Hei!
Meillä on nyt menossa hankala vaihe kasvatuksessa, ei suinkaan lapsen takia vaan isän ja äidin näkemyserojen osalta. Kyse on kolmesta isommasta asiasta, pienemmissä ollaan melko samaa mieltä. Poika on nyt 1,2 v.
Nämä isomman mittakaavan erimielisyytemme koskevat isojen sänkyyn siirtymistä ja omaan huoneeseen siirtämistä. Minun mielestäni kumpikaan ei ole vielä tarpeellista, ja erityisesti vastustan omaan huoneeseen siirtämistä. En ymmärrä miksi niin pitäisi tehdä, kun lapsi nukkuu ihan mielettömän hyvin pinniksessä meidän huoneessa, eikä häiritse meidän unta. Ja vielä lisään, ettei myöskään seksielämää, koska sitä teemme ihan muissa huoneissa. Mies on kuitenkin sitä mieltä, että heti kun muutetaan (näillä näkymin ensi kuussa), poika omaan huoneeseen ja uuteen sänkyyn. Eikö se ole vähän liikaa kerralla noin pienelle?
Lisäksi minua ärsyttää ihan suunnattomasti se, että isä kieltää todella vilkkaalta pojalta ihan kaiken sanomalla ei, ei, ei varmaan tuhat kertaa päivässä ja "pahimmat" rikkomukset karjumalla sen suureen ääneen. Vaikka aiemmin on sovittu, että on pari selkeää ei:n paikkaa, ja loput hoidetaan ohjaamalla mielenkiinto muualle. Päivät (varsinkin tänään kun isällä oli krapula) on sen takia nykyään yhtä karjumista ja tuntuu, että koko ei on alkanut menettää merkitystään.
Miten teillä selvitetty tällaiset erimielisyydet, jos niitä on ollut?
Meillä on nyt menossa hankala vaihe kasvatuksessa, ei suinkaan lapsen takia vaan isän ja äidin näkemyserojen osalta. Kyse on kolmesta isommasta asiasta, pienemmissä ollaan melko samaa mieltä. Poika on nyt 1,2 v.
Nämä isomman mittakaavan erimielisyytemme koskevat isojen sänkyyn siirtymistä ja omaan huoneeseen siirtämistä. Minun mielestäni kumpikaan ei ole vielä tarpeellista, ja erityisesti vastustan omaan huoneeseen siirtämistä. En ymmärrä miksi niin pitäisi tehdä, kun lapsi nukkuu ihan mielettömän hyvin pinniksessä meidän huoneessa, eikä häiritse meidän unta. Ja vielä lisään, ettei myöskään seksielämää, koska sitä teemme ihan muissa huoneissa. Mies on kuitenkin sitä mieltä, että heti kun muutetaan (näillä näkymin ensi kuussa), poika omaan huoneeseen ja uuteen sänkyyn. Eikö se ole vähän liikaa kerralla noin pienelle?
Lisäksi minua ärsyttää ihan suunnattomasti se, että isä kieltää todella vilkkaalta pojalta ihan kaiken sanomalla ei, ei, ei varmaan tuhat kertaa päivässä ja "pahimmat" rikkomukset karjumalla sen suureen ääneen. Vaikka aiemmin on sovittu, että on pari selkeää ei:n paikkaa, ja loput hoidetaan ohjaamalla mielenkiinto muualle. Päivät (varsinkin tänään kun isällä oli krapula) on sen takia nykyään yhtä karjumista ja tuntuu, että koko ei on alkanut menettää merkitystään.
Miten teillä selvitetty tällaiset erimielisyydet, jos niitä on ollut?