Kauheinta/mieleenpainuvinta mitä olet nähnyt?

  • Viestiketjun aloittaja "Vieras"
  • Ensimmäinen viesti
"Mummeli"
Olin matkalla kotiin rippikoulusta. Läntisellä Brahenkadulla oli apteekin vieressä vaatekauppa, jonka näyteikkunaa päätin
katsastaa. Viereen tömähti talon viidennestä kerroksesta mies. Kohta rappukäytävästä tuli kaksi poliisia... Huh huh !
 
Varmaan se kun aikuinen mies heilutteli kaluaan edessäni kun olin yläasteella ja sanoi
että tätähän te kaikki tytöt haluatte.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön;25372262:
Auto-onnettomuus: Porvoon moottoritiellä 120 km/h, n. 200m meitä edellä ajava auto yhtäkkiä heilahtaa sivuun, kierii ilmassa yli kierroksen ja laskeutuu katolleen pellolle. Äkkijarrutus, katsomaan miten kävi. Sekava kuski kömpii ulos autosta, käsi poikki, luu esillä. Tärisevällä äänellä sain soitettua hätäkeskuskeen, olipa muuten hankala selittää missä oltiin jne.
Juuri tämän takia olisi tärkeää koko ajan autoa ajaessa (ja miksei kyydissä istuessakin) orientoitua siihen missä on; mikä on tien numero, mikä oli edellinen paikkakunta, miten monta kilometriä edellisessä tienviitassa mainittiin olevan seuraavaan kaupunkiin jne. Juuri siksi, että voit helpommin opastaa avun paikalle, jos jotain sattuu. Toki hätäkeskuksilla on hätäpaikannus käytettävissään, mutta silti...

Itse olen ottanut tavaksi tarkkailla juuri noita em. asioita, että tarvittaessa osaan paikantaa itseni edes parinkymmenen kilometrin tarkkuudella.
 
"tii"
Juuri tämän takia olisi tärkeää koko ajan autoa ajaessa (ja miksei kyydissä istuessakin) orientoitua siihen missä on; mikä on tien numero, mikä oli edellinen paikkakunta, miten monta kilometriä edellisessä tienviitassa mainittiin olevan seuraavaan kaupunkiin jne. Juuri siksi, että voit helpommin opastaa avun paikalle, jos jotain sattuu. Toki hätäkeskuksilla on hätäpaikannus käytettävissään, mutta silti...

Itse olen ottanut tavaksi tarkkailla juuri noita em. asioita, että tarvittaessa osaan paikantaa itseni edes parinkymmenen kilometrin tarkkuudella.
hyvä muistaa kyllä!
 
Miksiköhän mieleenpainuvimmat kokemukset ovat aina negatiivisia?

Omat mieleenpainuvimmat muistot varhaislapsuudesta tähän päivään:

Negatiiviset

-Hunajapurkki kaatui lattialle. Mummini ja äitini syöttivät sitä väkisin suuhuni yhteisvoimin
-Jalkani jäi pyörän pinnojen väliin alamäessä. Liha kuoriutui jalasta ja näky oli kuin sirkkeliin jäänyt..
-Olin ottanut taannoisen exäni houkuttelemana diapamia ja alkoholia. Tajuni oli mennyt kankaalle ja sydän pysähtynyt. Menin valotunnelia pitkin kunnes minut lähetettiin takaisin ja heräsin.
-Olin alkoholimyrkytyksen partaalla ja alkanut hakkaamaan tuntematonta ohikulkijaa. Se oli kauheaa kun muistan sen vielä vaikka olin kännissä! Huusin kuin demonin vallassa kun minut vietiin kriisikeskukseen.
-Eräs ihminen, jota autoin taloudellisesti teki itsemurhan

Positiiviset

-Eräs ystävä tuli uskoon
-Syövästä parantuminen rukouksella
-Vahvat, konkreettiset rukousvastaukset
 
Kaikkea en halua jakaa täällä. Mutta lapsuudessani näin koulumatkalla, kun luokkakaveri jäi auton alle ja sen miten hän kieri siellä renkaiden alla. Se näky on syöpynyt mieleeni ja vielä tarkemmin se näky, kun hänen seurassaan ollut, edeltä suojatiellä ( jossa onnettomuus tapahtui) kävellyt lapsen isoisä kääntyi katsomaan mitä tapahtui- sen ilmeen., jota en sanoin osaa kuvailla, muistan koko loppuikäni ja sen äänen kun hän parahti huutamaan tämän luokkakaverin nimeä.


