Kasvihuoneesta kysymys.. Kun eikö ne ole aika pieniä.

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Ne kasvihuoneet mitä olen nähnyt on niin pieniä että mietin kuinka niissä kannattaa kasvattaa ruokaa. Meillä on 5 lasta ja haluaisin kauheasti laittaa kasvihuoneen ensi kesäksi.
Minkä kokoisia teillä on? Mitä kaikkea istutatte kasvihuoneissa?
Tomaatit, salaatit ja porkkanat kasvaa kivasti myös ulkopuolella eli niitä ei tarvisi laittaa kasvihuoneeseen.

Kaipaisin vähän vinkkejä kun suunnittelen jo innoissani ensi kesää :D
 
vierailija
Meillä ihan harrastuspohjalla eli pienehkö, 10 neliön Preecon kasvihuone. Tomaatti, kurkku, paprika, munakoiso, salaatit, retiisit, aprikoosi, persikka, viikuna. Kasvatetaan mitä milloinkin, ihan riippuu siitä, kuka perheestä innostuu suunnittelemaan kasvihuoneen valikoimaa talvella. :)
 
r0s
Jos asut edes suht eteläisessä suomessa, niin kasvihuone ei välttämättä ole tarpeen. Harsolla pärjää pitkälle.

Tai sit sillä pienellä huoneella. Siellä voi esikasvattaa ja syksyllä raahata esim chilejä ja tomaatteja ruukuissa hallalta suojaan.

Suuremman jos hankit niin kannattaa varautua siihen että saat jakaa ilmaiseksi naapurustolle rehuja joita ette ehdi millää itse syödä.
 
No sehän riippuu ihan siitä, mitä haluat.
Kuten joku tuossa sanoi, niin tomaateista saa kyllä paremman ja varsinkin aikaisemman ja varmemman sadon, jos viljelee kasvihuoneessa.
Eli kannattaa pihalle laittaa kaikki, mikä kasvaa kylmemmissäkin oloissa (kurpitsa, herneet, pavut, porkkanat, yrtit yms., mutta kaikki kylmänaremmat laittaa kasvihuoneeseen.
Samoin jos on jotain monivuotisia kasveja, niin paremmin pärjäävät siellä kasvihuoneessa.
 
r0s
Monet kasvit kasvavat huomattavasti paremmin kasvihuoneessa kuin paljaan taivaan alla. Kuten vaikkapa ne tomaatit.

Jep!

Mutta sit taas, toisaalta, te tomaatit pärjäisivät kesän kuumimmilla helteillä paremmin ilman kasvihuonetta.

Yritin kai lähinnä sanoa, että vaikkapa vanhasta telttarungosta ja hallaharsosta tehty harsokasvihuone toimii riittävän hyvin eteläisessä suomessa.

Toki oikeasta (kauniista) kasvihuoneesta on iloa myös talviaikaan. Sinne pitkä ketju jouluvaloja niin on varsin kaunista.

vierailija
Hanki vanhoja ikkunoita ja parvekkeenovia, joissa on ikkuna ja kyhää niistä mielellään 12 nelön kokoinen kasvihuone. Yks esimerkki tässä.
Tuuletusluukkuja tarvit ainakin 2 kpl, joihin laitat automaattiavaajan. Kuumuus on aina se ongelma, kun lämpö nousee liikaa kesähelteillä. Laita tomaatit kasvusäkkeihin. Nyt ne myydään halvalla. Korkeutta pitäisi saada niiden systeemien takia paljon. Katto kennomuovista, ihan turvallisuuden takia.
 
vierailija
No sehän riippuu ihan siitä, mitä haluat.
Kuten joku tuossa sanoi, niin tomaateista saa kyllä paremman ja varsinkin aikaisemman ja varmemman sadon, jos viljelee kasvihuoneessa.
Eli kannattaa pihalle laittaa kaikki, mikä kasvaa kylmemmissäkin oloissa (kurpitsa, herneet, pavut, porkkanat, yrtit yms., mutta kaikki kylmänaremmat laittaa kasvihuoneeseen.
Samoin jos on jotain monivuotisia kasveja, niin paremmin pärjäävät siellä kasvihuoneessa.
https://www.kivikangas.fi/automaattiavaajat

