Viime launtaina pitkän harkinnan jälkeen rakas 8-vuotias Lulu -koirani sitten lähti uuteen kotiin. Muutama päivä meni ihan kivasti, nyt alkaa olla jo ihan tuskainen ikävä. 400km päähän hänet haettiin, joten tuskin edes koskaan enää häntä näen. Uudet omistajat vaikuttivat ihan mukavalta perheeltä, jossa 3 kouluikäistä lasta. Koko ajan vaan on tuo koiruus mielessä, ja mietin onko sillä nyt hyvä olla. Miehelle en jaksa valittaa, kun ei se ymmärrä. Ei ole hänen koira, eikä ole nähnyt koiran elämästä, kuin muutaman vuoden.
Se syy miksi Lulun annoin pois on se, etten kertakaikkiaan pysty huolehtimaan riittävästi kahdesta koirasta ja kahdesta lapsesta yksin. Isä kun on paikalla vaan viikonloppuisin. Koirat tarvitsevat mielestäni paljon enemmän huomiota ja liikuntaa, kuin mitä pystyn niille tarjoamaan.
Toinen koirani vielä odottaa uutta kotia. Ihmettelee kovasti, minne kaveri on hävinnyt. Miten selviän, kun hänkin lähtee? Olen tämän asian suhteen ihan sekaisin, en ikinä arvannut, että tämä tulee olemaan näin rankkaa. Niin monesti kun tämän asian kelasin läpi päässäni.
Teetin koiristani isot suurennokset seinälle. En vaan tiedä pystynkö niitä seinälle laittamaan, kun on niin paha mieli ja ikävä.
Teinkö sittenkään oikein. Sitä tuskin saan koskaan tietää.
:'(
Se syy miksi Lulun annoin pois on se, etten kertakaikkiaan pysty huolehtimaan riittävästi kahdesta koirasta ja kahdesta lapsesta yksin. Isä kun on paikalla vaan viikonloppuisin. Koirat tarvitsevat mielestäni paljon enemmän huomiota ja liikuntaa, kuin mitä pystyn niille tarjoamaan.
Toinen koirani vielä odottaa uutta kotia. Ihmettelee kovasti, minne kaveri on hävinnyt. Miten selviän, kun hänkin lähtee? Olen tämän asian suhteen ihan sekaisin, en ikinä arvannut, että tämä tulee olemaan näin rankkaa. Niin monesti kun tämän asian kelasin läpi päässäni.
Teetin koiristani isot suurennokset seinälle. En vaan tiedä pystynkö niitä seinälle laittamaan, kun on niin paha mieli ja ikävä.
Teinkö sittenkään oikein. Sitä tuskin saan koskaan tietää.
:'(
