Kauanko mielestänne uusi saa olla "hidas" töissä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Tumpelo"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

"Tumpelo"

Vieras
Aloitin jokin aika sitten erittäin vaativissa ja monipuolisia työtehtäviä sisältävissä tehtävissä uudessa työpaikassa. Työkokemusta alalta minulla on,mutta ei tällaisista tehtävistä. Kokemattomuus näkyy myös palkassa eli se on huono, mutta vaatimuustaso on vielä isompi kuin muilla tyyliin:jos sinä et veny, tee, suorita (loputtomasti), niin määräaikaisuutesi ei jatku ja vaihdamme sinut vain lennosta seuraavaan.

Olen todellakin yrittänyt parhaani. Ylityötunteja on satoja, mutta niistä ei makseta. Silti mikään ei riitä, koska täytyyhän minun venyä, kun olen hidas. Koskaan en tosin ole töissäni ollut hidas. Nyt ensimmäistä kertaa olen kuullut tätä. Tosin kyllä ensimmäisiä kertoja uusia tehtäviä tehtäessä hitaampi toki onkin ja ainakin ilman perehdytystä, kuten meillä.

Miten itse suhtautuisit hitaaseen työkaveriin? Kauanko antaisit aikaa? Auttaisitko tai perehdyttäisitkö vai valittaisitko vain, että oletpa muuten hidas?

Paha mieli, kun olen tehnyt parhaani, minulla ei ole koskaan vapaa-aikaa, työt tulevat myös kotiin, tuskin ehdin nukkua, tilille tulee reilusti alle 2000 netto kuussa ja lopputulema on vielä se, että työyhteisössä valitetaan ei-tarpeeksi-tehokkaaksi.
 
Siis miten niin ei ylityötunneista makseta?? Tottakai niistä maksetaan? Vai omaa tyhmyyttäsikö olet mennyt niin tekemään??
Saanko kysyä että mitä ihmeen työtä sitten oikein teet? Palkka noin huono? Ja tehtävät muka niin vaativat?? Joku ei nyt klikkaa tässä..
 
Olen itse ollut uutena ja kouluttanut uusia tulijoita moneen kertaan ja mielestäni on enempi sääntö kuin poikkeus, että ympäristöltä loppuu kärsivällisyys ennen kuin uusi on omaksunut työnsä riittävän hyvin.

Jotenkin se vaan on niin, että kun on itse asiat omaksunut, niin ei vain enää kykene muistamaan millaista se itselläkin alkuun oli. Asiat vaan näyttävät itsestäänselviltä ja siksi niitä on myös tosi vaikea selittää riittävän perusteellisesti uudelle ihmiselle. Tilannetta pahentaa, jos perehdyttäjien työkuormassa ei ole huomioitu uuden ohjaamiseen menevää aikaa. Ongelma on toki työnjohdossa, mutta se uusihan siinä väkisinkin saa harmit niskaansa.
 
[QUOTE="Vieras";28411345]Siis miten niin ei ylityötunneista makseta?? Tottakai niistä maksetaan? Vai omaa tyhmyyttäsikö olet mennyt niin tekemään??
Saanko kysyä että mitä ihmeen työtä sitten oikein teet? Palkka noin huono? Ja tehtävät muka niin vaativat?? Joku ei nyt klikkaa tässä..[/QUOTE]

ja lisään tähän samaan kysymyksen et kuinka kauan siis oot ollu töissä jos ylityötunteja on satoja?
 
onko ap:n "ylitöissä" kyse siitä ettei ole tyäaikana kerennyt tekemään asiaa loppuun ja on jäänyt tekemään sen omalla ajallaan?ylitöistä ei työnantajan tarvitse maksaa kun ne eivät oel erikseen sovittua ylityötä.aikanaan yhdessä työpaikassa oli töissä enkilö joka ei monista kehoituksista huolimatta uskonut ettei voi omiin nimiinsä tehdä ylityötä,lopulta henkilön sopimusta ei jatkettu koska tottelemattomus koettiin niskuroinniksi..siis koska edelleen tuntilistaan ilmestyi 10h päiviä joista ei oltu sovittu
Milla alalla olet?
 
Minua ei haittaa uudessa työntekijässä hitaus. Mielestäni uusi työntekijä saa ja hänen pitääkin alussa käyttää aikaa työhönsä, jotta oppii. Myös perehdytys on tärkeässä roolissa. Jos työyhteisössä ei perehdytetä, on turha kenenkään napista, että joku on hidas kun ei osaa. No, herranen aika, eihän sitä voi osata, jos kukaan ei kerro mitä/miten tehdään.