( luokkakaveri oli pitkään sairaalassa, mutta selvisi sitten kuitenkin kohtalaisen pienein vammoin)
 
kun olin kerran päivystyksessä yhden lapseni kanssa, niin sieltä oli lähdässö juuri ambulanssilla keskussairaalaan lapsi, joka oli jäänyt auton alle. ja muistan ikäni, kun isä käveli paarien jäljessä ja kysyi lääkäriltä, että onko lapsella mitään mahdollisuuksia jäädä henkiin. ei tuo tietty mikään pelottava tapahtuma ollut, mutta jäi mieleen kyllä iäksi, niin pahalta se tuntui. nyt tuo tyttö, joka sinne auton alle jäi on just tohtoriksi väitellyt nainen.
 
:(
Kaverin veljet potki siiliä kuten jalkapalloa,verta valui suusta ja silmistä. Se tuhisi ja kitui ja pojat nauroivat. Se kitui kuoliaaksi. Itse olin liian nuori slloin. Vieläkin itkettää kun muistelen sitä :(
kamalaa oli myös kun paras ystavä tekstasi yöllä että hänen pikkuveli on kuollut. Miten 20v nuori, terve mies voi kuolla yhtäkkiä sairaskohtaukseen. Sydän kai petti
 
totuuden hetki
kai äitini näkeminen sairaalan pedissä hirvikolarin jälkeen. En muista että minua olisi valmisteltu mitenkään, olin kai 8. Eihän tuo edes hirveän pahan näköinen ollut, mutta kuitenkin vaikea tunnistaa. En halunnut mennä lähemmäs, ja samaan aikaan häpesin reaktiotani.

En oikein pitänyt kateellisesta äidistäni, koska sain selkääni mielivaltaisesti eikä meillä muutenkaan erityisen läheinen suhde ollut etenkään fyysisesti. Mitään katumusta en nähnyt hänen osoittavan.

Sairaalahuoneessa lamaannuksen hetkellä sydäntä kylmäsi joku sellainen syvä kauhu, että näinkö vähän minä oikeasti välitän äidistäni. Olin kuitenkin jo aiemmin tehnyt päätöksen rakastaa vihan sijasta, koska olin liian pieni vihaamaankaan. Jumalankin olin heittänyt romukoppaan kun älysin, että sittenhän me joudutaan äidin kanssa eri kerroksiin kun ollaan kuoltu, koska äiti menee alakertaan. Mieluummin luovuin tottakai jumalasta kuin äidistä.
 
Hyvä ystäväni soitti aamuyöllä jäähyväis puhelun, tai siltä se ainakin kuulosti kun kiitteli menneistä vuosista ja tekemisistä yms. Loppuviimein kauan huudettuani hänelle, sain hänen olinpaikkansa selville ja juoksin kotoa yöpaitasillani hänen luokseen ja ehdin juuri napata huosunkauluksesta kiinni, kun hän yritti tippua sillalta alas. Siinä vaiheessa ei pahemmin miettinyt, että itellä on kylmä kun oli kevät talvi tai muutenkaan mitä oli päällä. Istuin kaverini päälle ja soitin ambulanssin. Siinä oli työ ettei päässyt sillankaiteeseen uudestaan.

