❃ Kauan plussaa odottaneet (vuosi →) ❃

Meillä todettiin alkio kuollleksi 8+0, ja kohtu tyhjennettiin lääkkeillä perjantaina. Olen nyt saikulla alkuviikon, kun oli melkoinen järkytys ja ihan uupunut olo. Sinne meni 5 vuoden haave viemäriin :( No, onneksi meillä on 10 alkiota pakkasessa, mistä olen kiitollinen, ja uusi hoito huhtikuussa :)
 
Moikka! Minun lapsettomuustaipaleella on taas saavutettu yksi merkkipaalu: keskustelufoorumille rekisteröityminen...
Meidän perheenperustaminen alkoi 2/2017 eikä kahta viivaa ole saatu aikaiseksi muualle kuin ovulaatiotestiin.
Hoidot alkoi vuoden yrityksen jälkeen, 2/2018, ja nyt vuoden asioinnin jälkeen odottelen tällä hetkellä menkkoja viimeisen (viidennen) letrozol-kuurin jälkeen. Seuraavaksi kuulemma vuorossa inseminaatio.
Kummastakaan meistä ei ole löytynyt vikaa, mutta kiertoni on ollut tosi epäsäännöllinen ja pitkä. Letrot on kyllä auttaneet siihen ja ovulaatio löytyy (ennen en edes testannut kun viikkojen testaus olisi vaan stressannut), ja taas viikko sitten lääkäri ultrasi ja kommentoi ”kaikki näyttää oikein hyvältä, kaksikin kaunista follikkelia, kohtu ja limakalvo kaikki kunnossa”. Ei vaan ollut eka kerta kun sen kuulin ja hiljaista on aina pidellyt...
Kiva lukea teidän kokemuksia, tosin 160sivua en jaksanut kahlata:)
Tsemppiä kohtalotovereille!
 
Hei kaikille! Mä voisin hypätä tähän ketjuun mukaan.
Meillä esikoisen yritys aloitettu 7/17 ja nyt lapsettomuushoidot alkoivat 2/19. Mulla todettu PCOS, en ole ovulaatiota saanut tikutettua kuin pari kertaa, että siinä todennäköisesti häikkää.
Käytössä tällä hetkellä metforminit ja kiertoa tasoittamaan Terolutit.
Juuri nyt menossa kp31 ja olen kauheassa flunssassa :/
 
  • Tykkää
Reactions: K123
Hei kaikille, minäkin voisin tulla mukaan!

Esikoista toivottu pari vuotta. En tarkalleen muista et oliko vielä maaliskuuta 2017 vai huhtikuu, mutta sieltä saakka.

Ollaan puolisen vuotta käyty hoidoissa. Syytä ei ole löytynyt, kummassakaan ei ole "vikaa". Meillä on yksi inssi takana ja toinen tulossa, jota kohtaan yritän olla positiivinen.
 
  • Tykkää
Reactions: K123
Moi!
Minkälainen kokemus inssi on ollut? Itselleni se tuntuu yhdeltä isolta rajapyykiltä - tähän asti hoitona on ollut vaan letrozolit, pari pienen pientä nappia, ei ne ole tuntuneet lapsettomuushoidoilta. Alan nyt inssin lähestyessä vasta tajuta että tässä on tosi kyseessä...
On muuten ihan mahdotonta aina tämä oireiden kyttäys. Minulla ainakin on melkein joka kierrossa erilaisia tuntemuksia ja silti aina elättelen toiveita että jos NÄMÄ nyt olisi merkki raskaudesta... not.
 
