Kärsiikö koira opiskelijalla?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

Vierailija

Vieras
Olen miettinyt koiran hankkimista jo ylä-asteelta asti. Vanhemmistani toinen tosin on allerginen, joten olen odottanut yksin elämää koiran hankkimiseen. Nyt on tullut aika jolloin yksineluu on lähellä! Jes!

Mutta sitten tulee se isompi kysymys... Pyrin hakeutumaan Lääkikseen, ainakin 6 vuotta opintoja siis. Pelkään että joutuisin parhaimmillaan olemaan jopa 8 tai enemmän tuntia opintojen takia poissa riippuen mistä saan asuinpaikan, millaista opiskelusta itsestään tulee... ja jos joudun hankkimaan osa-aikatyön vierelle.

Pelkään että koiran ottaminen tällaisessa tilanteessa voisi olla pahaksi koiralle, enkä halua että koira kärsisi tai häiritsisi naapureita yksin jätettäessä. Olen tutkinut lukemattomia "mikä rotu sopii sinulle" testejä ja artikkeleita, mutten ole vielä löytänyt sellaista rotua, joka olisi perusterve, ei ylijalostettu, mutta jonka sivulla ei ole jotain kohtaa jossa oikeastaan vain sanotaan "Olet huono koiranomistaja tälle rodulle jos et ole jatkuvasti paikalla/lenkittämässä" tai jotai muuta sellaista joka saattaa yksinasuvalle opiskelijalle koitua hankalaksi.

Pitäisikö siis sittenkin antaa unelman odottaa vielä se 6+ vuotta? :(
 
Tuolla periaatteella et voi koskaan ottaa koiraa, koska sitten kun olet työelämässä, olet enemmän poissa kotoa kuin sen 8 tuntia.
Koiralle on normaalia joutua olemaan yksin kotona vähintään sen 8 ja sitten yöt siihen päälle, kun ihmiset nukkuu eli 16 tuntia vuorokaudesta koira on yksinään. Sitten jää se 8 tuntia, joista koirakin pääsee nauttimaan ihmisen kanssa, jos oikein hyvä tuuri sattuu sekä ne vapaapäivät. Ihan kuin ihmislapsi,joka myöskin viettää suurimman osan elämästään muualla kuin vanhempiensa kanssa.
 
Totta tuokin, mutta laittaa se silti miettimään kun näen usein ihmisten keskusteluja tällaisista aiheista. Toiset haukutaan eläinrääkkääjiksi koska mopsia ei nyt tullut ulkoilutettua 3-5 kertaa päivässä vähintään kilometriä. Toisille huudetaan että koira pitäisi antaa pikimmiten pois jos ei sen kanssa pysty olemaan väh. 12 tuntia päivässä.

Yksikin näistä rotutesteistä pisti miettimään, kun lopputulos oli "Sinulle ei ole sopivaa rotua." perustelut löytyivät samalta sivulta: "Jos vastasit koiran joutuvan olemaan yli 8 tuntia yksin, sinut viedään automaattisesti tälle sivulle."
 
Pitää olla rehellinen itselleen tosiaan. Mikä on se todellinen totuus omasta kotona olemisesta? On iso vastuu ottaa huolehtiakseen ja olen joskus kuullut monien sanovan, että koiran hoitaminen on vähän sama asia, kuin perheessä olisi pieni vauva.
Ymmärrän hyvin, että koirakin hankitaan perheeseen vasta myöhemmin, sitten kun siitä on oikeasti iloa perheenjäsenille ja esim. koululaisille, jotka saavat tekemistä koiran hoidosta pitkiksi iltapäiviksi ja koirakaan ei jää kovin moneksi tunniksi yksin.
 
