vierailija
Olen seurustellut poikaystäväni kanssa päälle kaksi vuotta. Muutimme yhteen vuoden seurustelun jälkeen, mikä oli totaalinen virhe. Yhteinen aika, jota vietimme oli lähinnä somen selaamista ja tv tuijottelua. Kotitöitä tein minä, sen minkä masennuksen kanssa taistellessa jaksoin. Arvostan oma-aloitteisuutta, mutta lähes joka kerta sain pyytää monta kertaa tekemään ja sain aina vastauksen "joojoo kohta" "jos sä valitat en tee mitään." Mutta kun ei tehnyt muutenkaan? Raskaustesti näytti plussaa, minä stressasin päätöksen kanssa. Kävin ultrassa, jossa todettiin raskauden menneen kesken. Mies ihastui toiseen. Minä ihastuin toiseen. En halunnut näyttää tekstiviestejäni ja miehellä oli omat epäilyt, jotka osoittautui vääräksi. Pakkasin kamat kasaan ja lähdin muutama kuukausi sitten vanhempieni luokse asumaan. Sain asunnon ja ajatus yhteen palaamisesta alkoi tuntua hyvältä ajatukselta, hetkellisesti. Nyt mies tulee tänne kysymättä, on kuin kotonaan. Kotitöiden suhteen mikään ei ole muuttunut, vaikka kovasti lupasikin. Tahtoisin välillä omaa rauhaa, mutta tiedän sen aiheuttavan mielipahaa hänelle. Astiat jää huuhtelematta kuivumaan pöydälle ja märkä pyyhe suihkun jälkeen vessan lattialle. Koko suhteen aikana meidän läheisyys on ollut lähinnä vain seksiä. Seksikään ei aina maistu, vaikka mies ruinaa joka päivä. Ei tehdä mitään yhdessä. Suhteen tauon aikana tapasin miehen, jonka kanssa läheisyyttä oli ja se tuntui aivan erilaiselta.
Kysymys kuuluu, mitä teen tämän parisuhteen kanssa? Haluan olla yhdessä, mutta en halua. Pelkäänkö vain suhteen päättymistä ja ettei ole enään ketään turvana? Olen ihan solmussa ja varmasti tekstikin sen mukainen. Tuntuu kuin olisin 10v pikkutyttö, joka ei osaa tehdä päätöksiä. Huomion saaminen muilta vaikka ihan näin netin välityksellä, tuntuu ihanalta ja samalla syyllisyys painaa. Perhe eikä sukulaiset tule hyväksymään miestä ikinä, koska on niin saamaton. Jaksaahan tuo silti harrastaa omia harrastuksiaan ja panostaa niihin täysillä. En ole edes ikinä kuullut olevani kaunis tai muita kehuja, ellen erikseen mainitse.
Kysymys kuuluu, mitä teen tämän parisuhteen kanssa? Haluan olla yhdessä, mutta en halua. Pelkäänkö vain suhteen päättymistä ja ettei ole enään ketään turvana? Olen ihan solmussa ja varmasti tekstikin sen mukainen. Tuntuu kuin olisin 10v pikkutyttö, joka ei osaa tehdä päätöksiä. Huomion saaminen muilta vaikka ihan näin netin välityksellä, tuntuu ihanalta ja samalla syyllisyys painaa. Perhe eikä sukulaiset tule hyväksymään miestä ikinä, koska on niin saamaton. Jaksaahan tuo silti harrastaa omia harrastuksiaan ja panostaa niihin täysillä. En ole edes ikinä kuullut olevani kaunis tai muita kehuja, ellen erikseen mainitse.