Se alkaa häiritä, jos uusi työntekijä ei kuuntele mitä hänelle kerrotaan ja samasta asiasta saa olla sanomassa moneen kertaan. Olen perehdyttäjänä aina sanonut alussa, että tässä lehtiö, kirjoita itsellesi asioita ylös. En tarkoita tällä sitä, etteikö saisi kysyä, vaan että voi tehdä itselleen sopivia muistiinpanoja, jotta homma sujuu jatkossa. Olen monesti saanut pitkiä katseita aiheesta, ja minulta on kysytty, että miksi tehdä muistiinpanoja... Harva tekee ja sitten ihmetellään, kun ei osaakaan. Ja kun ei välttämättä ole neuvojaa paikalla.

Mutta tosiaan, takaisin aiheeseen. Hidas saa olla jonkin aikaa, mutta jos työ ei ala sujua niin pitää pyytää apua. Jos ei auta, niin ehkä sitä on väärässä työpaikassa kykyihinsä nähden. Maksuttomia ylitöitä ei missään nimessä saa tehdä, koska ne vääristävät sitä, mitä osaat ja mihin pystyt.
 
Mun miehen työpaikalla ylityötunneista ei makseta, vaan tunnit menevät ns.ylityötuntisaldoon, josta niitä tunteja voi sitten käyttää jos on muita menoja työaikana.
 
Hitaus ei sinänsä turhauta. Asenne ja oma.aloitteisuus kyvyt ovat ne tärkeämpiä ominaisuuksia. Nyt pikkuhiljaa meillä alkaa kesähessut.ja helunat tipahdella oppiimme. Joskus esimies tekee löytöjä ja joskus sitten saa sellaisen apurin, että paremmin pärjäisin yksin.
 
Hmm... mä olen omassa työssäni melko hidas. Hidas mutta tarkka, muiden ei tarvitse juuri koskaan minun jälkiäni korjailla, kuten itse joudun välillä korjailemaan "tehokkaampien" jälkiä. Onneksi esimieheni ymmärtää tämän ja antaa minulle sitten niitä vaativampia hommia, minkä on mentävä kerralla kuntoon ilman virheitä. Sinänsä en pitäisi hitautta siis haittana, mikäli työn jälki on sen arvoista.
 
Hidas saa alussa olla, kunhan yritystä ja edistystä tapahtuu. Ihmettelen vaan, kauanko ole jo ollut uusi, jos sinulla on kertynyt satoja ylityötunteja?? Viikossa on yleensä 5 työpäivää, joissa kaikkiaan on tunteja 5x24, eli 120 h ja kun siitä oikeita työtunteja lienee 40 niin et kovin äkkiä saa kasaan satoja tunteja. Jos oikeasti viikossa kertyy toiset 40h ylityötä, sinulla koitetaan teettää koeaikana mahdollisiman paljon työtä ja saada mahdollisimman suuri hyöty ilmaiseksi, kunnes saat lähteä.
Alussa saa olla hitaampi mutta joka päivä pitää edistystä tulla, jos työtehtävät ovat samoja. En sitten tiedä miten vaativia töitä teillä on, meillä kouluttamaton, oikean asenteen omaava nuori kehityy kohtuullisen hyvin osaavaksi viikossa.
 
No yliopisto... siellä monet tekee ylitunteja palosta ja halusta tutkia alaansa, joten eivät ehkä huomaa, että sinä et koe sitä niin kodiksesi, että haluaisit ilmaisksi siellä olla. Tarkoitan tällä, että he eivät ehkä hoksaa, että et haluaisi viettää kaikkea aikaasi tutkimusten parissa kuten he.
 
En sitten tiedä miten vaativia töitä teillä on, meillä kouluttamaton, oikean asenteen omaava nuori kehityy kohtuullisen hyvin osaavaksi viikossa.

Meidän töissä menee keskimäärin 2-3 vuotta ennen kuin henkilö pystyy tekemään itsenäisesti enemmistön töistä. Siksi olenkin osastolleni kultakimpale, koska siirryin jo alle vuodessa hommiin, joita eivät edes osaston asiantuntijat tee. Jos on 150 henkilön osastolla suunnilleen ainoita, jotka osaavat "kaiken", on paljon vahvemmat neuvotteluasemat monen jutun suhteen. :)

Osa jää tehtävien alkutaipaleelle, koska edellytyksiä kouluttaa heitä edemmäs ei ole. Silloin heidän oletetaan oppivan hoitamaan oman pienen sarkansa kohtuullisella nopeudella noin puolessa vuodessa.
 
[QUOTE="a p";28411548]Joka päivä tulee ylitöitä töissä keskimäärin 1,5h ja kotona n.2,5h lisää ja viikonloppuisin n.16h eli 36 tuntia viikossa. Ehdin nukkua noin 00-5:30.[/QUOTE]

Ootko ottanu ammattiliittoos yhteyttä? Kai sie näet, että sua käytetään hyväksi?
 