Valmistaudu olemaan pois 7-19: matkat, luennot, harjoitustyöt. Toki saatat päästä käymään kotona kesken päivän jos saat asunnon hyvältä paikkaa.
Aloita ensin opiskelu ja sitte vasta varaa koira kun näet miten syksy alkaa.
Voithan nyt jo suunnitella, ottaa rodusta selvän, yms (y)
 
Mitäpä, jos alkaisit ensin dogsitteriksi. Saisit tutustua eri rotuihin ja samalla tienaisit opiskelurahoja. Työajat saa päättää itse, ja dogsittereitä tarvitaan myös päiväsaikaan, joten voit lenkittää koiria myös luentojen välissä.
Katsele ensin, miten sulla riittää aika, voimat ja mielenkiinto sekä opiskella että käydä töissä (mitä joudut tekemään jos vanhemmat eivät voi tukea rahallisesti). Voi olla, että se rotukoiran hinnan, tonnin, säästämiseenkin menee jonkin verran aikaa.
 
Tuolla periaatteella et voi koskaan ottaa koiraa, koska sitten kun olet työelämässä, olet enemmän poissa kotoa kuin sen 8 tuntia.
Koiralle on normaalia joutua olemaan yksin kotona vähintään sen 8 ja sitten yöt siihen päälle, kun ihmiset nukkuu eli 16 tuntia vuorokaudesta koira on yksinään. Sitten jää se 8 tuntia, joista koirakin pääsee nauttimaan ihmisen kanssa, jos oikein hyvä tuuri sattuu sekä ne vapaapäivät. Ihan kuin ihmislapsi,joka myöskin viettää suurimman osan elämästään muualla kuin vanhempiensa kanssa.
Millekään laumaeläimelle ei ole normaalia olla yksin valtaosaa päivästä. Mitä tulee ihmislapsiin, heitä tuskin kukaan yksin jättää koko päiväksi.
 
Otin itse koiran 6 vuotta sitten ja olin tuolloin töissä, jolloin vapaa-aikaa jäi riittävästi. Nyt kun lähdin myöhemmin opiskelemaan, niin vapaa-aikaa ei ole enää yhtä paljon kun koulutehtävät, tentit ym. vievät melko paljon aikaa koulupäivän jälkeen. Aikaa ei vain riitä kunnolla koiran hoitoon niin paljon kun haluaisin, vaikka koira saakin ulkoilua 3x päivässä, ruokaa, seuraa ja leikkiä. Oman jaksamisen kanssa on myöskin ollut ongelmia kun tekemistä on paljon ja päivät venyvät.

Pentu vaatii myös huomattavasti enemmän aikaa ja työtä kuin aikuinen koira. Itselleni pentuaika aiheutti hurjasti stressiä ja kuluja eroahdistuksen ja tuhoamisvimman vuoksi. Koin lisäksi paineita koiran kouluttamisesta ns. mallikansalaiseksi. Kannattaa myös huomioida koiraan liittyvät kuukausittaiset ja satunnaiset menot, jotka voivat opiskelijan budjetilla tuntua todella suurilta.

Jos vielä suunnitelmissasi on ottaa osa-aikatyö, niin luultavasti haluat jäljelle jäävällä vapaa-ajallasi kuitenkin rentoutua ja palautua, etkä tulla raskaan päivän jälkeen kotiin viihdyttämään koiraa joka on täynnä energiaa maattuaan koko päivän toimettomana. Vaikka oma koira tuntuisi ihanalta ajatukselta, niin harkitse vielä, sillä ajanpuute, stressi ja paineet voivat aiheuttaa negatiivisia tunteita koiraa kohtaan, jolloin sen hoitamisesta saattaa tulla ylivoimainen taakka.
 
Koirasta tulee myös paljon kuluja.
Onko sulla varaa käyttää koiraa lääkärissä ja maksaa kalliit eläinlääkärilaskut?
Pystytkö ruokkimaan koiran kunnolla?
Ja entä jos koira tylsyyksissään tuhoaa asuntoa tai sun huonekaluja?
 
Yhteistyössä