Kannattaako enää kertoa?

Tarina on lyhyesti tämä.Seurustelun alkuaikoina kävi niin, että jäi kk:t tulematta.Sitä sitten jännitettiin miehen kanssa, minä paniikissa, mies iloisen hämillään.Sanoi silloin, että haluaisi sen lapsen.Mä en silloin osannut ajatella mitään, toivoa vaan, että kuukautiset alkaisivat.Testiä en "uskaltanut" tehdä.Oli kyllä selkeät raskausoireet,kun näin jälkeenpäin ajattelee.

Eli mä sain siis keskenmenon silloin (ironisesti äitienpäivänä).En kertonut kenellekään,miehelle kerroin vaan, että kuukautiset alkoi.Olin silloin vaan helpottunut.

Mutta viime toukokuussa vietin ensimmäistä äitienpäivääni ja tuo asia iski mieleen.Siitä on jo viitisen vuotta, mutta vasta nyt se alkoi sattumaan.Mietin, että kumpi olisi tullut, millainen lapsi olisi yms yms.Millainen elämä meillä lisi, jos olisikin kaksi lasta yhden sijasta.
Tuntuu pahalta, että silloin olin vaan helpottunut keskenmenosta.

Kannattaako mun kertoa miehelle?Monta kertaa on tehnyt mieli, mutta en ole uskaltanut.se kuitenkin silloin olisi halunnut pitää lapsen.Kannattaako siis pahoittaa miehen mieli?Kukaan ei tästä tiedä,joten välillä tuntuu, että sekoan näihin ajatuksiini.Kirjoittamisen aloittaminenkin tuntui vaikealta, mutta nyt tuntuu jo hiukan paremmalta.

 

voithan kertoa asiasta siten, että sulla vaivaa asia, koska voi olla että olit silloin raskaana. ja sit siten et toisaalta "ressi" siitä että olitko vai etkö, on silloin voinut myös aiheuttaa sen että menkkojen alku "siirtyi". ja voit kai sanoa asiasta sillainkin, että et oo sen takia aijemmin puhunut, koska et oo halunnu pahoittaa miehen mieltä, mutta että nyt asia on kuitenkin alkanut enenevässä määrin vaivaamaan myös itseäsi, koska olet jättänyt kertomatta. todennäköisesti miehesi kuitenkin rakastaa sinua siinä määrin, että kykenee ymmärtämään myös sinun sen aikaiset tuntemisest ja nykyiset tuntemiset. itse jos oisin tuossa tilanteessa, niin en voisi olla kertomatta miehelle, vaikka se pahalta tuntuski näin "myöhässä" kertoa omista epäilyistä raskauden keskeytymisen suhteen.
:hug:

 

Kannattaa mielestäni ehkä kertoa. Parisuhteelle ja läheisyydelle ei ole hyväksi, jos on (paljon) asioita, joista ei voi puhua. ASia painaa mieltäsi, ja siitä olisi hyvä puhua. Puhuminen varmaan helpottaisi oloasi.

En usko, että niin suuri slaagi olisi miehellesi, että sen takia pitäisi jättää puhumatta. Ja onhan vanhemmaksi tulo niin iso asia, että jokainenhan sitä pelkää ja kestää aikansa ennen kuin siihen on valmis. Eli musta on ihan ymmärrettävää ja hyväksyttävää, ettet silloin kokenut olevasi lapsensaantiin valmis.

 

Vielä jatkoa.

Tietty se, mikä asiassa voi miestäsi loukata, on tosiaan se, ettet jo alunperin kertonut olevasi ehkä raskaana.

Eli siinä mielessä edellisen kirjoittajan neuvo on hyvä. Voit kertoa miettiväsi, että olit silloin ehkä raskaana. Ihan 100 % varmahan et voi itsekään asiasta olla.

 

\

Vielä jatkoa.

Tietty se, mikä asiassa voi miestäsi loukata, on tosiaan se, ettet jo alunperin kertonut olevasi ehkä raskaana.

Eli siinä mielessä edellisen kirjoittajan neuvo on hyvä. Voit kertoa miettiväsi, että olit silloin ehkä raskaana. Ihan 100 % varmahan et voi itsekään asiasta olla.

Kiitos mielipiteistä ja rohkaisusta. :flower:
Pakko vielä selventää sen verran, että kerroin kuukautisten poisjäännistä.Yhdessä niitä sitten odotettiin.Mutta en kertonut keskenmenosta, vaan kerroin että kuukautiset alkoivat.Tiedän siis 100% saaneeni keskenmenon.Täytyykö minun kertoa yksityiskohdat?
Tämä on se oleellisin asia,mikä mielessäni pyörii.Mies tiesi raskauden mahdollisuudesta kyllä,muttei siitä että olin raskaana ja sain keskenmenon.

 

Todennäköisesti asia ei miehellesi ole enää mikään iso. Kun teillä kuitenkin nyt on lapsi ja kaikki hyvin. Eli sinua vain asia painaa. Vaikea kuvitella, että miehesi sinulle kamalasti suuttuisi, vaikka kaiken kertoisitkin ihan rehellisesti.

:hug: