Itsellä ei niin hirveästi ole kokemusta. Olin kihloissa, kun mies muutti toiselle paikka kunnallle (2h suuntaansa). Hänen piti olla vain kesän, mutta jotenkin tiesin, että jää sinne - sen vanhemmat asui siellä). Myöhemmin kävi selväksi, että hän todella kuvitteli, että muuttaisin mieleni muutaman kuukauden sisällä. Mutta olin tehnyt kantani selväksi. Varoitin siinä vaiheessa, kun lähti, että pelisäännöt pitää olla selvät: haluan enemmän aikaa yhdessä tai en ollenkaan. Mikään viikonloppu kuvio ei enää kihlautuneena ja yleensäkin yhdessä asuneena parina (yli neljän vuoden seurustelun jälkeen) tulisi kysymykseenkään. Varsinkin kun selvisi, että hänen suunnitelmansa oli vahvasti jäädä sinne (asuu siellä edelleen ja erostakin on jo viitisen vuotta). Yritin vielä junailla aika tauluja - olisi sopinut, jos hän olisi voinut tulla torstai iltana ja lähteä maanantai aamuna. Mutta se ei sopinut taas kihlatulleni. Minun tahdosta erottiin. Eli siinä suhteessa ei kaukosuhde toiminut. Mutta olinhan silloin nuorempi, eikä tahto riittänyt.
Tässä hollilla olisi uusi kaukosuhde. Vaikkakin tässä tapauksessa muutto olisi minun kohdallani mahdollinen ja välttämätön (välimatkaa kun olisi 5,5h yhteensuuntaan). Ja mikäs siinä, tässä elämänvaiheessa, mikäli töitä uudesta kaupungista löytyisi. Mies olisi kyllä aivan eri tavalla kypsä kuin edellinen. Joten siinä mielessä voisi aloittaa hyvin rauhallisesti kaukosuhteella. Ja en jaksa uskoa siinä olevan ongelmia (ollaan tunnettu seitsemisen vuotta). Ja luottamus olisi omaa luokkaansa.
Mielestäni kaukosuhteessa vaikuttaa suhteen laatu, sitoutumisentaso ja ennen kaikkea se tahto. Luottamus toiseen on myös peruspilareita. (Vaikka eipä sitä voi tietää miten paljon rakkaus kestää - vaikka toinen eläisi vieressä fyysisesti). Onhan asia niinkin, että välimatka lujittaa suhdetta - vaikka liika on liikaa.
Minun mielipiteitäni tässä.