kannattaako lähteä lomalle perheen kanssa, jos naama on koko ajan kuin norsun vit...

isoäiti mölykylästä

Aktiivinen jäsen
04.05.2007
26 699
2
36
olen ainakin joka toisella lomareissullani törmännyt ilmiöön, että perhe tulee lomalle, ja jommalla kummalla on naama koko ajan norsun v... yleensä se on sitten se nainen, harvemmin mies tällaiseen syyllistyy.
niin taas tällakin reissulla, kun ukon kanssa oltiin viettämässä kaksin keskistä laatuaikaa. samassa hotellisiivessä asusti perhe, jossa useampi lapsi. ja syömäänkin satuttiin useamman kerran yhtaikaa. ja koko ajan tää nainen oli naama rullalla ja valitti. eiköhän olis paras pysyä kotona jos ei osaa nauttia, vaan koko ajan pitää jostain narista. ei ne lapsetkaan varmaan nauti olla lomalla tuollaisen vanhemman kanssa. mies kyllä kaikkensa yritti hoitamalla lapsia ja palvelemalla rouvaa ruokapöytäänkin, mutta mikään ei tuntunut riittävän.
kun se mies oli jopa syöntireissulle laittanut sille nikopetterille väärän väriset sukat. ja pikku maijalleki olis voinut mekon laittaa. ja tollo se mies oli ollu, kun sen pikku maijan nokkamuki oli jäänyt hotellihuoneeseen. kun se kai oli liian paljon vaadittu. että olis vaikka itse ottanut sen nokkamukin lapselle mukaan:confused:
 
Tietenkin kannattaa. Muutenhan miehellä ja lapsilla voisi olla lomalla hauskaa.

Mä olin kevättalvella kestonarisijan kanssa 12 päivän reissussa ja vaikka ko henkilö olikin vain työkaverini, meinasin muutamaan otteeseen kuristaa sen. Erittäin tehokkaasti onnistui pilaamaan meidän muidenkin reissun. Toista kertaa en lähde ko henkilön kanssa reissuun.
 
[QUOTE="vieras";22117987]Ja perheen mies on varmaan joo täydellinen.
Oliko sulla AP hauskaa vai menikö kaikki aika toisia kytätessä ?[/QUOTE]

Hmmm. noita norsunvitunnäyttäjiä ei omankin kokemukseni mukaan tarvitse edes kytätä. Ne näkyvät ja kuuluvat joka paikassa ja terrorisoivat perhettään ja ympäristöään. Tosin ne näkyvät joka paikassa ei vain lomalla. Siskoni on juuri sellainen ja en heidän perheen kanssa lähde ikinä enää lomalle. Sääli miestä ja poikaa.
 
[QUOTE="vieras";22117987]Ja perheen mies on varmaan joo täydellinen.
Oliko sulla AP hauskaa vai menikö kaikki aika toisia kytätessä ?[/QUOTE]

Niinpä. Minä olen varmaan joskus ollut jonkun ulkopuolisen mielestä (hotellin aulassa nähneellä) juuri tuollainen naama väärässä oleva. Mutta voin kertoa, että 99% syy on ollut miehen, joka tekee meidän lomareissuista aina suljettujen ovien (auto, hotellihuone, etc) aivan helvettiä, vaikka ulos päin julkisesti on maailman mukavinta miestä.

Mutta en siis yleistä. Meillä vain se on niin, etten enää miehen kanssa mihinkään reissuun edes halua.
 
mä mietin kesällä lomalla ihan samaa.. Oltiin puuhamaassa ja siellä joka kolmas joko miehelleen tai lapsilleen. oltiin huonolla tuulella, valitettiin.. mm perhe viereisessä pöydässä kun grillattiin valitti tunnin ajan miten kuuma on.. voi hemmetti varmaan tuli yllätyksenä, kun koko kesän oli yli 25 astetta. Ite sitten vein omat korteni kekoon, puhuin kovaan ääneen miehelleni miten ihana ilma on ja että "eikös huomiseksi luvattu vielä kuumempaa". olisivat jääneet kotiin jos niin ahdistaa..
 
kyllä minä itsekin syyllistyn usein tuohon! Kun lähdetään reissuun takana yleensä pitkä työputki molemmilla. Harvoin yhteistä aikaa ja lapset aina mukana joka paikassa ja yleensä kiukuttelevat minkä kerkeävät. Kummallakin hermot kireällä jo väsymyksestä. Siinä saattaa tulla sanottua yhtä ja toista ja aina ei jaksa olla mikään ilopilleri. Valitettavaa mutta totta! on se varmasti mukavaa jos itse on täydellinen. minä en ole ja voin sen myöntää. Kuitenkin kaikkemme yritetään ja lapsille elämyksiä järjestää, vaikka tukiverkkoja ei ole niin, että joskus voisimme viettää miehen kanssa sen loman vaikka kaksin. Älä syyllisty syyttelemään muita kun et tiedä taustoja. Mieti jos pari ei ole vuosikausiin päässyt kahdestaan viettämään yhteistä aikaa. Ei siinä paljon hymyilytä.
 