Niin, jos siellä on hyvät tuuletusluukut. Freesiat ovat yks sellainen, mikä ehtii siellä kukkimaan ja leikkokukkana sitten kestää pitkään terasseilla ym. Kaupassa myytävissä ei ole aina sitä taivaallista tuoksua ollenkaan.
 
vierailija
Monet kasvit kasvavat huomattavasti paremmin kasvihuoneessa kuin paljaan taivaan alla. Kuten vaikkapa ne tomaatit.
Ja kyllä sinne täytyy mahtua ainakin 1 tuoli - jos laittaa useamman, tarvii neliöitäkin lisää. Jos vois valita paikan sille, olis siinä etelän kohdalla joku havupuu varjona, ettei tarvi värkätä verhoriepujen kans.
https://www.kivikangas.fi/juliana-premium-130-m--kasvihuonepaketti-varuste-edulla
 
vierailija
https://abeautifulmess.com/2019/07/how-to-build-a-greenhouse.html

How to make jne... greenhouse- haulla löytyy upeita omatekoisia ja ne lasitarvikkeet löytyy annetaan-palstalta torilta tai jos joku rivitalo menee temonttiin, saat heti parvekkeen/terassinovia samassa lastissa useamman samankokoisen. Niitä on helpompi liikutella kuin isoja ikkunoita ja siellä alapuolella ei oikeastaan ikkunaa edes tarvitse, kun tarkemmin asiaa ajattelee:whistle:
 
vierailija
Yritin kai lähinnä sanoa, että vaikkapa vanhasta telttarungosta ja hallaharsosta tehty harsokasvihuone toimii riittävän hyvin eteläisessä suomessa.

Toki oikeasta (kauniista) kasvihuoneesta on iloa myös talviaikaan. Sinne pitkä ketju jouluvaloja niin on varsin kaunista.
Mulla on jo nyt ledvalot siellä kun täytyy kantaa öisin kuumavesiämpäreitä sinne: 2 asteen lämmöstä nousee riittävän ylös kun 00-01 välillä kantaa 9 ämpärillistä vettä sinne - toukoluulla samahomma kun luvataan hallaa.

http://www.naturalbuildingblog.com/spiral-dome-magic-1-and-2/

Olishan helpompiakin vaihtoehtoja olemassa ja sen liian lämmön vis hyödyntää kokonaan:geek::rolleyes:
 
Mikset tee tulisijaa sinne? Pidemmän päälle helpompi ja halvempi vaihtoehto ja sitä paitsi kasvit pitävät hiilidioksidista mitä palamisessa syntyy.
 
vierailija
Mikset tee tulisijaa sinne? Pidemmän päälle helpompi ja halvempi vaihtoehto ja sitä paitsi kasvit pitävät hiilidioksidista mitä palamisessa syntyy.
Ei meillä vesi maksa mitään, kun on oma kaivo. Sitä vettä täytyy käyttää tasaiseen, ettei vesisuonen virtaus tyrehdy. Hyvää kuntoilua vaan se veden kantaminen. Kaunis tähtitaivas tulee tutuksi samalla.
 
vierailija
Teitkö jotain?="vierailija, post: 32322808"]
Ne kasvihuoneet mitä olen nähnyt on niin pieniä että mietin kuinka niissä kannattaa kasvattaa ruokaa. Meillä on 5 lasta ja haluaisin kauheasti laittaa kasvihuoneen ensi kesäksi.
Minkä kokoisia teillä on? Mitä kaikkea istutatte kasvihuoneissa?
Tomaatit, salaatit ja porkkanat kasvaa kivasti myös ulkopuolella eli niitä ei tarvisi laittaa kasvihuoneeseen.

Kaipaisin vähän vinkkejä kun suunnittelen jo innoissani ensi kesää :D
[/QUOTE]
 
Yhteistyössä