiheessa vielä olisi hyviä miehiäkin tarjolla, mutta ei käy, muutaman vuoden päästä voikin sitten olla, että niitä ei ole enää vapaana. On fiksu ja nätti, mutta niin huoleton, kuin 18-vuotias tyttönen vielä. Joskus olisi hyvä ajatella pidemmällekkin kuin viikon päähän.

mikä saa sinut päättelemään, että elämäntarkoitus on etsiä mies, mennä naimisiin ja tehdä lapsia? keskity omaan elämään ja anna kaverin hoidella omaa elämäänsä.

 

Voisko porukka sitten rauhoittua ja olla haukkumatta ap. Ehkä saavuttaa on väärä sana, elämä ei ole kaikille saavuttamista vaan kokemuksia. Ymmärrän äidin huolen, ei ehkä osaa lähestyä tytärtään asiassa eikä tiedä tämän haluja tai onnellisuutta. Ehkä äiti pelkää että tytär herää liian myöhää huomaamaan ja haluamaan näitä joitakin asioita mitä täälläkin mainittu. Nuorihan 26v vielä on, mutta jos ei mitään kiinnostus vielä ole niin ehkä tuntuu osalta erikoiselta.Kyllä minäkin äitinä juttelisin ja kyselisin mitä tytär on ajatellut elämältään.

 

Mutta johtaako tuollainen elämä mihinkään? Kun on sanonut, että ei jaksa miettiä noita asioita vielä, mutta ehkä joskus haluaisi perheen ja miehen. Silti mikään ei kelpaa. Tässä vaiheessa vielä olisi hyviä miehiäkin tarjolla, mutta ei käy, muutaman vuoden päästä voikin sitten olla, että niitä ei ole enää vapaana. On fiksu ja nätti, mutta niin huoleton, kuin 18-vuotias tyttönen vielä. Joskus olisi hyvä ajatella pidemmällekkin kuin viikon päähän.

Kyllä hän ehtii, eikä tarvi pelätä miesten puutosta muutaman vuoden jälkeen.
Sitten löytyy niitä nuorena avioon menneitä eronneita miehiä toisella kierroksella.

Kyllä parikymppisille miehille, ei kaikille, tuossa 30-40v iskee paniikki kun on nuorena sitoutunut lapsiin ja vaimoon, eikä tullut sitä parikymppisen villiä elämää elettyä.

Siitä kaverisi sitten kesyttää itselleen valmiiksi koulutetun miehen

Joten huolet pois

 

Voisko porukka sitten rauhoittua ja olla haukkumatta ap. Ehkä saavuttaa on väärä sana, elämä ei ole kaikille saavuttamista vaan kokemuksia. Ymmärrän äidin huolen, ei ehkä osaa lähestyä tytärtään asiassa eikä tiedä tämän haluja tai onnellisuutta. Ehkä äiti pelkää että tytär herää liian myöhää huomaamaan ja haluamaan näitä joitakin asioita mitä täälläkin mainittu. Nuorihan 26v vielä on, mutta jos ei mitään kiinnostus vielä ole niin ehkä tuntuu osalta erikoiselta.Kyllä minäkin äitinä juttelisin ja kyselisin mitä tytär on ajatellut elämältään.

Ei tuossa vaan ole mitään järkeä. 26-vuotias nuori nainen, joka opiskelee. Siinä kuvassa ei ole mitään vikaa. En voi todellakaan ymmärtää mikä on ap:n tai äidin ongelma. Sillä heidän ongelmansa se on, jos 26-vuotiaana pitäisi olla jo perhe ja vakityö.

Ja mikä siinä on vikana, jos vaikka tämä nainen ei kelpuutakaan jokaista "kunnollista" miestä joka tulee vastaan? Ihan hämärää ajattelua. Joskus sitä vaan ei tapaa niitä tarpeeksi kiinnostavia ihmisiä, miksi pitäisi alkaa seurustelemaan jonkun kanssa sen takia, että ehkä ei löydäkään ketään viiden vuoden päästä. Ei jumalauta oikeasti.

 

Jokainen ihminen saa elää just sillä tahdilla kun haluaa. 26 vuotias on vielä hyvinkin nuori ja kerkee seuraavan 50 vuoden aikana tehdä ihan mitä haluaa. Perheen tekeminen ei tarkota elämistä. Toiselle se voi olla sitä, toiselle jokin muu on elämistä. Ei kukaan muu ihminen voi määritellä mitä toisen pitäisi tavoitella ja haluta.

Toki ymmärrän jos tämä nuori nainen itse pyytä apua asiaan, niin silloin on kohtuullista avittaa, muuten voi olla aika loukkaavaa mennä puuttumaan toisen elämään.

Mitäs jos tämä tyttö haaveileekin matkustelemisesta tai muunlaisista kokemuksista, kuin aviopuolison löytämisestä ja lasten hankkimisesta. Ei ne ole kaikkien elämän tarkoitus.

 

Mikähän tässä mättää? Vielä muutama vuosi sitten oli aivan liian aikaista hankkia lapsia ja nyt olen 26-vuotiaana opiskelijana jo auttamattomasti lastenhakinnan suhteen myöhässä? Mitä tapahtui? Ja milloin?!