Niin että olisi katto ja puolen metrin syvyyteen ulottuvat teräsverkkoseinät. Valmiita kanitarhoja voi ostaa mutta kaikesta päätellen valmistajat ei tajua että kanit kaivautuu ulos niistä.
Syököse muka verkon läpi?Meillä oli peräkärryn kokoinen siirrettävä pohjaverkollinen häkki, kaksi pientä kania, ja se siirrettiin parin päivän välein. Kani syö nopeasti laitumensa. Joudutte tekemään huisin ison aitauksen.
Syö kun on sopiva silmäkoko ja nurmi sen pituista että tunkee pystyssä läpi.Syököse muka verkon läpi?
Ja siihen häkkiin kannattaa laittaa kantoaisat molempiin päihin, helppo kahden hengen siirrettäväksi. Eli häkin mallina pitkä suorakaide.Syö kun on sopiva silmäkoko ja nurmi sen pituista että tunkee pystyssä läpi.
Siis traktorin peräkärryn kokoinen, jossa pyörät toisessa päässä ja aisa toisessa, ja kun sen laittoi traktorin koukkuun kiinni niin sen sai sen verran ylös maasta että sai vedettyä traktorilla.Meillä oli peräkärryn kokoinen siirrettävä pohjaverkollinen häkki, kaksi pientä kania, ja se siirrettiin parin päivän välein. Kani syö nopeasti laitumensa. Joudutte tekemään huisin ison aitauksen.
Siis miten voi, omien sanojensa mukaan, korkeakoulutettu ihminen olla noin yksinkertainen, etten sanoisi tyhmä.Niin että olisi katto ja puolen metrin syvyyteen ulottuvat teräsverkkoseinät. Valmiita kanitarhoja voi ostaa mutta kaikesta päätellen valmistajat ei tajua että kanit kaivautuu ulos niistä.
Ei kysyvä tieltä eksy, eikä se ole tyhmä joka kysyy, jaadijaadijaa…Siis miten voi, omien sanojensa mukaan, korkeakoulutettu ihminen olla noin yksinkertainen, etten sanoisi tyhmä.
Se häkinpohja tehdään verkosta, jonka läpi kanit voivat syödä ruohon altaan. Koko koppi on sitten helppo siirtää paikasta A paikkaan B vain nostamalla se kaneineen kaikkineen. Ei fodellakaan ole mitään muuta kun järjenkäyttöä vaativa juttu.
Kaikki kanihäkit, jotka olen nähnyt, on tehty ns kanaverkosta. Sen langanpaksuus on jotakin millin luokkaa ja sen läpi mahtuu kyllä syönään, se asettuu melko tiiviisti maan pintaan, eikä sitä juuri muutenkaan huomaa, jos ei ala kaivaa. Jos on ollut isompi häkki, siinä on verkon tueksi, sen alapuolelle, pingoitettu määrävälein paksumpi (noin2,5mm) lanka estämään verkon turhaa venymistä. Ne broilerkanit, joita olen nähnyt, eivät kyllä kirmailleet eivätkä hyppineet, ne vain söivät ja paskoivat, sen lisäksi, että kasvoivat.Kaneille ei oikein ole sellaisia ns. matalia tarhoja missä kirmata. Korjatkaa jos olen väärässä, mutta paksun verkon päällä on ehkä hiukan inha kirmata.
Jos siis Kilttilsellä oli tarkoitus tarjota kanille vähän spurttitilaakin.
Tällaisessa olis tilaa hyppiäkin, mutta kyllähän ne tuosta ali tulee:
Rabbit hutch &run
Kanillani oli tuon tapainen kanin hatkojen jälkeen, mutta ilman pohjaa.Kaikki kanihäkit, jotka olen nähnyt, on tehty ns kanaverkosta. Sen langanpaksuus on jotakin millin luokkaa ja sen läpi mahtuu kyllä syönään, se asettuu melko tiiviisti maan pintaan, eikä sitä juuri muutenkaan huomaa, jos ei ala kaivaa. Jos on ollut isompi häkki, siinä on verkon tueksi, sen alapuolelle, pingoitettu määrävälein paksumpi (noin2,5mm) lanka estämään verkon turhaa venymistä. Ne broilerkanit, joita olen nähnyt, eivät kyllä kirmailleet eivätkä hyppineet, ne vain söivät ja paskoivat, sen lisäksi, että kasvoivat.