@K123 menin ekaan inssin tosi toiveikkaana ja positiivisena, koska itsellä ollut aina sellainen fiilis viimeisen 1 1/2 vuotta, että kotikonstein raskautta ei tule. En tiedä miksi tuntuu siltä. Joten siis itselle tuo inssi oli todella iso ja odotettu juttu. Kuitenkin petyin aika paljon, koska ei annettu silloin inssi päivänä oikeastaan ollenkaan kuvaa, että raskautuminen onnistuisi sillä kerralla. Nyt pitäisi olla asia korjaantunut ja ehkä nyt annetaan parempi ennuste. Mutta siitä ekasta jäi todella huono fiilis, joten on hiukan odotukset nollassa tämän seuraavan osalla. Oikeastaan tämä kerta on ainoa kerta, kun on tullut käynnin takia huono fiilis.
Itse toimenpide on aika simppeli eikä hirveesti eronnut aikaisemmista seuranta ultrasta. Mies kävi aamulla antamassa näytteen ja sitten iltapäivällä se pesun jälkeen ruiskutettiin minuun. Sitä ennen ultrattiin tilanne.

Meillä on tällä hetkellä letrozol ja gonal-f käytössä sekä sitten irroitus piikki ennen inssiä.

Itsellä on jotenkin aina ollut se fiilis, että menkat tulee. Toki aina olen ollut toiveikkaana ja yrittänyt tunnustella raskaus oireita, mutta jotenkin aina tiennyt et menkat tulevat. Testaan kyllä aina, vaikka menkat tulevatkin, jotta on se varmuus.
 
  • Tykkää
Reactions: K123
Pakko tulla tänne taas pitkästä aikaa höpöttelemään, vaikka nyt on taas unohtunut pitkäksi aikaa. Jotenkin niin kamala jatkuva stressi ja ahdistus, ettei mitään muista tai ehdi tekemään. Välillä sitä vaan etenkin kaipaa kamalasti vertaistukea. Pahoittelen, että tästä tulee nyt lähinnä tällainen avautuminen meidän tilanteestamme. Aloitan pian lukemaan myös teidän kuulumisia ♥

Meillä on tosiaan nyt jo jonkun aikaa tutkittu tätä meidän sekundaarista lapsettomuutta ja on käynyt ilmi, että miehen siemenneste on laadultaan huonohkoa ja se onkin merkitty hedelmättömyytemme varsinaiseksi syy-epäilyksi tällä hetkellä. Spermatestien tulokset ovat olleet ensin 7 miljoonaa siittiötä (raja-arvo normaaliin olisi yli 15 miljoonaa) ja nyt jälkimmäisessä siittiöitä oli enää kolme miljoonaa. Epäilty on, että se olisi ollut aina tuollaista, mutta meillä olisi käynyt aiemmin vain tuuri. Meille tehdään kuitenkin molemmille vielä verikokeita ja hormoneitamme tutkitaan. Miehelle tehdään myös kivesultra. Hän pelkää paljon, että kyse olisi jostain vakavammasta kuten kivessyövästä tms. Olen pyrkinyt tukemaan häntä nyt paljon tässä asiassa.

Lääkäri keskusteli viimeksi tilanteestamme, eikä hän enää antanut paljon toivoa inssinkään suhteen. Kuulemma voisimme halutessamme aloitella sillä, mutta ilmeisemmin icsi olisi meille varmempi keino tässä tilanteessa. Hän vielä painotti, että meidän tilanteessa tehtäisiin nimenomaan mikroinjektio. Olen lukenut inssikokemuksista ja muutenkin lukenut koko prosessista ja tällä hetkellä tuntuu, että se olisi meidän tilanteessamme rahan ja ajan haaskausta.

Pääsemme ensi kuussa kuulemaan sitten uusimpien tutkimuksien tuloksia ja päättämään jatkosta. Olemme nyt yhdessä puhuneet, että mitä todennäköisimmin pyrimme heti icsi-jonoon ja skippaamme inssit kokonaan.

Mieluusti kuulisin kokemuksia, joissa inssiä tai icsi tehty silloin, kun lapsettomuuden syy on miehen siemennesteessä. Jotenkin tuntuu, että inssi ei olisi meille sopivin vaihtoehto, vaikka se olisikin tietty kevyempi.
 