Toinen kerta oli lähes samanlainen. Oltiin kaveriporukalla viettämässä kesää mökillä. Satuin sattumalta menemään sisään, kun yksi mies oli yksistään sisällä ja itki. Totesi vain, että mene tuonne toiselle mökille, jätä hänet yksin. Tähän totesin, ettei käy. En voinut uskoa, että hän oikeasti suunnittelisi jotain niin hirveää. Teroitti puukon terää, etsi paksua köyttä... Loppuviimein säikähdin niin, että juoksin toiselle mökille hakemaan muita ja puhelinta, että voin soittaa hätäkeskukseen. Poliisi tuli ja vei sairaalaan..hetken kuluttua tuli kuitenkin takasin ja nukkumaan.
Seuraavana päivänä yritin koko ajan olla "lähellä", että pystyn seurata tekemisiä.. Taas sama rumba.. Kantoi tikapuita puun alle kylmän viileänä asetteli köyttä, mutta tikapuut pettivät. Huusi minulle, että mene pois, tätä et tahdo nähdä, mutten suostunut liikkumaan, olin koko ajan puheyhteydessä hätäkeskukseen, vaikka olivat juuri aikaisemmin lähettäneet taas poliisin, soitin että nyt tarvitaan ambulanssi kanssa ja paniikin sekaisena huusin, että nyt se viiltää jo ranteita.
Yhtäkkiä lopetti ranteiden viiltämisen, käveli varastoon, haki moottorisahan.. Siinä vaiheessa poliisit soittivat ja käskivät mennä vastaan..juoksin heitä tielle vastaan ja he laittoivat minut poliisiautoon istumaan ja lähtivät katsomaan tilannetta. Hyvin piinalliset minuutit. Mies vietiin sairaalaan ja joutui siellä jonkun aikaa viettämään....

Olen monesti miettinyt, että miksi nämä on juuri minun kohdalleni sattunut, minun ystävilleni ja olen ollut paikalla. Molemmissa tapauksissa loppuviimein ainoana. Aluksi olen syyttänyt, että vika on ollut minun, mutta nyt olen tajunnut, että he ovat huutaneet apua minulta.

On muutamia muitankin kauheita/mieleenpainuvia kokemuksia, mutta jääköön ne nyt kirjoittamatta.
 
Minulla tulee mieleen kahden nuoren sukulaiseni ennenaikaiset kuolemat. En nähnyt heidän kuolemia, mutta toisen näin kuolleena ruumishuoneella tai mikä oikeuslääketieteen laitos se nyt olikaan, oli sama paikka, missä hänelle tehtiin ruumiinavaus. Sieltä on jäänyt mieleen se miten hän makasi niin kauniina ja ei näyttänyt ollenkaan kuolleelta. Ainakaan minun mielestäni, siinä vain makasi rauhallisen oloisena. Nämä kuolleet olivat vielä samasta perheestä. Kuolivat tosin eri aikaan ja eri syistä, molemmat olivat täysin terveitä, kuolivat tapaturmaisesti.

Myös heidän hautajaisensa on jäänyt mieleen. Hautajaiset olivat samanlaiset, mitä nyt vieraat olivat toisessa hieman vanhempia, siis kun näillä kuolemilla oli useampi vuosi eroa. Se on jäänyt erityisesti mieleen, kun toinen heistä seisoi toisen arkun vieressä (siis silloin kun vain yksi oli kuollut) ja sitten jäi se mieleen, kun tämä arkun vieressä seissyt olikin itse myöhemmin arkussa. Heidät on haudattu samaan hautaan.

Vanhan sukulaiseni kohdalla on jäänyt mietityttämään se, mitä hän yritti viimeisillä voimillaan sairaalassa sanoa. Silmät olivat jo "lasittuneet" ja kovasti yritti jotain vielä sanoa, muttei hänen puheesta saanut enää selvää. Samoin se on jäänyt harmittamaan, etten kertonut muille, että hän on kuolemassa. Muut sukulaiseni eivät sitä tajunneet vaan juttelivat ihan normaalisti keskenään sairaalahuoneessa. Minä sen sijaan vain tuijotin sitä monitoria, joka kerta kun hän sulki silmänsä ja ajattelin, että milloin siihen monitorin tulee se viiva, että hän kuoli. Myöhemmin on nuo muut sukulaiseni harmitelleet, etteivät ymmärtäneet, että lähtö oli tällä vanhuksella jo lähellä. Itsekään en sitä jotenkin vaan saanut sanotuksi, vaikka tiesin, että hän tuskin enää aamua näkee. En vaan jotenkaan uskaltanut sanoa, kun olivat niin toiveikkaita, että hän taas tervehtyisi. Olin jo aiemmin sanonut, ettei hän elä enää viikkoa pidempään, kun haistoin kuoleman, mutta puheitani ei uskottu. Lopulta tämä henkilö kuoli siis 5 päivän päästä tuosta, kun sanoin, ettei viikkoa elä. Ei siis ollut mikään syöpäsairaus tmv. kyseessä vaan ihan vaan vanha ihminen ja huonontunut yleiskunto.
 
