Kasvattaako nuorii kannabista?!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja syvästi huolestunut äiti..
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

syvästi huolestunut äiti..

Vieras
Löysin eilen 16-vuotiaan poikani huoneesta viisi soran ja mullan sekoituksella täytettyä 1,5l maitotölkkiä ja jonkunlaisen kasvivalon. Väittää että aikoo kasvattaa niissä tomaatteja, mutta ei ole koskaan ennen ollut kiinnostunut kasveista.

Kesäloman alussa poika jäi kiinni alkoholin käytöstä ja jouduin hakemaan selviämisasemalta. Oli kiinniotettaessa puhaltanut aika törkeitä lukemia ja huudellut poliiseille törkeyksiä. Tuolloin asiasta puhuttiin ja poika vannoi, että tämä oli ensimmäinen kerta kun maistoi alkoholia. Myöhemmin ku kävimme puhumassa sosiaaliviranomaisten kanssa tästä tapahtumasta, niin poika sanoi että tämä ei tule toistumaan. Tämä uusi "löydökseni" kuitenkin herättää epäilykset.

Minulle hän siis uskotteli, että kasvattaa tomaatteja. En tiennyt, mitä sanoa joten sanoin uskovani selityksen. Oikeasti olen lähes varma, että poika meinasi kasvattaa jotain täysin muuta kun tomaattia. Kuka 16-vuotias kasvattaa huvikseen tomaatteja piilossa ja vielä niin, ettei puhu äidilleen sanaakaan "uudesta harrastuksesta" ennenkuin tämä löytää kaappien kätköistä todisteita..?

Mitä minun pitäisi tehdä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja syvästi huolestunut äiti..:

juu no ei takuulla tomaateista ole kyse.. vaan olet päätellyt täysin oikein.
 
Et voi muuta kuin kysyä suoraan pojalta. Katso netistä, minkälainen taimi on tomaatilla ja vertaa sitä hampun ja muiden taimiin, jos poika ei itse suostu kertomaan. Uhkaile käräyttämisellä ja huostaanotolla, ellei puhe tehoo.
 
Joko niissä purkeissa kasvaa jotakin? Jos mä epäilisin lapseni sotkeutuneen moiseen, ottaisin yhteyttä poliisiin. Koska jos lähdet sille tielle että suojelet lasta viranomaisilta, saat isompia ongelmia toistensa perään mm. päihderiippuvaisen lapsen.
 
Nuo maitopurkit ja valaisin olivat kaapissa, jossa poika säilyttää omia tavaroitaan. Purkit olivat siis toistaiseksi vain täytetty mullalla/soralla ja niissä ei kasvanut mitään. Minkäänlaisia siemeniä niissä ei vielä ollut tai en niitä ainakaan löytänyt.
 
Ehkä kannattaisi sanoa suoraan että et usko selitystä.

Täytyy kyllä sanoa että itse sain teininä epäilykset päälleni viattomista harrastuksistanikin :/
Ei lisännyt halua puhua yhtään mistään kun kerran olin syyllinen aina ja kaikkeen.

Tai ehkä kannattaa osallistua pojan harrastukseen =)
Onhan se kiva saada itsekasvatettuja tomaatteja ruokapöytään :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja **:
Et voi muuta kuin kysyä suoraan pojalta. Katso netistä, minkälainen taimi on tomaatilla ja vertaa sitä hampun ja muiden taimiin, jos poika ei itse suostu kertomaan. Uhkaile käräyttämisellä ja huostaanotolla, ellei puhe tehoo.

Älä tätä tee älä... älä pilaa poikasi tulevaisuutta viattoman kannabiskasvatuskokeilun seurauksena. Ota kasvit pois ja sano ettet tässä talossa tuollaista toimintaa salli, yritä keskustella poikasi kanssa.

Asiasta liian suuren tekeminen ja varsinkin viranomaisten mukaan ottaminen ei oikeasti aiheuta kuin hallaa pojallesi, varsinkin jos hänellä on muuten kaikki hyvin. Onko hänellä muita ongelmia? sujuuko koulu? onko mielenterveys ok? Kokeilut kuuluvat nuoruuteen - hyvä poika siitä tulee. rakkautta ja välittämistä, itsetunnon vahvistamista ja kokeilut jäänevät nuoruuteen. oikeusjutut yms pilaavat ihan kaiken.
 
Alkuperäinen kirjoittaja eeeee:
Mä laittaisin tomaatintaimet kasvamaan keittiöön akkunalle ja kun se alkaisi versoa jotain ihan muuta kuin tomaattia, kysyisin pojalta uudelleen..
Mä tekisin varmaan samalla tavalla. Lisäksi kysyisin, mistä poika on saanut päähänsä, että kasvit kasvaisivat kaapissa paremmin kuin ikkunalla.

Alkuperäinen kirjoittaja älä:
Alkuperäinen kirjoittaja **:
Et voi muuta kuin kysyä suoraan pojalta. Katso netistä, minkälainen taimi on tomaatilla ja vertaa sitä hampun ja muiden taimiin, jos poika ei itse suostu kertomaan. Uhkaile käräyttämisellä ja huostaanotolla, ellei puhe tehoo.