Tsemppiä teille! Kokemuksia ei ole, mutta miehestä johtuva lapsettomuus lukee diagnoosina ja icsi on ilmeisesti se mitä meille tehdään. Ainakin niin viimeksi sanottiin että jos silloin on yhtä huonot niin tekevät icsi eikä pelkkää ivf.
Meillä olisi tässä kuussa ilmoittautuminen hoitoon jos ja kun kaikki menee ok.

Muoks. Meille lääkäri sanoi että inssi on vaan ajan tuhlausta, ei mulle edes aukkaria tehty.
Jotenkin lohduttavaa kuulla, että on ihmisiä samassa tilanteessa. Paljon tsemppiä teillekin ♥ Mua kamalasti jännittää hoitojonoon ilmoittautuminen jo etukäteen ja aluksi miehen kanssa molemmat ajateltiin, että siihen ei ikinä lähdettäisi. Sitten kun tutustuttiin enemmän siihen prosessiin ja luettiin kokemuksia, niin se ei enää tuntunut niin isolta möröltä. Jotenkin tuntuu, että olisimme kyllä valmiita aloittamaan hoidot. On myöskin sellainen tunne jatkuvasti, että joka tapauksessa tulemme lopulta sinne päätymään, niin miksi tuhlaisimme aikaa...

Alan olla lääkärisin kanssa samaa mieltä tuosta ja varmaan siksi myös skipataan inssi. Mulle olisi muuten viimeksi tehty se aukkari (ilman että tiesin asiasta etukäteen), mutta juuri ennen kun hän meinasi aloittaa, alkoi hän kyselemään kiertoni ajankohdasta ja sanoin ovulaation olleen neljä päivää aiemmin, jolloin hän sanoi, ettei sitä tehdäkään, kun loppukierrossa mahdollinen raskaus huuhtoutuisi pois :D Selvisinpä siitä sitten.
 
Oliko teillä jo puhetta milloin ilmoittaudutte hoitoon vai onko teillä edessä vielä hoidonsuunnittelu ym? Mulla on reseptit valmiina ja tosiaan odotetaan vaan, että saan ton leepin alta pois ja loppukuusta alkaa kierto, silloin olisi tarkoitus laittaa viesti polille ja kp 20 alkaisi nenäsumute. Mulle tehdään siis pitkällä kaavalla.
Vau, teillä siis homma lähtenyt jo käyntiin(y) Meillä tehdään vielä vähän noita lisätutkimuksia (lähinnä mieheltä katsotaan verestä testotasot, ultrataan kivekset jne ja multa poissuljetaan ainakin pcos:n mahdollisuus verikokeella, kun on rakkulaiset munasarjat) ja sen jälkeen meillä on maaliskuussa soittoaika, jossa käydään tulokset läpi ja sovitaan jatkosta. Jännittää kamalasti kyllä kaikki tuloksetkin...
 
Joo, tai siis lähtee käyntiin mikäli toi leep on nyt viimeinen tähän hätään eikä tarvi enää siirtää. Ollaan jo siirretty tätä aloitusta enkä enää tahtoisi.
Kunpa tiellä menew tutkimukset ym. Hyvin ja pääsette pian aloittamaan!
Kiitos ja sitä samaa teille ja etenkin, että hoidot sujuisivat mahdollisimman hyvin :) Oletteko julkisella puolella hoidossa? Jouduitteko kauan jonottamaan? Jossain luki, että jonot voivat olla jotain 3-6 kk väliltä, mutta varmaankin yleensä enemmän tota 6 kk lähempänä? Olen vielä niin pihalla näistä :D
 
Toivottavasti molemmilla alkaisi hoidot pian! Odottelu on kauheinta! Varsinkin, jos annetaan päivämäärä ja sitten aina vaan siirretään eteenpäin!(n)
Itselle ainakin on paljon helpompaa olla hoitokierrossa ja ottaa lääkkeitä kuin odottaa seuraavan alkua!

