Kannattaako ottaa samojedi?

Alaston lohikäärme

Aktiivinen jäsen
09.12.2007
16 436
3
36
Meillä lapsi justiinsa täyttää vuoden ja meillä oli koira silloin kun hän syntyi. Nyt mua pikkasen "hinkuttais" yksi samojedi, joka on jo 9kk ja mua mietityttää, että miten mahtaisin pärjätä tilanteessa kahden "kauhukakaran" kanssa.

Koiria mulla on ollut yli 20 vuotta, mutta ei koskaan ennen narttua pentuiästä asti, eikä ko. rotua. Olen kuullut, että nartut on aika paljon vaativampia kuin urokset.
Mitä mä teen? Koirakuume on aika kauhee asia.
 
Meillä oli samojedi ja tuli meille juurikin tuon ikäisenä eli ei ollut enää IHAN pentu, mutta pentumaisen kaheli edelleen. Edellisessä paikassa ei ollut opetettu kulkemaan remmissäkin ja ison koiran kanssa se oli melkoisen haastavaa, mutta oppi vähitellen kuitenkin.

Aiva hurmaava ja ihana koira. Jos itse ottaisin ison rodun niin samojedi olisi yksi vahva ehdokas, luultavasti vahvin jopa. Meillä kuitenkin tipsu ja jo käytännön syistä haluan pitää pientä koiraa, mutta isoa havittelevalle suosittelen tuota rotua kyllä. :)

Lempeä ja kiltti ja sopii mielestäni loistavasti lapsiperheeseen.
 
No mä lasken ton sammarin kokonsa puolesta keskikokoiseksi. Mulla on ennen ollut laumanvartijoita, joten onhan se niihin nähden aika pieni.
Lähinnä mua mietityttää toi, että saako nartun kulkemaan mukanaan ilman remmiä ja muuten tottelemaan, kun kokemusta tosiaan on vain uroksista.
 

Yhteistyössä