[QUOTE="vieras";22117987]Ja perheen mies on varmaan joo täydellinen.
Oliko sulla AP hauskaa vai menikö kaikki aika toisia kytätessä ?[/QUOTE]meillä oli tosi hauskaa. eikä aika mennyt marisemalla ja pilaamalla itsensä ja toisen lomaa. ja siellä naapuripöydissäkin on kivempi katsoa iloisia naamoja. ja ei se mieskään varmaan täydellinen ollut. mutta hyvin sillä pokka piti, eikä yhtynyt naisen narinaan tai ruvennut riitelemään sen kanssa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja isoäiti mölykylästä;22118036:
meillä oli tosi hauskaa. eikä aika mennyt marisemalla ja pilaamalla itsensä ja toisen lomaa. ja siellä naapuripöydissäkin on kivempi katsoa iloisia naamoja. ja ei se mieskään varmaan täydellinen ollut. mutta hyvin sillä pokka piti, eikä yhtynyt naisen narinaan tai ruvennut riitelemään sen kanssa.
Jospa se oli tottunut siihen, että heidän lomansa ovat sellaisia? Asia ei siis häirinnyt tätä miestä eikä lapsia.
 
:D

Ehkä jollain on ollut vähän epärealistiset odotukset lomaltaan...? Lasten kanssa reissaaminen nyt on vähän sitä ja tätä, kuitenkin ihana tilaisuus ottaa vähän rennommin. Vaikka sitten lapsi olisikin niissä vääränvärisissä sukissa/mekossa, raskasta varmaan vaatia täydellisyyttä kaikessa.
 
Meillä se mököttäjä on yleensä mies. Ei siis nalkuta eikä oleta saavansa palvelua, mutta MIKÄÄN ei oo ikinä hyvin. Hotelli on kälynen, ruoka on pahaa, kaikki on kallista, väsyttää, nälättää, unettaa, ahistaa. On tylsää, ei oo mitään tekemistä, mikään tekeminen ei käy.

Ja juu en mielelläni lähtis hänen kanssaan lomalle, mutta kenenkäs kanssa sitten perheen reissut tehään?

Oon toki törmänny samaan ilmiöön muuallakin kun meidän perheessä. Kieltämättä tollanen kestonarisija on tosi raskas mukana missä tahansa porukassa, kun MIKÄÄN ei oo ikinä hyvin. Pilaa fiiliksen tehokkaasti muultakin porukalta ja joskus jopa porukkaan kuulumattomilta.

Joskus mietin että jos itellä on hiekkaa uikkareissa niin eikö voi vaan koittaa kestää eikä kuuluttaa sitä koko ajan kaikelle kansalle?
 
Juuri näin. Äkillisiä tarpeita - Janoa nälkää pissahätää tms on normaalia enemmän mutta mitä sitten! Lomahan on aikaa jolloin ei ole aikatauluja ja niihin pissataukoihin on aikaa enemmän kun normaalina työaamuna kun 10min aikataulusta jättäytyminen on kuolemaksi!
 
yleensä teenkin reissut yksin lapsien kanssa. saan murista itsekseni. Eikä se haittaa ketään. Oikein mukavaa ollut ja ihan ulkomaita myöden olen kahden pienen kanssa reissannut omin voimin :)
 
Ongelmana on ehkä se, että äiti joutuu aina olemaan niitten muksujen kanssa. Mies pitää viikonloppuvapaita ja ties mitä, ja sitten kun on lomalla ja voisi antaa vaimon olla edes muutaman hetken omillaan, niin tehdään lomareissu koko perheen voimin.
 
