H
harmaana tällä kertaa
Vieras
Mieleeni tuli tuosta ketjusta, jossa ap kertoi saaneensa sossusta maksusitoumuksen lasten vaatteisiin. Joku siellä huomautti, että usein on myös niin, että köyhät ja tukien varassa elävät asuvat isossa vuokra-asunnossa kalliilla, ja ne jotka itse maksavat asuvat vaatimattomammin.
Olen huomannut tuon asenteen todella selvästi nyt viime aikoina. Me olemme varmaankin keskituloisia, luulisin että korkeintaan sitä. Jos sitäkään. Kenelläkään ei tuntunut olevan ongelmia meidän rahankäyttömme tai minkään muunkaan suhteen, kun asuimme erittäin pienessä, huonokuntoisessa ja halvassa asunnossa. Se oli jotenkin hyväksyttyä.
Sitten muutimme isoon asuntoon, jossa on koon vuoksi tietenkin myös iso vuokra. Ja yhtäkkiä tuntuu siltä, että meidän raha-asiamme kuuluvatkin yhtäkkiä muka kaikille. Vuokramme maksamme ihan itse, emme saa tähän asuntoon edes asumistukea. Puolisoni on töissä, minä olen äitiyslomalla.
Ihmisten asenteet ovat olleet aivan järkyttäviä. Ensinnäkin, ihan jokainen puolituttukin kokee asiakseen kysyä asuntomme tarkkaa kuukausivuokraa. Sen jälkeen kauhistellaan "järjettömän suuria asumiskuluja", vaikka me maksamme esimerkiksi 2 kertaa isommasta asunnosta vain 150-200 euroa enemmän vuokraa kuin joku tuttavamme. Sitten tulee kysymyksiä asumistuesta, sitten meidän veloista ja pärjäämisestä. Ja yleensä aika piikittelevään sävyyn.
Minusta se on vaan niin ihmeellistä. Meidän perheelle tämä järjestely sopii tässä elämänvaiheessa hyvin. Me elämme niukasti ja säästeliäästi, hoidamme omilla tuloillamme omat laskumme ja vuokrammekin. Emme lainaa muilta, emme käy sosiaalitoimistossa, emme elä luottokorttien varassa ja niin edelleen. Tuntuu silti, että hirveän monia tuttavia ärsyttää se, että me asumme isossa, hyväkuntoisessa asunnossa.
Ja ensin kun on ruodittu ja udeltu meidän taloudellisesta tilanteesta, niin sitten pitää alkaa etsimällä etsimään vikoja meidän asunnostamme. Siis alkaen siitä, että ai teillä onkin täällä tulisija, no sen kanssa kyllä käy helposti niin että tulee häkää koko taloon ja kuolette kaikki... tai ihan mitä vaan mitä tuleekin kulloinkin mieleen. Mun oma äitini, ja sitten ystäväni mies ovat tässä suhteessa ihan pahimpia, jatkuva urputus. Ja eiväthän he edes asu tässä asunnossa, eivätkä maksa tämän asunnon vuokraakaan!
No tietenkin, kuinkas muuten. Ja en mä kyllä enää niiden ihmisten seurassa viihdy. Nämä oli mukavia vielä silloin, kun asuttiin niin että kaikki saivat surkutella kun on niin ahdasta ja epäkäytännöllistä ja remonttia kaipaavaa 
