Kauhea KOTI-IKÄVÄ vaivaa? Olisko muita jakamassa asian... :(

[Miss Miss]

Asutaan miehen kotipaikkakunnalla. Mun kotipaikkakunnalle on yli 600 km. Siellä on kaikki mun ystävät ja sukulaiset ja oma perhe.

Hirvee ikävä aina tulee monessa eri tilanteessa, kuten tänään kun kaverit lähti viettään synttäreitä ja mä en pääse taaskaan mukaan. Ja hoitoapua tarvitsisin, mutta hoitajat on kaukana... Ja mun äiti ja veljen vaimo haluaisi nähdä meidän vauvaa useammin, muttei nyt ihan joka kuukausi viitsi reissata.

No joka tapauksessa kaameeta asua näin kaukana omasta suvusta ja ystävistä. Onneksi muutetaan heti takaisin, jos kumpikin saa töitä. Siihen voi kyllä mennä aikaa.

Nyt tarvitsisin surkuttelukaverin.

 

[Joxu]

Mä oon jo 5 vuotta asunu eri paikkakunnalla kuin vanhemmat, ystävät ja sukulaiset. Välillä kieltämättä on aika kovaki ikävä sisaruksia ja vanhempia. Onneks puhelimet ja tietokoneet on keksitty =) . Nyt ootan esikoista ja mietin että ois kiva kun ois kaikki tässä lähettyvillä niin näkis pikkunen enemmän mummia ja ukkia. Mää näkisin samalla sisaruksia, äitiä ja isää, myös äiti puoltani =) .

 

[ok]

tuttua mulle.. mut noin 8v sitte.. nyt oon jo tottunu ja sanu taalta ihania ystäviää... samoin miehen kotipaikkakunnalla.. nyt jo minunkin kotipaikkakunta

 

[Hannah]

Tuttua, niin tuttua. Sillä erotuksella, että me asutaan tuhansien kilometrien päässä kokonaan toisessa maassa... No, onneksi keväällä päästään taas kotiin.

 

[vieras]

minulla kanssa suku on 500 km päässä ja miehen suku on 250 km päässä.yksinäisyys on valtava ja hoitoapu kaukana.ollaaan saatu täällä ystäviä ja tuttuja,mutta koti paikkakunnalle olisi kaipuu.tiedän ettei ole mahdollisuus mennä kun ei ole töitä.

 

[Viivi--]

Täälläkin on ikävöijä, eli et ole yksin :hug:
Itse asun mieheni kotipaikkakunnalla josta on matkaa minun synnyinseudulle n. 500km.
Ollaan asuttu täällä kolmisen vuotta. Ennen ihan tykkäsin asua täällä, ja reissasin usein omalle kotipaikkakunnalle katsomaan perhetta ja ystäviä.
Nyt tilanne muuttui, kuin saimme joulukuun alussa pienen pojan. On tullut kauhea ikävä omia vanhempia ja ystäviä. Haluisin kauheasti, että minunkin vanhemmat olisiat jokapäiväinen osa pojan elämää.
Mies olisi valmis muuttamaan minun kotipaikkakunnalle, jos vain saisi töitä sieltä, joka on todella hankalaa. Mutta ehkä sitten joskus..
Minun kotipaikkakunnallla olisi enemmän lastenhoitoapuakin, joka olisi kyllä välillä niin kaivattua..

 

[dfdf]

Ymmärrän tunteesi, vaikken ole sitä joutunutkaan kokemaan. Mieheni haluaisi muuttaa yhtä kauas sukulaisistani, mutta minä en suostu. Hänellä kyllä olisi omia sukulaisia siellä.

 

[ap]

No mä jotenkin edes halua kotiutua tänne. En tiedä miksi. Viihdyn täällä kyllä ihan hyvin ja on unelma työ, mutta silti mä haluun takas "kotiin".

Onneksi mieskin haluaa muuttaa, mutta ne työt...

Varsinkin nyt kun meilläkin pieni vauva, niin ajatus paluusta on mielessä ihan koko ajan. Ennen reissasin kanssa paljon, mutta nyt ei niin helppoa enää. Ja hoitoapu olisi paljon enemmän mun kotiseudulla. Siellä myös enemmän harrastuksia, kesämökki, ystäviä kummallekin, edulliset omakotitalot yms.

Ja mäkin haluaisin, että mun vanhemmat näkis mun poikaa muutenkin kuin tietokoneen kautta!

 

["merkku"]

Mullakin vähä sama tilanne, kotipaikkakunnalle en nii kauheena kaipaile mut silti niitä sukulaisia on ikävä.. siel missä asun ni ei oo ku muutama kaveri, eikä niillekää voi aivan kaikesta puhua.. eli hieman yksinäistä on, tuntuu ettei oo mtn tarkotusta elämälleen. vaikka mieskin toki on, mut silti tuntuu et kaikki on kaukana kaikesta.. kaipaan vaan jtn muutakin elämääni. ihmisiä jotka muaki kaipaa tääl kaukana jossai...

 

[Apuaaa]

Mä oon 14 vuotia vuotias tyttö mut mulle tuleee joka paikas minne meen yöks kauhee ikävä äitiä ja kotia. Ja mul on rippileiri ens kesän ni se pelottaaa . auttakaa pliis , kelle voin puhuu asiast?