kauanko kestätte?

Kunhan nyt puran oloani, mutta mieli toisaalta tekisi lähteä, olisiko asiat paremmin? vai jatkuisko asiat samanlailla aina uudestaan ja uudestaa? kotona pieni lapsi ja yhdessä oloa 6 vuotta takana, koko suhde ollut enemmän tai vähemmän riitelyä, olen itsekin aika vaativa mutta annan myös paljon, en vaadi fyysisellä puolella ihmeitä vaan henkinen yhteys on mulle tärkeä ja odotan tietynlaista käytöstä, liikaako? vai olenkohan vaan liian vaikea ja vaativa, etten tule koskaa löytämään sitä oikeaa jonka kanssa kemiat synkkaa?? oletteko tunteneet näin joskus ja sitten onkin oikea löytynyt tai oma mies muuttunut tai itse olette muuttuneet tai onko teistä tuntunut että nyt tämä suhde loppuu ja löydättekin toisenne uudelleen?!
Kokemuksia!

 

Mistä teillä eniten riidellään? Entä ennen lasta? Turhista, vai oikeasti tärkeistä asioista? Vai vain toisen mielestä tärkeistä? Jos te olette puolison kanssa vaan erilaisia: on eriävät mielipiteet asioista, erilaiset tavat... ja niistä tulee natsattua? Mutta taitaa se olla niin että molempien on muututtava, hiottava vähän särmiä että samankaton alla pystyy elämään: ja se muutoksen määrä riippuu melkolailla siitä kuinka paljon sitä on suhteen eteen valmis töitä tekemään. Kuinka paljon sen toisen kanssa oikeasti haluaa elämänsä viettää. Mikään taikasauva sitä arkea ei paremmaksi muuta, molemmista se on lähdettävä. :hug:

 

En tiiä...Meillä tilanne vähän toisinpäin. Mies oli jättämässä kesällä meitä,minua ja kahta ihaanaa lastamme. Meilläkin melkein 8 yhteistä vuotta takana,niistä reilu kuusi naimisissa....Eli se 7. ja vaikein vuosi menossa!

Nyt kuitenkin kaikki alkaa pikku hiljaa selkiintyä,mieskin huomannu ettei se "ruoho sen vihreempää oo aidan takanakaan!" Vaikeudet on tehty voitettavaksi! En halua luovuttaa ja uskon vielä siihen että tämä tästä muuttuu parempaan...Aikaahan tämä vie mutta nyt kuitenkin kumpikin on sitä mieltä että parisuhteen eteen kannattaa tehdä töitä! Tsemppiä teillekkin!!! =)

 

\

Kunhan nyt puran oloani, mutta mieli toisaalta tekisi lähteä, olisiko asiat paremmin? vai olenkohan vaan liian vaikea ja vaativa, etten tule koskaa löytämään sitä oikeaa jonka kanssa kemiat synkkaa?? oletteko tunteneet näin joskus ja sitten onkin oikea löytynyt tai oma mies muuttunut tai itse olette muuttuneet tai onko teistä tuntunut että nyt tämä suhde loppuu ja löydättekin toisenne uudelleen?!
Kokemuksia!

Niimpä, tämä suoraan mun ajatuksista! Haluaisin todellakin vielä yrittää vaikkei meillä ole edes lapsia mutta toisaalta tuntuu että mitä turhaa jos se on aina tällaista! Mies nytkin sauna-illassa joka sinänsä ihan ok mutta kun siitäkin piti riidellä... Tuntuu usein että minussako se kaikki vika todella on, haluanko liikaa hellyyttä ja odotanko mahottomia...olenko liian vaikea kenellekkään??? Luulin todella että tämä on SE oikea, ikää 26 v ja en ole ikinä ennen tavannut yhtä suurta rakkautta. Mutta se vaan hiipuu molemmilta kun koko ajan riidellään. Miten siis löytää toinen "uudelleen"? Sitä todella haluaisin.