Pohdin tässä että onko tuo aukkari normaalisti tehtävä toimenpide? Kun olen useamman kerran kuullut, että aukkari tehdään ennen inssiä. Minulle ei sellaista ole ollenkaan ehdotettu tehtäväksi.
 
Toivottavasti molemmilla alkaisi hoidot pian! Odottelu on kauheinta! Varsinkin, jos annetaan päivämäärä ja sitten aina vaan siirretään eteenpäin!(n)
Itselle ainakin on paljon helpompaa olla hoitokierrossa ja ottaa lääkkeitä kuin odottaa seuraavan alkua!

Pohdin tässä että onko tuo aukkari normaalisti tehtävä toimenpide? Kun olen useamman kerran kuullut, että aukkari tehdään ennen inssiä. Minulle ei sellaista ole ollenkaan ehdotettu tehtäväksi.

Mulle määrättiin aukkari tehtäväksi ja sanoivat että on ns. Perustoimenpide jonka tekevät aina
 
Voisin vähän kertoilla kuulumisia pitkästä aikaa. Taustaa vielä tähän alkuun lyhyesti eli yritys aloitettu 8/17. Yk 8 tärppäsi keväällä 2018, mutta se meni kesken (varhaisultrassa ei löytynyt sykettä ja viikon päästä sain tyhjennyslääkkeet). Viime syksynä tuli vuosi yritystä täyteen, joten pyysin terkkarista lähetettä lapsettomuustutkimuksiin, mutta sanottiin, että keskenmeno nollaa vuoden yrityksen ja pitää odottaa, että keskenmenosta on kulunut vuosi. Nyt keskenmenosta on sitten se vuosi ja saatiin lähete ja viime viikolla oli ensikäynti. Tässä odotellessa oltiin käyty jo tekemässä tutkimuksia yksityisellä (aukkari & siemennesteanalyysi). Aukkari oli kunnossa, siemennesteessä puolestaan oli jonkun verran vasta-aineita. Lausunto oli kuitenkin, ettei vasta-aineita ole niin paljon, että ei pitäisi olla vaikutusta hedelmällisyyteen. Yksityisellä kuitenkin suosittelivat inseminaatiota, kun raskaus ei ala, vaikka ihan selvää syytä ei löytynyt. Päätettiin, että odotetaan julkisen aikaa ja aloitetaan hoidot vasta siellä.

Odotin tuota julkisen aikaa tosi paljon, mutta ensikäynti olikin pettymys. Sanoivat, että pitää odottaa kunnes 2 v. yritystä takana, koska olen alle 35 v. ja kun kummastakaan ei ole löytynyt selkeää syytä lapsettomuudelle. Sitten aloittaisivat inseminaatiolla. Olin niin pettynyt, että aloin itkemään vastaanotolla, koska ajattelin, että vihdoin asialle tehdään jotain ja sitten meidät vaan lähetettiin kotiin.

Nyt mietitään, että odotetaanko, että päästään julkiselle hoitoihin vai aloitetaanko yksityisellä inssillä. Tällä viikolla pitäisi alkaa uusi kierto eli eka inssimahdollisuus yksityisellä olisi noin parin viikon päästä.

Toivottavasti pääsette aloittamaan hoidot pian @Wintersun ja @papurinsessa !

Mulle muuten voisi päivittää iäksi 33 v.
 
Ei lääkäri sitä periaatetta tarkemmin perustellut. Varmaan se on joku HUS:n oma periaate. Eli 2 v. yritystä pitää olla takana ennen hoitoja, jos on alle 35 v. ja ei löydy selittävää syytä lapsettomuudelle. Ja siis ei ole mitään mitä voisi tässä odotellessa tehdä minkä vuoksi olisi laitettu kotiin odottamaan (ollaan normaalipainoisia, ei polteta jne). En ole kyllä tollasesta 2 v. periaatteesta ennen kuullut. Onko joku muu?

