Kauheasta synnytyksestä selviäminen

Minulla oli eka synnytys todella kauhea, kätilö ei ollut paikalla ja en saanut mitään puudutteita, menin kivusta ihan paniikkiin ja synnytyksestä jäi pahat traumat. Miten olette selvinneet traumaattisesta synnytyskokemuksesta ja miten sen jälkeen seuraava synnytys on mennyt? Alkaa kohta vuosi olla ekasta synnytyksestä ja nyt hiipii taas vauvakuume, mutta mietin uskallanko enää synnyttää.. Sektiota kammoan ajatuksena vielä enemmän kuin alatiesynnytystä, joten se nyt ei ole ensisijainen vaihtoehto.

 

Mulla auttoi puhuminen, puhuminen ja vielä vaan asiasta puhuminen. Onneksi mulla on ihania kavereita, jotka on itsekin synnyttäneet ja jaksoivat mua kuunnella ja tukea. Miehelle en kauheesti jutellut tästä, koska tuntui että joitain juttuja voi vaan nainen ymmärtää tässä tilanteessa. Sen verran kuitenkin puhuttiin, että se tajus mikä mulla on ja mitä murehdin. Kävin myös uudelleen synnärillä juttelemassa mun synnytyksen hoitaneen kätilön kanssa ja sain paljon vastauksia mua vaivanneisiin kysymyksiin. Siinä vaiheessa oli synnytyksestä kulunut jo puoli vuotta koska mulla kesti kauan ennekuin sain omat ajatukset tarpeeksi kasaan tapahtuman jälkeen lähteäkseni purkamaan solmua. Kätilö kuitenkin muisti mut kuulemma jo papereita lukiessaan, siis ennenkuin edes näki mut vaikka epäröin etukäteen voiko se muistaa kaikki 'asiakkaansa'. Synnytyksestä on nyt 8kk ja toisesta lapsesta mekin haaveillaan. Eky synnytys mietityttää vielä usein, mutta juurikin tuon kätilön kanssa käydyn keskustelun jäljiltä oon viimein hyväksynyt, että se meni niinkuin meni eikä sille enää mitään voi. Oon valmis yrittämään taas alakautta, mutta pelkopolin kautta, jotta saan varmasti vaikuttaa seuraavan synnytyksen kulkuun ja toimenpiteisiin, kivunlievityksiin sun muihin. Ja siihen, että mua kuunnellaan ja otetaan huomioon älyllisenä olentona eikä vaan supistelevana kohtuna...
Saitko sairaalasta oman synnytyskertomuksesi? Se auttoi mua paljon asian käsyttelyssä kun näin paperilla kellonaikoineen mitä milloinkin oli tapahtunut. Omat paperisi saat soittamalla sairaalaan ja pyytämällä lähettämään ne kotiin. Tsemppiä! :hug:

 

Kiitos vastauksesta, helpotti niin kuulla että jollakin muulla on sama tilanne (vaikkei tätä toivo kenellekään). Olen myös puhunut paljon asiasta, mutta varmasti tekisi hyvää käydä synnärillä vielä juttelemassa ja tosiaan tuolla pelkopolilla. Meillä kans esikoinen 8kk.

 

Mun esikoisen synnytyksestä on kulunut jo pian kaksi vuotta ja nyt olisi pikkukakkonen tulossa syksyllä. Meille kävi niin, että kärvistelin kotona liian kauan (takaraivossa oli kaikki ne tutuntuttujen jutut, että ensisynnyttäjät menee liian aikaisin tarjoutumaan synnärille ja ovat liian hätäisiä) ja en enää ehtinyt saamaan mitään kivunlievitystä. Tai no, paracervikaalipuudutusta yritettiin, mutta ei enää ollut mitään mihin pistää. Toiselle puolelle lääkäri sai omasta mielestään pistettyä puudutteen, mutta seuraavien supistusten tultua huomattiin, ettei siitä ollut mitään iloa. Synnytyksen jälkeen lääkäri totesi, että erittäin tuskallinen kokemushan tämä oli ja suositteli mahdolliseen seuraavaan synnytykseen tarkkaa suunnitelmaa. Mä en tän enempää yksityiskohtia luettele, kun en tykkää pelotella ketään. Jokainen synnyttäjä ja synnytys on kuitenkin erilainen. Mutta olen ajatellut nyt toista alkaessani odottaa, että täytyy minun lähteä puhumaan se kokemus auki ja keskustelemaan tulevasta synnytyksestä. Mä en ollut yhtään ylpeä mun pakollisesta "luomusynnytyksestä", vaan lähinnä kauhistunut omasta paniikista ja hallinnan tunteen menettämisestä. Sanottakoon, että mulla on oikeasti korkea kipukynnys, mutta kroppa järjesti nopeahkon ja kivuliaan synnytyksen. Lääkäri sanoikin, että hitaammissa synnytyksissä paikat aukeaa hitaammin ja hallitummin ja siksi kipukin voi olla lievempää. Mutta en minäkään muuta reseptiä tähän edellisestä synnytyksestä toipumiseen keksi, kuin että lähtee puhumaan muistojansa auki ja koittaa saada toisesta synnytyksestä mahdollisimman myönteisen vaikka millä konstilla. Tsemppiä ap:lle!

 

eka synntys oli itsellä kamala ja meni hetki että uskalsin alkaa toista odottamaan.itse en myöskään sektiota halunnut mutta se tuli pakkona eteen kun synnärillä vesien menon jälkeen huomattiin perätila.sektio meni hyvin ja vaikka alkuun toipuminen kivuliasta niin silti hyvä muisto jäi ja voin paremmin kun ekan synnytyksen jälkeen.
nyt siitä kohta 6 vkoa ja ihana tyttö tuhisee sylissä.

mutta edelleen olen sitä mieltä että vaikka takana olisi kamala synnytys niin silti toista synnytystä ei kannata pelätä.eriasia in tietty se jos ekassa on tapahtunut vaikka pahoja repeämiä ym...
mutta siis itse ainakin toisessa raskaudessa sain puhuttua pelkoni läpi terkkarin kanssa ja olin menossa rauhallisin mielin toiseen synnytykseen