V
vierailija
Vieras
Vanhuspalvelut on kriisissä, jonot on pitkiä ja nyt hoivajätit kiristää valtiolta 30% lisää rahaa ja irtisanoo sopimuksia..
yle.fi
"– Se, että kaikkein suurimmat hoivayritykset nyt lähtevät yhdessä yhtä aikaa irtisanomaan sopimuksia kertoo osaltaan siitä, että yritysten rooli on kasvanut huomattavan suureksi ympärivuorokautisen hoivantuotannossa, Topo toteaa."
"
Tässä on poliittisen keskustelun paikka hyvinvointialueilla: mikä on julkisen tuotannon osuus, koska on selvää, että julkinen tuotanto tuo enemmän vakautta palveluun iäkkäiden ihmisten näkökulmasta. Heitä vartenhan tämä kaikki on olemassa, Topo sanoo.
Se, että hoivakotipaikkoja ei ole nytkään tarpeeksi, on tuottanut iäkkäille ihmisille erittäin kohtuuttomia tilanteita. Sitä pitäisi Topon mukaan ryhtyä pikimmiten korjaamaan.
Kipein kohta on Topon mielestä työvoiman saanti.
– Nyt nähdään, että vuokratyövoiman käyttö on lisääntynyt. Se kertoo siitä, että työntekijöitä siirtyy pois yrityksistä tai julkisista palveluista ja sitten he palaavat takaisin vuokratyöyritysten kautta. Tämä tietenkin osaltaan nostaa kustannuksia ja tekee koko hoivan tuotannon paljon vaikeammaksi."
yle.fi
Terveyspalvelut tulisi olla julkisessa omistuksessa kaikki
Hoivajätit haluavat vanhusten hoidosta enemmän rahaa – tuhansia ihmisiä koskevat sopimukset ovat katkolla
Yksityisten hoiva-alan yritysten mukaan hintojen korotuspainetta aiheuttaa niin hoitajamitoitus kuin hintojen nousu.
"– Se, että kaikkein suurimmat hoivayritykset nyt lähtevät yhdessä yhtä aikaa irtisanomaan sopimuksia kertoo osaltaan siitä, että yritysten rooli on kasvanut huomattavan suureksi ympärivuorokautisen hoivantuotannossa, Topo toteaa."
"
Tässä on poliittisen keskustelun paikka hyvinvointialueilla: mikä on julkisen tuotannon osuus, koska on selvää, että julkinen tuotanto tuo enemmän vakautta palveluun iäkkäiden ihmisten näkökulmasta. Heitä vartenhan tämä kaikki on olemassa, Topo sanoo.
Se, että hoivakotipaikkoja ei ole nytkään tarpeeksi, on tuottanut iäkkäille ihmisille erittäin kohtuuttomia tilanteita. Sitä pitäisi Topon mukaan ryhtyä pikimmiten korjaamaan.
Kipein kohta on Topon mielestä työvoiman saanti.
– Nyt nähdään, että vuokratyövoiman käyttö on lisääntynyt. Se kertoo siitä, että työntekijöitä siirtyy pois yrityksistä tai julkisista palveluista ja sitten he palaavat takaisin vuokratyöyritysten kautta. Tämä tietenkin osaltaan nostaa kustannuksia ja tekee koko hoivan tuotannon paljon vaikeammaksi."
Vanhusasiainvaltuutettu: Yksityisten yritysten osuutta vanhusten hoivasta pitää miettiä
Vanhusten hoivan asiantuntijan mielestä yksityisten hoivayritysten valta on kasvanut. Poliitikkojen tulisi pohtia, voisiko hoivaa tuottaa julkisesti enemmän.