Kaukkarinpentu

Elikkäs, meille tuli joku aika sitten kaukkarinpentu. Ei ole täysin puhdas, mutta ulkonäöltään aivan kuin kaukasialainen. Kyselisin kokeneilta kouluttajilta vinkkejä pennun kasvatukseen; kauhulla olen lukenut näitä juttuja kaukasialaisista, kuinka ovat käyneet ihmisten/koirien kimppuun. Toki useimmiten omistajassa ja kasvatuksessa vika, mutta osakseen myös rodulle ominainen suojeluvietti syynä. Kaapinpaikan pentu suunnilleen jo tietää, elikkäs väärintehdessään tietää jo ilman toruja tehneensä virheen (menee makaamaan jonnekin nurkkaan ja katsoo "surullisena" omistajaa päästämättä ääntäkään). Kuitenkin joskus jatkaa uhittelua, eli toruessa näykkäilee ja murahtelee (tod.näk leikillään, koska häntä heiluu kokoajan).

Jos pentu tekee jotain pientä pahaa, niin suihkepullo ja napakka "ei" on meill ä käytössä. Jos pahanteko on toistuvaa eikä toruminen auta, ollaan otettu niskasta kiinni ja viety häpeämään (ulinasta huolimatta). Eli koiralta otetaan ns. Luulot pois. Silloin toimii. Toki oikeat teot on palkittu kehuin ja makupaloin.

Kyselisin siis sitä, että kuinka teillä on kaukasialaista koulutettu? Onko joitakin erityisvinkkejä/ohjeita tällaiselle kokeeneemmallekin koiraihmiselle? Yhtä oikeaa koulutusmetodiahan kun ei ole. Kiitos jo etukäteen! :)
 
Ja niin, pyysin tänne ohjeita kokeneelta kouluttajalta. En mitään lässytystä tyypiltä, joka mitä ilmeisimmin taputtaa koiraa rohkaisevasti päälaelle sen paskantaessa lattialle ☺
Hieno implikaatio, mutta olet väärässä.

Pidän kummallisena sitä, että tituleeraat itsesi kokeneeksi koiraihmiseksi, sillä sinulla on seuraavat faktat ilmeisesti pahasti pimennossa:
-hännänheilutus ei juurikaan kerro mitään koiran iloisuudesta tai leikkimielisyydestä
-suihkepullolla saat varmasti vettä inhoavan koiran
-koira ei osaa tuntea häpeää
-niskavilloista raahaaminen tekee vain hallaa omistajuudellesi

Jos kuitenkaan et ole ns. peniksenjatkeeksi (tässä tapauksessa emättimenjatkeeksi) tuota koiraa hankkinut ja halua oppia parempaan on, suosittelen aloittamaan vaikkapa lukemalla Cesar Millanin How to raise the perfect dog: through puppyhood and beyond ja Pertti Vilanderin Pentuneuvola.
 
  • Tykkää
Reactions: shreenkulku

Kyllä, tuhansissa kirjoissa toistellaan sitä, että rangaistus ei ole ratkaisu. Korostin kuitenkin alkuperäisessä tekstissäni sitä, että oikeaa koulutusmetodia ei ole. 99% ihmisistä kouluttaa siis nähtävästi koiransa väärin, mutta silti tuloksena on ollut hyväkäytöksinen koira. Edellämainitussa tapauksessa on käytetty lähinnä samoja metodeja kuin mitä meillä käytetään.
 
Hieno implikaatio, mutta olet väärässä.

Pidän kummallisena sitä, että tituleeraat itsesi kokeneeksi koiraihmiseksi, sillä sinulla on seuraavat faktat ilmeisesti pahasti pimennossa:
-hännänheilutus ei juurikaan kerro mitään koiran iloisuudesta tai leikkimielisyydestä
-suihkepullolla saat varmasti vettä inhoavan koiran
-koira ei osaa tuntea häpeää
-niskavilloista raahaaminen tekee vain hallaa omistajuudellesi