Älä tätä tee älä... älä pilaa poikasi tulevaisuutta viattoman kannabiskasvatuskokeilun seurauksena. Ota kasvit pois ja sano ettet tässä talossa tuollaista toimintaa salli, yritä keskustella poikasi kanssa.

Asiasta liian suuren tekeminen ja varsinkin viranomaisten mukaan ottaminen ei oikeasti aiheuta kuin hallaa pojallesi, varsinkin jos hänellä on muuten kaikki hyvin. Onko hänellä muita ongelmia? sujuuko koulu? onko mielenterveys ok? Kokeilut kuuluvat nuoruuteen - hyvä poika siitä tulee. rakkautta ja välittämistä, itsetunnon vahvistamista ja kokeilut jäänevät nuoruuteen. oikeusjutut yms pilaavat ihan kaiken.

Se on joko tai, lapsi oppii kerrasta ja jättää taakseen moiset hölmöilyt tai jatkaa samaan malliin mutta olisipa vaan vanhemmat yrittäneet. Poika taisi olla sen ikäinen että asioille on vielä tehtävissä jotakin, joten miksi ei tehtäisi. Antaisin viedä huostaankin jos siitä olisi apua pahoille teille joutumisen estämiseksi. Vaihtaisin paikkakuntaa, mitä vaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja joku:
ottasin tylysti kasvit ja heittäsin roskiin..ei menis läpi=/

Ei missään tapauksessa näin. Selvitä mitä kasveja sieltä alkaa pukkaamaan ylös.

Hampulla ja tomaatilla on pienet siemenet, ei niitä sieltä purkista kaivelemalla löydä. Kastele ja hoida niin näet jos sieltä tulee jotain ja voitte sitten keskustella sen perusteella.
Tomaatin taimea ja hamppua ei ole mitään vaaraa sekoittaa toisiinsa. Niistä löytyy kyllä kuvia.

p.s Muutama muukin kasvi sitten saattaa olla kyseessä.. siis huumaava..
 
Alkuperäinen kirjoittaja ei ei :

Kohta saadaan lukea Iltalehdestä; "Perheenäiti kasvatti kotonaan hamppua! Teini poika luuli kasvia tomaatintaimeksi!"

:D
:D
 
Pojalla menee mielestäni varsin hyvin, olemme eronneet pojan isän kanssa keväällä 2005 mutta mielestäni poika ymmärsi asian ja näkee isäänsä säännöllisesti. Koulussa hän on keskiverto oppilas ja hyviä kavereitakin on muutama. Kavereita en tosin tunne kovin hyvin, voihan olla että tämä on joku poikien yhteinen kokeilu? En halua uskoa, että oma poikani on saanut yksin näin typerän ajatuksen! Toisaalta en haluaisi soittaa kavereiden vanhemmille ja sotkea heitä mukaan, jos ovat syyttömiä..
 
Alkuperäinen kirjoittaja aloittaja:

Ei koulumenestys jne. kerro kaikkea. Jos pojalla on kaveripiiri vaihtunut, se on eka hälytysmerkki. Toinen on se, ettei tuo uusia kavereitaan kotiin käymään.

Kannabista ei kasvateta "hetken mielijohteesta". Siemeniä ei kukaan tuu kadulla tarjoomaan vaan ne pitää itse hommata.

Keskustele nyt poikas kanssa ja vakavasti!
 
eikös se ole parempi,että poika on ajatellut polttaa itse kasvattamaansa hamppua kuin hakea sen jostain hämäräperäisestä paikasta?Toivottavasti puhe menee perille ja jättää kokeilut kokeilemetta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ****:
eikös se ole parempi,että poika on ajatellut polttaa itse kasvattamaansa hamppua kuin hakea sen jostain hämäräperäisestä paikasta?Toivottavasti puhe menee perille ja jättää kokeilut kokeilemetta.

:D

ihanan sinisilmäistä!

sekin kai olisi parempi, että pojan kaverit sitten ostaa tuolta pojalta sitä kuin ostaa jostain hämäriltä hemmoilta :D

on siis ok diilata!
 
Chilejä muuten kasvatetaan yleisesti kasvivaloilla. Ei nekään tähän vuoden aikaan kasvivaloa tarvitse, mutta jos on lukenut vaan niiden kasvattamisesta niin on sellaisen kuvan saattanut saada. ( tosin mulla on ikkunalla kasvivalo chileillä muutaman tunnin illasta päällä nyttenkin :xmas: ) Suhtautuvat aika intohimoisesti niiden chilejen kasvattamiseen nuo oikeat harrastajat meinaan :xmas:

En nyt yritä väittää että ap:n pojan kohdalla olisi kyse chileistä tai tomaateista. En usko sitä kirjoituksen perusteella, mutta joskus silti saattaa totuus olla tarua ihmeelisempää =)
 
Yhteistyössä