Inssille tulisi yksityisellä hintaa n. 400 euroa. Tehtäisiin luomukiertoon, koska musta ei ole löytynyt vikaa. Ei siis menisi siellä lääkkeisiin rahaa. Julkisella HUS:ssa ei tehdä inssejä ollenkaan luomukiertoon. Näin ainakin lääkäri sanoi ensikäynnillä viime viikolla. Julkisella menisi sitten lääkkeisiin rahaa, vaikka muuten käynti on edullinen kun on vaan poliklinikkamaksu. Jos en nyt väärin muista, niin sanoi lääkkeiden hinnaksi pari sataa euroa. Käyttävät pistoshoitoja, jotka kalliimpia kuin letrot. Jännästi noi vaihtelee kun tiedän, että toisessa sairaanhoitopiirissä käytetään just letroja inssissä.
 
@Minji todella harmillista kuulla! Itse olen reilusti alle tuon iän ja hoidot alkoi n. 1 1/2 vuoden yrittämisen jälkeen. Meillä ei ole myöskään mitään löydettyä vikaa kummassakaan. Todella harmillista kuulla, että teille on sanottu tuollaisia ehtoja!

Itsellä menee n. 80€ per hoitokierto lääkkeisiin. Ja letro paketti kesti noin puoli vuotta, joten siitä maksoin ekassa hoitokierrossa. Ei siis hirveästi mene lääkkeisiin. Tokihan se riippuu lääkkeistä ja kai on alueellisia eroja.

Aika jännä, että ei ole meille aukkaria ehdotettu, mutta ehkä siinäkin on alueellisia eroja ...
 
@Owlet Minkä sairaanhoitopiirin aluella asut? Onko sulla muita lääkkeitä käytössä inssissä letrojen lisäksi? Kuulostaa kyllä vähän oudolta, että sulle ei tehty aukkaria. Jos munajohtimet olisikin tukossa, niin eihän siitä inssistä sitten mitään hyötyä olisi. Tehdäänkö teidän sairaalassa inssi joka kierto vai joka toiseen? HUS:lla tehdään joka toiseen vaan, niin sekin ärsyttää. Kai tällä alueella vaan asuu niin paljon väkeä, ettei ole resursseja tehdä joka kiertoon.
 
Moikka, meille ei puhuttu mitään 2v rajasta vaikka minä olen 27, mies 29 eikä tosiaan syytä ole löytynyt meistä kummastakaan. Tosin nyt on juuri tullut se 2v täyteen yrityksen aloittamisesta ja inssi siis tiedossa ensi kierrossa. Eksote hoitaa toistaiseksi, en tiedä miten järeät keinot täytyy ottaa käyttöön että tulee siirto Helsinkiin.
Osaatteko muuten kertoa milloin aukkari aina tehdään? Tuntuu että se on tehty kaikille muille lapsettomuustutkimusten yhteydessä paitsi minulle, ja tuskin kaikki muut on sairastaneet jonkin sortin tulehduksen jonka takia se vissiin ainakin tehdään.
 
@K123 Mä en osaa sanoa tuohon aukkariin, että olisiko se tehty mulle nyt julkisella, jos ei olisi jo tehty yksityisellä. Yksityisellä lääkäri oli sitä mieltä, että munajohtimet on aika varmasti auki kun kerran tulin raskaaksi (vaikka meni kesken), mutta halusi kuitenkin varmistaa. Ei ole mulle tullut vastaan, että jollain olisi ollut munajohtimet tukossa, ehkä se on siis aika harvinaista ja siksi julkisella ei sitten aina tehtäisi? Ihan vaan arvaus. Teillä on siis nyt eka inssi tulossa? Onko luomukiertoon vai lääkkeillä? Jos lääkkeillä niin millä lääkkeillä? Ja tehdäänkö Eksotessa inssi joka kiertoon vai joka toiseen?
 