Viimeksi muokattu:
"lilla"
[QUOTE="Janniina";25374250]Vierailija

"Ne lukemattomat,viikottaiset kerrat kun isäpuoli hakkasi äitiäni.

Omat kasvot peilissä siinä 11-12v,kun katsoin omaa naamaani,joka oli hakattu mustaksi,silmä muurautunut kiinni,huulihalki.Siskoni huuto joka kuului vierestäni,kun isäpuoleni hakkasi minua.. "

Onneksi sun ei tarvi enää kestää!. <3 Pääsikö äiti miehestä eroon?[/QUOTE]

Ei ole päässyt,nykyään hoivaa miestä joka on juonut liikuntakykynsä..
 
"vieras"
Yksi kamalimmista oli se kun juna jossa matkustimme ajoi porojen päälle, se mössö mitä niistä jäi jäljelle, lojui radan vieressä ja veturin keula yltä päältä veressä.
 
Aina väärässä paikassa?
Kyllä pysäyttävin oli, kun näin n.7-vuotiaan tytön jäävän kuorma-auton alle. Se näky, kun tytön suusta pulppusi verta, syöpyi mun verkkokalvoille ikuisiksi ajoiksi.
Tyttö kuoli siihen paikkaan, ei auttanut vaikka ensihoitajat tuli nopeasti.

Olen myös istunut autossa junaradan ja autotien risteyksessä, kun eräs nainen päätti puomeista huolimatta äkkiä juosta radan yli. Ei ehtinyt, vaan jäin junan alle ihan just siinä mun silmien edessä.

Kahdesti olen myös katsonut ikkunasta, kun motoristi kiihdyttää valoista, menettää pyörän hallinnan ja lentää kuin leppäkeihäs. Molemmissa tapauksissa motoristi kuoli siihen.
 
Olin ensiavussa töissä, kun sinne tuotiin mies, joka oli töissä jäänyt jonkin hihnan väliin, ja koko mahan alueen iho ja varmaan puolet suolista oli poissa. Mies oli tajuissaan ja tuskissaan sanoi, että kun edes taju menisi.

En tiedä jäikö hän henkiin. En usko.
 
aivan...
[QUOTE="Siiri";25372405]Istuin Foorumissa (yli 10 vuotta sitten) alakerrassa kahvilla, kun sieltä ylimmästä kerroksesta joku hyppäsi. Tippui n 2 metrin päähän minusta ja kaveristani.

Muistan vieläkin sen äänen, mikä syntyi, kun kallo tömähti kovan kivilattiaan ja sen äänen kun hampaat kilisi ulos suusta...

Poliisi, joka meitä kaikkia jututti tapahtuneen jälkeen kertoi, että kyseinen henkilö oltiin päästetty mielisairaalasta kotihoitoon sinä aamuna...[/QUOTE]

Minkähän takia poliisi tuollaista kertoi...
 
J-t harmaana
6 vuotta sitten olin ensimmäisenä paikalla, kun äitini talon ylimmästä kerroksesta (10-kerros) oli nainen pudonnut sihen piha-asvaltille. Kyllä se hetken kummitteli mielessä, vaikkei mitenkään ollut "pahan näköinen" eli raajat oli kaikki ihan siististi siinä ruumiin vierellä. Verta oli vain hiukan toisessa korvassa, mutta pieniä luunkappaleita oli pään ympärillä.
 
"..."
Varmaan se kun pikkuveli huusi ja vaikeroi tuskissaan ja äiti soitti hysteerisenä ambulanssia. Tai se, kun olin ensimmäistä kertaa ystävän kanssa parin viikon etelänreissulla ja ekana päivänä rannalla iso mies ajautui merestä rantaan. Ihon väristä huomasi, ettei ollut ihan tuore ruumis...
 

Yhteistyössä