Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n rankka ennuste Suomelle: Hyvästit hyvinvointivaltiolle, jos velkaa ei taiteta laskuun

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
ommuuten jännä että tätä ei tajuta tuolla vasemmalla
Itse asiassa taidetaan tajuta, sillä vihervasemmisto kannattaa samaa ideologiaa kuin EU eliittikin, eli liittovaltiomuotoista Eurooppaa ja yhteistä hallintoa.
Velkaa tolkuttomasti ottamalla ja lahjoittamalla rahaa ulkomaille, saadaan aikaan kriisi, jonka seurauksena Suomen itsemääräämisoikeus vähenee ja ollaan velkaorjuuden seurauksena tilanteessa jossa emme itse enää päätä maamme talouspolitiikasta tai politiikasta muutenkaan.

Vihervasemmistolaiset arvot ja ideologia ovat EU:n valtavirtaa, jonka seurauksena oman maamme vihervasemmiston harjoittama rahavarojen lahjoittaminen ja tolkuttoman velkamäärän ottaminen ja itsemääräämisoikeuden luovuttaminen EU eliitin käsiin lisää vihervasemmiston valtaa globaalissa mittakaavassa.
 
Orpon hallitusohjelma on kuin se entinen lehmän omistaja, joka
laittoi lehmänsä lihoiksi ja on sitten ilman maitoa.
Pahoinvoinnin lisääminen vähentää hyvinvointia.
Suomen väestömäärä on vain yhden suuren ulkomaalaisen kaupungin väkimäärä.
Hyvä kaupunginhallinto saa kaupunkinsa kukoistamaan tai kurjistumaan.
Suomi on ilta-auringon maa. Hyväksykää realiteetti ja nähkää jäljellä olevissa asioissa
hyvät puolensa. Aika aikaa kutakin. Olen saanut elämäni aikana kurkkuni täyteen huippu sitä ja huippu tätä jauhamisesta. Tykkään tarkkailla elämää sammakkoperspektiivistä. Pienen ja vaatimattoman ihmisen elämä on tulevaisuutemme coolein huipputrendi. Olen Emmi Genalundin kanssa samoilla linjoilla. Ehkä hän on lukenut kirjoituksiani ja ottanut opikseen.
 
Voisiko vasemmisto tosiaan olla noin kiero?
 
Orpon hallitusohjelma on kuin se entinen lehmän omistaja, joka
laittoi lehmänsä lihoiksi ja on sitten ilman maitoa.
Pahoinvoinnin lisääminen vähentää hyvinvointia.
Suomen väestömäärä on vain yhden suuren ulkomaalaisen kaupungin väkimäärä.
Hyvä kaupunginhallinto saa kaupunkinsa kukoistamaan.
Suomi on ilta-auringon maa. Hyväksykää realiteetti ja nähkää jäljellä olevissa asioissa
hyvät puolensa. Aika aikaa kutakin. Olen saanut elämäni aikana kurkkuni täyteen huippu sitä ja huippu tätä jauhamisesta. Tykkään tarkkailla elämää sammakkoperspektiivistä. Pienen ja vaatimattoman ihmisen elämä on tulevaisuutemme coolein huipputrendi. Olen Emmi Granlundin kanssa samoilla linjoilla. Ehkä hän on lukenut kirjoituksiani ja ottanut opikseen.
korjattu
 
Orpon hallitusohjelma on kuin se entinen lehmän omistaja, joka
laittoi lehmänsä lihoiksi ja on sitten ilman maitoa.
Pahoinvoinnin lisääminen vähentää hyvinvointia.
Suomen väestömäärä on vain yhden suuren ulkomaalaisen kaupungin väkimäärä.
Hyvä kaupunginhallinto saa kaupunkinsa kukoistamaan tai kurjistumaan.
Suomi on ilta-auringon maa. Hyväksykää realiteetti ja nähkää jäljellä olevissa asioissa
hyvät puolensa. Aika aikaa kutakin. Olen saanut elämäni aikana kurkkuni täyteen huippu sitä ja huippu tätä jauhamisesta. Tykkään tarkkailla elämää sammakkoperspektiivistä. Pienen ja vaatimattoman ihmisen elämä on tulevaisuutemme coolein huipputrendi. Olen Emmi Genalundin kanssa samoilla linjoilla. Ehkä hän on lukenut kirjoituksiani ja ottanut opikseen.
"Orpon hallitusohjelma on kuin se entinen lehmän omistaja, joka
laittoi lehmänsä lihoiksi ja on sitten ilman maitoa."

Velaksi eläminen on lehmän lahtaamista.
 
Yhteistyössä