Jos kuitenkaan et ole ns. peniksenjatkeeksi (tässä tapauksessa emättimenjatkeeksi) tuota koiraa hankkinut ja halua oppia parempaan on, suosittelen aloittamaan vaikkapa lukemalla Cesar Millanin How to raise the perfect dog: through puppyhood and beyond ja Pertti Vilanderin Pentuneuvola.
Nennajoolle tiedoksi,menee aiheen ohi enkä osaa sinua juurikaan auttaa,mutta sen sijaan koin suurta tarvetta tulla nauramaan tälle kommentille ja sen kirjoittajalle.Olet oikea verbaalinen lahjakkuus! Olet varmaan töissä Astro tv:ssä ja harjoitat muita maagisia toimia,kun kerta pääset noin syvälle näiden neliraajaisten ystäviemme,koirien aivotoimintaan,että pystyt tuosta noin vaan toteamaan,etteivät koirat voi tuntea häpeää.Kyllä minä ainakin pystyn!
Terveisin kettuterrieri Musti
 
Siinäkin taas hieno profilointiyritys, joka menee päin mäntyä.

Olisiko sinulla antaa jotain lähteitä sille, että koirat tuntisivat häpeää tai syyllisyyttä?

Itse voin antaa ainakin lähteitä sille, etteivät tunne:

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19520245
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/25562192
 
Hauskaa, että pönkität omaa nettiegoasi sivistyssanoilla ja kirjakielellä, pisteet heti alkuun siitä! ☺ Kommenttisi kuitenkin antavat sellaisen kuvan, että olet joku pieni trollaava hakkeripirulainen. Hauskaa sekin, että tuet mielipiteitäsi internetistä saadulla tiedolla. Harmiksesi joudun sanomaan, että valitettavasti se internetistä saatu tieto ei ole aina faktaa. Harvoin sitä voi verrata edes raamattuun. Luulenpa, ettet tiedä koirista tuon taivaallista, saatika niiden tunteista (joita niillä ei vissiinkään ole?). Kulutat aikaasi selaamalla nettiä, sisäistät saamasi tiedon ja tuot sen esille täällä. Todennäköisesti itselläsi ei ole koiraa, ja jos on, niin olet kouluttanut siitä korkeintaan hamsterin.
 
En edes viitsi avata linkkejäsi,sillä voin iskeä sinulle faktat(myö tissit,jos niin haluat) tiskiin; Iso-ukkini serkun naapurin koira avioitui muuan rouvan kanssa ja he saivat lapsen,joka luonnollisesti oli ihmisen ja koiran risteytys. Lapsen nimi oli Kerttu.Iso-ukkini tunsi Kertun hyvin ja alkoi omasta mielenkiinnostaan tehdä tästä tutkimustyötä.Olen itse omin silmin nähnyt nämä papyrus kääreisiin rustatut tutkimustiedot, joten niiden rinnalla sinun linkkisi ovat kuin heiveröinen pieni mustikanvarpu,joka heikkona lyyhistyy hyisen ensilumen alle.
 
Sellaiset "faktat" sieltä sitten tulivat.

Hauskaa, että pönkität omaa nettiegoasi sivistyssanoilla ja kirjakielellä, pisteet heti alkuun siitä! ☺ Kommenttisi kuitenkin antavat sellaisen kuvan, että olet joku pieni trollaava hakkeripirulainen. Hauskaa sekin, että tuet mielipiteitäsi internetistä saadulla tiedolla. Harmiksesi joudun sanomaan, että valitettavasti se internetistä saatu tieto ei ole aina faktaa. Harvoin sitä voi verrata edes raamattuun. Luulenpa, ettet tiedä koirista tuon taivaallista, saatika niiden tunteista (joita niillä ei vissiinkään ole?). Kulutat aikaasi selaamalla nettiä, sisäistät saamasi tiedon ja tuot sen esille täällä. Todennäköisesti itselläsi ei ole koiraa, ja jos on, niin olet kouluttanut siitä korkeintaan hamsterin.
Ja tästä viestistä selvisi viimeistään se, että laumanvartijanpentusi on hankittu "munanjatkeeksi".

Hyvää jatkoa vain teille kahdelle, sillä en jaksa kuluttaa enää aikaani tällaisten ihmisten kanssa, joiden sivistystaso on elämänkoulun luokkaa.
 
Sellaiset "faktat" sieltä sitten tulivat.

Ja tästä viestistä selvisi viimeistään se, että laumanvartijanpentusi on hankittu "munanjatkeeksi".

Hyvää jatkoa vain teille kahdelle, sillä en jaksa kuluttaa enää aikaani tällaisten ihmisten kanssa, joiden sivistystaso on elämänkoulun luokkaa.
Mielluummin hankin viisauteni elämänkoulun kautta kuin wikipediasta
 
Yhteistyössä