V
vieras..
Vieras
Nyt hurahti käyntiin 33. viikko ja ihan kaamealta tuntuu väsymys. Hemoglobiinit yms. on kyllä kohdallaan eli ei johdu siitäkään. Yössä nukun niin paljon kuin saan nukuttua, eli tällä hetkellä ehkäpä sen 8-9 tuntia. Pitäisi varmaan riittää mutta ei riitä. Aamulla lastenohjelmien aikaan vietän noin tunnin, puolitoista, koomaillen. Saan kyllä tehtyä asioita eivätkä ne tunnu ponnistuksilta (esim. siivoaminen tms.) mutta noiden juttujen jälkeen puolestaan väsyttää eli väsymys tulee näistä jälkeenpäin. Lasten päiväunien aikaan joko nukun tai sitten en, mutta sekin kaksi tuntia kuluu nukkuessa ihan helposti eikä tee tiukkaakaan. Kuulostaako tällainen tutulta tai tyypilliseltä? En itse muista tällaista aiemmista odotusajoista, joten vähän ihmetyttää.