:D

Ehkä jollain on ollut vähän epärealistiset odotukset lomaltaan...? Lasten kanssa reissaaminen nyt on vähän sitä ja tätä, kuitenkin ihana tilaisuus ottaa vähän rennommin. Vaikka sitten lapsi olisikin niissä vääränvärisissä sukissa/mekossa, raskasta varmaan vaatia täydellisyyttä kaikessa.
varmaan siinä on just paljon tätä, että on odotettu liikaa lomalta. ja sitten sitä, että siellä lomallakin täytyy kaikki mennä tarkasti suunnitellun aikataulun yms. mukaan ja sit kun ei mene, niin sitten palaa pinna. mutta kun vanhaksi elää, niin huomaa, ett' kaikesta ei tarvii pulttia ottaa. kunhan on vaatteet päällä niin hyvä. ja jos sillä lapsella nyt sattuu olemaan tahra paidassa, ei siihenkään maailma kaadu. kannattais opetella rentouktumaan.

ja joskus kannattais tehdä miehen kanssa niitä reissuja kahdestaan. niin sit jaksais paremmin yhteisiä reissuja lastenkin kanssa. meillä ainakin on huomattu tämä
 
Ei mekään miehen kanssa päästä koskaan kahdestaan mihinkään vaan aina lapset on mukana, mutta ei todellakaan käytetä loma-aikaa narisemiseen. Joskus voi tietty olla jollakin huono päivä mutta kyllä lomalla nautitaan ja vääränväriset sukat tai edes sukattomuus ei pilaa meidän päivää :)
 
Heh heh, reissuunkin sattuu monenlaisia päiviä. :stick:

Ei sitä tiedä ikinä mitä kaiken takana on, mutta kyllä näitä päiviä sattuu meidänkin reissuille. Ylleensä se on vain mies joka masentaa muun sakin, mutta varmaan välillä toisinkin päin. Ne paineet on aika kovat kun pitkä vuosi säästetään ja odotetaan lomaa kuin kuuta nousevaa.

...Vaimo pakkaa ja silittää monta viikkoa miettien lasten asuja ja laukun tilaa yms. Ei sitten tajua paikan päällä päästää naruja irti vaan jatkaa pikku putken läpi katsomista... Taitaa olla kuitenkin aika tuttua kaikkien pienten lasten vanhemmille;)
 
Niin tuo on kauheaa. Minä myönnän olevani arkielämässä kotona joskus ihan kauhea nalkuttaja, arkielämän toisto aina välillä käy hermoille lujaa. No osaa mieskin, se menettää hermonsa lapsen kanssa nanosekunneissa, itselläni kestää pinna siinä asiassa pidempään. Tiedostamme tämän ongelman ja siksi meillä on sopimus, että kun lähdemme lomalle niin tiettyyn kohtaan tuossa automatkalla pitää jäädä nupinat pois. Lomalla ei ole lupa kiukutella, vaikka eksyttäis ja tuliskin ongelmia.
 
Niin tuo on kauheaa. Minä myönnän olevani arkielämässä kotona joskus ihan kauhea nalkuttaja, arkielämän toisto aina välillä käy hermoille lujaa. No osaa mieskin, se menettää hermonsa lapsen kanssa nanosekunneissa, itselläni kestää pinna siinä asiassa pidempään. Tiedostamme tämän ongelman ja siksi meillä on sopimus, että kun lähdemme lomalle niin tiettyyn kohtaan tuossa automatkalla pitää jäädä nupinat pois. Lomalla ei ole lupa kiukutella, vaikka eksyttäis ja tuliskin ongelmia.

Meillä on sama sopimus. Myöskään työasioista ei puhuta kun ollaan ajettu Jyväskylän keskustan eteläpuolelle. Jos mennään pohjoiseen, naputukset ja työasiat jätetään Äänekosken kohdalla matkasta:)
 
Aika ajoin oon nähnyt samanlaisia perheitä/pariskuntia...Näin niitä tosi paljon kun olin hotellissa töissä.

Mun kestohuvituksen aihe on myös perheet kauppakeskuksessa. Jompikumpi tai molemmat vanhemmat naama norsunetupyllyllä, yleensä vaimo ja lapset menee edellä ja isä tulee myrtsinä 15 m perässä. Mutta kivaahan on päästä sanomaan että "me vietämme kyllä vapaapäivämme yhdessä, koko perhe" :whistle: ja kauhistella mm. sitä miksi meidän perheen valinta on joskus sellainen, että isä ja poika menevät isän kavereiden kanssa kahville keskustaan ja minä & tytär menemme äitini kanssa kirppiskierrokselle. Perhe hajallaan, vaikka on vapaapäivä!
 
No en tiedä niin. Meillä oli kyllä pari vuotta sitten Lontoon reissulla mojova riita aamiaispöydässä..en edes muista syytä...mahdoimme olla mukavaa ja rentouttavaa katsottavaa...:D
Toisaalta..onhan siinä sekkii nii että jos seuraa muiden norsunvittuilua ei kerkee itse sitä harrastaa.:xmas:
 

Yhteistyössä