Pahalta tuntuu koko elämä. En vaan halua heittää kaikkea hukkaan kun se on ennenkin onnistunut... Eikä yksin ole sen parempaa. Ehkä ei tarvitse itkeä joka ilta mut ei se herkkua ole kuitenkaan!! :'( :'(

 

Itselläni on vaihe, jossa mieheni on selkeästi "palannut" luokseni, ja meillä on nyt uusi vaihe elämässä, ja tunnen että olemme rakastuneet toisiimme uudelleen. Ehkä naiviakin ajatella näin, koska viime talvena mieheni rakastui toiseen naiseen pitkän avioliittomme jälkeen. Arvasin aika nopeasti, mitä on tapahtunut ja hän jäikin kiinni aika realistisista asioista. Olin shokissa, ja tuntui, että olisin ollut kuoleman partaalla. Hän itse kuitenkin teki päätöksen, että jääkin perheensä luo, ja on selkeästi osoittanut, että tahtoo tehdä kaikkensa meidän onnemme eteen. Olen tästä asiasta tietysti onnellinen, ja olen nyt tsempannut itsekin enemmän suhteemme eteen. Kyllä sellainen ravistelee katsomaan itseäänkin peilistä. En tietysti toivo sellaista "herätystä" kenellekään. Ehkä joku toinen olisi jo jättänyt miehensä, ja sanoisi, ettei alistu tällaiseen kohteluun, mutta itse olen nyt yrittänyt antaa anteeksi, ja yritän unohtaa menneen episodin, vaikka helppoa se ei tietysti ole. On se vaan aika kova kolaus, josta toipuminen vie varmasti pitkän ajan. Haavat on jo kuitenkin arpeutuneet.

 

Mä olen huomannut kanssa että kun olen alkanut miettimään että mitä kaikkea mä oikeasti rakastan miehessäni, ja kuunnellut samalla kavereitani minkälaisia miehiä heillä on niin olenkin huomannut että mieheni on oikeastaan loistopakkaus.

Mun mies on välillä sellanen että ei niin kovasti huomaa mua mutta kun sitten osoitan hänelle huomiota niin alkaa tulla myös vastakaikua.
Meilläkin on ollut sellasia kausia että on välillä miettinyt että mitä ihmettä mä tossa ihmisessä olen joskus nähnyt kun se tuntuu olevan aivan tampio.
Sit kun miettii niitä hyviä puolia ja kaikkea sitä mitä yhdessä on saatu aikaan ja koettu niin alkaa jo kummasti tuntua paremmalta. Se parisuhteen ylläpitäminen on yllättävän rankaa varsinkin silloin kun lapset ovat pieniä. Tuntuu että aikaa ei siihen riitä. Me ollaan sillon yritetty löytää nautintoa esim siitä että mennään yhdessä koko perhe kauppaan ja käydään jossain kahvilla. Sekin piristää kummasti.

Olen itsekin joskus kokeillut että onko ruoho aidan takana vihreämpää niin voin sanoa että ei ole. Se tuntuu siltä mutta ei se sitten kokeillessa ole. Huomaa että toinen mies ei tiedä susta mitään. Kaikki pitäisi opetella uudestaan. Ei sekään ole kivaa.
No jaa se riippuu suhteesta, jos on oikeasti väärän ihmisen kanssa yhdessä niin kai silloin se opettelu oliskin kivaa.

Et kannattaa punnita tarkaan haluaako sittenkään luopua toisesta. Ja jos haluaa niin varmistaa että päätös on oikea.

 

Mielestäni, jos vaatii toiselta tietynlaista käytöstä, täytyy myös hyväksyä, että se toinen vaatii sinulta myös tietynlaista käytöstä. Suhteet eivät ole niin yksioikoisia, siinä tarvitaan paljon toisen kunnioitusta!! Pelkkä oma hyvinvointi ei riitä, tarvitaan halua saada toinenkin voimaan hyvin.
Suhteet kyllä voivat parantua partneria vaihtamalla, jos vanhaa ei kunnioita... Sekavasti sanottu..
Hyvää jatkoa sinulle!!