Meidän töissä menee keskimäärin 2-3 vuotta ennen kuin henkilö pystyy tekemään itsenäisesti enemmistön töistä. Siksi olenkin osastolleni kultakimpale, koska siirryin jo alle vuodessa hommiin, joita eivät edes osaston asiantuntijat tee. Jos on 150 henkilön osastolla suunnilleen ainoita, jotka osaavat "kaiken", on paljon vahvemmat neuvotteluasemat monen jutun suhteen. :)

Osa jää tehtävien alkutaipaleelle, koska edellytyksiä kouluttaa heitä edemmäs ei ole. Silloin heidän oletetaan oppivan hoitamaan oman pienen sarkansa kohtuullisella nopeudella noin puolessa vuodessa.

Kuten sanoin, sehän riippuu alasta. Mutta kokoajan varmaan kehitystä tapahtuu. Meillä nuoret lähinnä siivoavat ja tiskaavat. Tärkeää työtä sekin ja pitää perusjutut ja menetelmät omaksua. Monet oppii äkkiä, jotkut jäärät ei noudata ohjeita koskaan..
 
En tee (saa/ehdi) tehdä tutkimusta, vaan tutkimusta tekevät sysäävät kaiken mahdollisen vastuunsa minulle ja minä kyllä hoidan, tosin en riittävän nopeasti (aina uusia juttuja). Jos saisinkin tehdä omaa tutkimusta, olisi minulla edes joku asia palkan "päälle" tekemässä touhusta mielekästä.
 
Työstä riippuen työnoppimiseen menee aikaa ehkä vähän alle kuukaudesta pariin kuukauteen. Perhdyttämiseen valitettavan harvoin varataan aikaa, työntekijänä en tosin katso että se olisi minun tehtäväni. Sen minkä omilta tehtävitäni ehdin mielelläni peredytän uutta työntekijää. Minun tehtäväni ei oikeastaan ole arvioida myöskään sitä miten kauan työkaverilla pitää olla aikaa oppia työ niin että hän on riittävän tehokas.
 
Hyväksikäytöltä tuo kuulostaa. Harvassa on ne työpaikat, joissa työ loppuu tekemällä. Itse on osattava laittaa rajat sille, kuinka paljon tekee töitä. Miksiköhän sinua haukutaan hitaaksi? Teetkö liian hyvää työtä? Ehkä sun pitäisi tehdä työt hutaisemalla. Sehän on nykyisin yleinen tyyli useassa paikassa.

Älä jatka noin. Sulta menee terveys.
 
[QUOTE="a p";28411576]En tee (saa/ehdi) tehdä tutkimusta, vaan tutkimusta tekevät sysäävät kaiken mahdollisen vastuunsa minulle ja minä kyllä hoidan, tosin en riittävän nopeasti (aina uusia juttuja). Jos saisinkin tehdä omaa tutkimusta, olisi minulla edes joku asia palkan "päälle" tekemässä touhusta mielekästä.[/QUOTE]

Tämä minusta kuvaa juuri sitä tilannetta. Tutkijat tekevät työtä vaikka kellon ympäri, heille se on intohimo ja sysäävät hommia sinulle ajattelematta, että sinä et ole koska tahansa käytettävissä, etkä ehdi jokaista heti palvelemaan. Oletko koittanut puhua asiasta?
 
Mä luulen, että sun kannattais olla vaan iloinen, jos eivät jatka duuniasi, ellet sitten saa kunnon palkankorotusta. Riistolta kuulostaa.

On täysin työtehtävistä kiinni, kuinka nopeasti ne pystyy omaksumaan. Toki tietyt rutriinit ja perushommat yleinsä ihmiset oppii aika nopeastikkin, mutta sitten ne vaativammat hommat vaativat aikaa ja kokemusta, joka on hitaampi prosessi.

Itse olen kouluttanut uusia työntekijöitä ja perushommat olen olettanut että oppivat viimeistään kuukaudessa, mutta en todellakaan ole koskaan olettanut, että olisivat kyenneet hoitamaan sen ajan jälkeen esimerkiksi niitä asioita mitä minä tein, joiden suhteen itsellänikin meni aikaa yli vuosi.

Ei kannata raataa itseään hengiltä parin hassun euron takia!
 
Olen koittanut puhua asiasta ja se on kuitattu JOKA kerta niin,että onpa uppiniskainen työntekijä,eihän tuo tee mitään. Esimerkiksi kun minulla meni aikaa ruotsinnoksiin (joita ei ole kirjattu mihinkään työtehtäviin saati - aikaan) kuitattiin sekin "etkö ole jo tehnyt sitäkään?kaikkihan osaavat ruotsia?!"
 

Yhteistyössä