Katoitteko eilen illalla neloselta ohjelman G-piste?

  • Viestiketjun aloittaja siirih
  • Ensimmäinen viesti
Kun näin mainoksia, ajattelin että vois vaikka kattoa, mut menin sit lasten kanssa nukkumaan.
Noissa ohjelmissa lauotaan yleensä niin tajuttomia pinnallisuuksia ja istestäänselvyyksiä, että tuksin siinä mitään hävisin.
 
vieras
Katsoin, mutta eipä ollut hääppönen. Juontajat levottomia(kädet vispas ja olivat muutenkin kuin teinitytöt). Vieraat oli jännittyneitä, ainoastaan se vanhempi punatukkainen nainen oli fiksun oloinen. Mitään uutta ei siitä ohjelmasta kyllä saanut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Catwoman:
Katsoin hetken ja oli mielestäni taas niin tekemällä tehty ja keksimällä kesitty typerä ohjelma, joten en katsonut loppuun.
Sama homma. Ajattelin palata ohjelman pariin muutaman jakson kuluttua uudestaan. Jos vaikka osa tökkimisestä menisi uutuuden ja "lastentautien" piikkiin. Ainakaan eilinen eka jakso ei vielä toiminut mitenkään päin. Tosi väkinäistä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Seipääntyöntäjä:

KYLLÄ! Pitää tosiaan katsoo muutaman viikon päästä, onko tilanne muuttunut parempaan suuntaan vai saako unohtaa koko g-pisteen ?!?
;)
 
äippäx2
Mulla eniten huvitti kun se olga k sanoin,että miks meät tänne muuten pyydettiin =)))). Siis mullekaan ei ihan avautunut se idea niks ne kutsuvieraat siellä oli. Järkevämpää olisi ollut kutsua virallisesti seksiasioista tietäviä tms. kuten tämä seksologi oli.

Ketä kiinnostaa kuulla mitä saimit sun muut on jonkun pariskunnan tilanteesta mieltä.

Ja ne juontajat oli todellakin niin kuin teinitytöt =) ja karseat vaatteet.

No jopas tuli arvosteltua =)))
 
Alkuperäinen kirjoittaja Catwoman:
Alkuperäinen kirjoittaja Seipääntyöntäjä:
Alkuperäinen kirjoittaja Catwoman:
Katsoin hetken ja oli mielestäni taas niin tekemällä tehty ja keksimällä kesitty typerä ohjelma, joten en katsonut loppuun.
Sama homma. Ajattelin palata ohjelman pariin muutaman jakson kuluttua uudestaan. Jos vaikka osa tökkimisestä menisi uutuuden ja "lastentautien" piikkiin. Ainakaan eilinen eka jakso ei vielä toiminut mitenkään päin. Tosi väkinäistä.
KYLLÄ! Pitää tosiaan katsoo muutaman viikon päästä, onko tilanne muuttunut parempaan suuntaan vai saako unohtaa koko g-pisteen ?!?
;)
:wave: aika huono oli.. onneksi ei autto mitään totuuksia että kaikki naiset tai kaikki miehet.. mä inhoon aina niitä
 
vieras
Tuli mieleen se yksi ohjelma kymmenen vuotta sitten, jossa oli se vaalee naisjuontaja ja jolla oli aina joku vieras. Ne keskusteli seksistä, kaikesta mahdollisesta ja se oli kans niin ääliö sarja ...tästä tuli sama mieleen. Muistaako kukaan sitä ohjelmaa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Tuli mieleen se yksi ohjelma kymmenen vuotta sitten, jossa oli se vaalee naisjuontaja ja jolla oli aina joku vieras. Ne keskusteli seksistä, kaikesta mahdollisesta ja se oli kans niin ääliö sarja ...tästä tuli sama mieleen. Muistaako kukaan sitä ohjelmaa?
Se oli Raija joku sen nimi. Musta se oli hyvä. Parempi ainakin kuin tämä G-piste.

Yhteistyössä