@Wintersun tosi kiva kuulla, et voi nopeamminkin joskus päästä kuin se puolivuotta vaikka ei sekään mikään mahdoton aika ole, jos sinne jonoon vaan pääsisi pian.¨

@Owlet kiitos ja toi on kyllä aina kaikessa ikävintä tuo uuden kierron odottaminen... voiko mikään olla mälsempää? no joo, tietty alkavat menkat aina mutta silti.

Mä ymmärsin, että se aika usein tehdään ja kuuluu vakiotoimenpiteisiin, mutta sanoivat tosin, että kun mulla ovulaatio tapahtuu ja oon synnyttänytkin alta 2v sitten, niin sitä ei ole pakko tehdä.

@Minji todella kurja kuulla! :( en ole edes ennen kuullut, että ne voisivat tuon takia evätä lisätutkimukset. Mekin olemme miehen kanssa alle 35-vuotiaita (-93 syntyneitä) ja olimme yrittäneet 1,5 vuotta kun hakeuduimme hoitoon, mutta meillä löytyi silloin heti siemennesteestä vikaa ensimmäisessä tutkimuksessa. En tosiaan olisi uskonut, että se voisi olla jopa kaksi vuotta se aika :/ Ja joo, hussilla sanottiin meillekin, etteivät tee ollenkaan luomukiertoon inssejä.

@K123 mulle se olisi tehty toisella naikkarikäynnillä automaattisesti, vaikka minusta ei ole mitään vikaa löydetty ja syy selkeästi siittiöissä.
 
@Minji ette oo siis vielä päättäneet että odotatteko julkista vai käytättekö yksityistä? Tosi ikävää että julkisen käynniltä jäi tuollainen fiilis. :( Ehkä siellä tosiaan on niin paljon asiakkaita että jonot on omaa luokkaansa.
En suoraan sanottuna tiedä yhtään että mikä meidän inssissä on homman nimi. Olin jotenkin äimänä kun tajusin että ihan tosissaan seuraava homma on inssi. Kirjoitin sentään ylös että varaa lääkäriaika heti kierron 1.päivänä ja taisin vaan vastata että ookoo, selvä juttu, näinpä tehdään.
 
@K123 Ei tosiaan olla vielä päätetty mennäänkö yksityiselle inssiin tässä odotellessa. Sitten kun menkat alkaa, niin täytyy laskeskella, että mihin ovis mahdollisesti osuisi, että osuuko arkipäivään, jotta inssi olisi edes mahdollinen. Luomukiertoon kun ei oikeen voi ovista säädellä.
Kerro sitten kun menkat alkaa ja kuulet miten asia etenee teillä inssin suhteen!
 
@Wintersun @papurinsessa sori kun kysyn näin yksityistä asiaa näin suoraan, ymmärrän täysin jos ette halua vastata: miten ootte suhtautuneet siihen että lapsettomuus johtunee puolisosta?
Oon itse siinä vaiheessa ettei tän asian vakavuutta oikein meinaa uskoa. Ajattelen että tietysti se on OK jos me ei ikinä saada lapsia vaikka se johtuisi miehestä, mutta enhän minä oikeasti tiedä miten joskus katkeroituisin siitä sitten kun ikää tulee enemmin ja oma aika loppuu lapsenteon suhteen. Eikä mies ole ikinä sanonut minulle mitään syyllistävää, mutta itse mietin miten hirveää on jos mieskään ei ikinä saa minun takiani lapsia.
Ja haluan ajatella että voidaanhan me aina adoptoida, mutta jos sitä pitäisi ajatella nyt ihan tosissaan niin en kyllä olisi valmis. Onko kaikki muut jo pureskelleet nää asiat?
 

Yhteistyössä