Kannattaako jo huolestua vauvan liikkeiden vähäisyydestä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 37+3
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
3

37+3

Vieras
Eilen illalla havahduin miettimään, että onko vauva liikkunut mahassa päivän aikana paljoakaan. Ilta-askareiden aikaan ei ainakaan liikkunut, joten päätin esikoisen nukkumaan saatuani pysähtyä tarkkailemaan liikkeitä. Köllöttelin kyljellään toista tuntia ja söin makeaa. Liikkeitä ei tullut sitä 10kpl/h. Joitain liikkeitä tuli, mutta aika vaisuja. Nukkumaan mennessä tökin mahaa ja sain vastineeksi muutaman napakan potkun. Olin jo niin väsynyt, etten pysynyt hereillä tuntia, että olisin laskenut liikkeitä sen pidempään.

Yöllä heräsin vessaan enkä heti saanut unta. Liikkeitä ei tuntunut ollenkaan, vaikka jonkin aikaa valveilla olinkin. Sama juttu aamulla herätessä. Silittelin mahaa ja köllöttelin kauan aikaa - ei mitään. Aamupalan jälkeen tunti köllöttelyä ja hädin tuskin se 10 liikettä, joista vain muutama ihan varmoja ja tuntuvia liikkeitä. Olin liikkeellä vähän aikaa, söin makeaa ja taas pitkäkseen. Ei sen enempi liikkeitä. Päätin olla vähän aikaa kiinnittämättä asiaan mitään huomiota. Nyt on sitten ennen lounasta ja lounaan jälkeen (n.kahden tunnin ajan) tuntunut kyllä liikkeitä taas. En ole ehtinyt niitä laskemaan, kun on ollut puuhaa, mutta on tuntunut ihan normaalilta.

Kannattaako tuollaisista pidemmistä vähäliikkeidistä jaksoista huolestua? Yleisesti ottaen tämä vauva on ollu tosi kova liikkumaan, joten tuo liikkumattomuus ja liikkeiden vaisuus herätti kyllä huolen. Esikoisen aikana ei olisi moisesta vielä huolestunut, hän kun liikkui muutenkin vähemmän ja vaisummin. Mutta tämä kyllä yleensä on kovasti potkinut ja möyrinyt, eikä ole tarvinnut arvailla oliko joku pikku tuntemus liike vai mikä.
 
pelkästään sen takia, että sua huolettaa, lähtisin käymään polilla/päivystyksessä rauhallisen varmasti tarkistamassa tilanteen. Äidin huoli ei oo kummallekkaan hyväksi. Itse kävin kerran ja kaikki oli hyvin. Sanoivat, ettei vauva enää mahdu niin paljoa liikkumaan, kun on niin iso...
 
[QUOTE="typykkä";23237454]pelkästään sen takia, että sua huolettaa, lähtisin käymään polilla/päivystyksessä rauhallisen varmasti tarkistamassa tilanteen. Äidin huoli ei oo kummallekkaan hyväksi. Itse kävin kerran ja kaikki oli hyvin. Sanoivat, ettei vauva enää mahdu niin paljoa liikkumaan, kun on niin iso...[/QUOTE]

Minäkin olen järkeillyt tätä niin, että liikkeet vähenee/muuttuu loppua kohti... mutta muutos tuntuu niin yhtäkkiseltä... :/

Pitänee seurailla tilannetta ja jos vielä huolettaa niin lähteä käymään näytillä kunhan mies tulee kotiin...
 
Mulla on ollut kahdessa raskaudessa niin, että liikkeet vähentyneet ja lähestulkoon loppuneet 36-37 vkon vaiheilla loppuen sitten kokonaan. 10 liikettä tunnissa (makeaa, kylmää ja sokeroitua mehua juotuna ja hetken käveltyä) on se raja, joka todellakin pitää saada laskettua kyljellä makuulla.

Mä ravasin kyllästymiseen saakka äitipolilla/ synnärillä, joka kerta ottivat tosissaan ja laittoivat ktg-käyrälle + ultrasivat. Vauvalla oli kaikki hyvin, mutta mä en vaan kerta kaikkiaan enää tuntenut mitään liikkeitä, ne kävi niin pieniksi tai jotain. Kokenut lääkäri sanoi, että on joskus aiemminkin törmännyt vastaavaan, eikä oikein tiedä, mistä se johtuu.

Eli mun mielestä soitat ja lähdet näytille, jos et saa sitä kymmentä laskettua tunnissa. Sillä vauvalla kun voi olla todellinen ahdinkotila päällä - ajoissa mentynä voi säästyä todella ikävältä kohtalolta.
 
Kuulostaa aika tyypilliseltä huolehtimiselta tuossa vaiheessa, joten koitan nyt rauhoitella. Tokihan on hyvä tutkia mikäli susta tuntuu siltä ja itsehän tiedät parhaiten. Tuntuu että tuossa vaiheessa sitä just huomaa tarkkailevansa liikkeiden vähyyttä yhtäkkiä, ainakin mulla on käynyt joka kerta niin. Vauvalla on ahtaat olot, liikkeet voi tuntua vaimeammilta ja sitten ehkä muutenki vauvalla rauhallisempi vaihe. Ja muun touhun keskellä kun ei huomaa sen kummemmin kiinnittävänsä huomiota ja sitten alkaakin ajattelemaan ja kuulostelemaan enemmän. Ne vaimeatkin liikkeet on liikkeitä mutta niitä ei osaa välttämättä laskea. Ainakin mulla on ollut vaikeuksia tuon laskemisen kanssa, kun just loppuvaiheessa olen alkanut huolestumaan liikkeiden vähyyttä. Kaikki ollut kuitenkin kunnossa joka kerta.
 
Mulle annettiin neuvolasta sellaiset ohjeet liikelaskentaan, että pitäisi tulla 5 liikettä puolessa tunnissa kyljellään maaten, sellaisena aikana jolloin vauva normaalistikin on aktiivisimmillaan. Jos ei tule niin liikuskelee vähän aikaa ja juo/syö jotain ja kokeilee uudelleen, jos ei sittenkään tule 5 liikettä puolessa tunnissa niin lähteä näytille.

Itselläni on nyt viikkoja 36+6 ja liikkeet ovat kyllä jonkin verran vähentyneet ja välillä saa hermoilla onko vauva liikkunut tarpeeksi.

Jos sulla se tarvittava liikemäärä tulee niin ei varmaan ole syytä huoleen. Ja jos vauva on nyt kumminkin liikkunut. Mutta kai se on ihan hyvä noudattaa kumminkin ohjeita että jos liikkeitä ei ala tulemaan niin soittaa vaikka äitiyspolille/päivystykseen ja kysyy onko syytä tulla paikan päälle :)
 

Similar threads

T
Viestiä
3
Luettu
773
A

Yhteistyössä