No se on justiinsa näin eikä jetsulleen.missä on sanottu että kilttiksellä olis korkea koulutus ja takaisiko esim. valtiotieteen maisterin koulutus asiantuntemuksen kanihäkkeihin?
Eivät pure. Sinun kuvasi häkki on liian korkea ja tehty raskaasta lintuverkosta. Mahdoton siirrellä helposti vaikka takaosan umpirakenteita ei olisikaan. Ilmeisesti kanahäkki lemmikkikanoille, mutta silloinkin riskialtis, kettu kaivautuu verkon alitse hetkessä.Kanillani oli tuon tapainen kanin hatkojen jälkeen, mutta ilman pohjaa.
Kani kai pystyy purra ne ohuimmat kanaverkot katki.
En tuosta millisestä tiiä.
Niin, syöttökanejahan ne ovat, mutta kai nekin joskus zoomailevat, eli kirmaavat.
Kaneille tuo oli, nehän hyppii aika korkealle.Eivät pure. Sinun kuvasi häkki on liian korkea ja tehty raskaasta lintuverkosta. Mahdoton siirrellä helposti vaikka takaosan umpirakenteita ei olisikaan. Ilmeisesti kanahäkki lemmikkikanoille, mutta silloinkin riskialtis, kettu kaivautuu verkon alitse hetkessä.
Pystyy puremaan.
Minun kaneilleni kelpasi alle metrin korkuinen verkkopohjainen häkki. Eivät ikinä hypänneet kattoon. Niitä häkkejä pystyi siirtämään.Kaneille tuo oli, nehän hyppii aika korkealle.
Tuo nyt oli vaan ideoiks ja kirjoitin kyllä että kanit tulee ali.
Osaatko arvata kuinka korkealle kani hyppää. Mä laittaisin virikehäkin missä on tilaa kirmata.
Nyt lähen hattaran kuville, öitä kaikille kun urvahatte.
No, syömäänhän sinne mentiin, mutta olis tyytyväinen pupu kun sais välillä vähän hyppiä, kaivaa ja kirmailla.Minun kaneilleni kelpasi alle metrin korkuinen verkkopohjainen häkki. Eivät ikinä hypänneet kattoon. Niitä häkkejä pystyi siirtämään.
Lähdin kyllä siitä ajatuksesta, että yliopistotason koulutuksen saanut osaa käyttää päätään muutenkin kuin nuppina, joka estää selkärankaa tippumasta housuihin.missä on sanottu että kilttiksellä olis korkea koulutus ja takaisiko esim. valtiotieteen maisterin koulutus asiantuntemuksen kanihäkkeihin?
aika rohkea oletusLähdin kyllä siitä ajatuksesta, että yliopistotason koulutuksen saanut osaa käyttää päätään muutenkin kuin nuppina, joka estää selkärankaa tippumasta housuihin.
Tuollaiset kanihäkit eivät ole mitään rakettitiedettä, kyllä niissä ihan tavallinen päättelytaito riittää.
Ok, sano sinä tuolle kilttimiehelle miten kanihäkki valmistetaan.Voi hiivatti teidän ukkojen kanssa!
Kilttimies on jo rakentanut vaikka mitä, kyllä hän kanihäkin osaa tehdä.Ok, sano sinä tuolle kilttimiehelle miten kanihäkki valmistetaan.
Niin se täytyy olla.Kilttimies on jo rakentanut vaikka mitä, kyllä hän kanihäkin osaa tehdä.
Hänellä oli nyt tässä mielessä ilmeisesti joku sofistikoituneempi malli.
Kaupallinen yhteistyö: Storytel