Kamala ikävä koiraa ja huono omatunto...=(

Daisy De La Hoya

Aktiivinen jäsen
21.04.2007
5 236
0
36
Viime launtaina pitkän harkinnan jälkeen rakas 8-vuotias Lulu -koirani sitten lähti uuteen kotiin. Muutama päivä meni ihan kivasti, nyt alkaa olla jo ihan tuskainen ikävä. 400km päähän hänet haettiin, joten tuskin edes koskaan enää häntä näen. Uudet omistajat vaikuttivat ihan mukavalta perheeltä, jossa 3 kouluikäistä lasta. Koko ajan vaan on tuo koiruus mielessä, ja mietin onko sillä nyt hyvä olla. Miehelle en jaksa valittaa, kun ei se ymmärrä. Ei ole hänen koira, eikä ole nähnyt koiran elämästä, kuin muutaman vuoden.

Se syy miksi Lulun annoin pois on se, etten kertakaikkiaan pysty huolehtimaan riittävästi kahdesta koirasta ja kahdesta lapsesta yksin. Isä kun on paikalla vaan viikonloppuisin. Koirat tarvitsevat mielestäni paljon enemmän huomiota ja liikuntaa, kuin mitä pystyn niille tarjoamaan.

Toinen koirani vielä odottaa uutta kotia. Ihmettelee kovasti, minne kaveri on hävinnyt. Miten selviän, kun hänkin lähtee? Olen tämän asian suhteen ihan sekaisin, en ikinä arvannut, että tämä tulee olemaan näin rankkaa. Niin monesti kun tämän asian kelasin läpi päässäni.

Teetin koiristani isot suurennokset seinälle. En vaan tiedä pystynkö niitä seinälle laittamaan, kun on niin paha mieli ja ikävä.

Teinkö sittenkään oikein. Sitä tuskin saan koskaan tietää.

:'(
 
hyvähän se on että ymmärtää luopua, jos tuntee että ei jaksa. itse en vois luopua omasta koirastani, en ennenkuin kuolema meidät erottaa. aina on löytynyt aikaa molemmille sekä koiralle että muille lemmikeille, vaikka on talossa myös kuusi lasta jotka on joskus olleet pienenä
 
Varmaankin ajan myötä helpottaa. Oikean ratkaisun teit jos sinusta todellakin siltä tuntuu. Minä sain tarjota kodin puoli vuotta sitten koiralle josta edellinen perhe joutui luopumaan. Itse en koiristani pystyisi luopumaan ovat kuin lapsia minulle. Omasta ajastani löydän aina tilaa kahdelle koiralleni vaikka lapsia on kolme ja onhan minulla mieskin arjen pyörityksessä mukana. Voimia sinulle!
 
Viime launtaina pitkän harkinnan jälkeen rakas 8-vuotias Lulu -koirani sitten lähti uuteen kotiin. Muutama päivä meni ihan kivasti, nyt alkaa olla jo ihan tuskainen ikävä. 400km päähän hänet haettiin, joten tuskin edes koskaan enää häntä näen. Uudet omistajat vaikuttivat ihan mukavalta perheeltä, jossa 3 kouluikäistä lasta. Koko ajan vaan on tuo koiruus mielessä, ja mietin onko sillä nyt hyvä olla. Miehelle en jaksa valittaa, kun ei se ymmärrä. Ei ole hänen koira, eikä ole nähnyt koiran elämästä, kuin muutaman vuoden.

Se syy miksi Lulun annoin pois on se, etten kertakaikkiaan pysty huolehtimaan riittävästi kahdesta koirasta ja kahdesta lapsesta yksin. Isä kun on paikalla vaan viikonloppuisin. Koirat tarvitsevat mielestäni paljon enemmän huomiota ja liikuntaa, kuin mitä pystyn niille tarjoamaan.

Toinen koirani vielä odottaa uutta kotia. Ihmettelee kovasti, minne kaveri on hävinnyt. Miten selviän, kun hänkin lähtee? Olen tämän asian suhteen ihan sekaisin, en ikinä arvannut, että tämä tulee olemaan näin rankkaa. Niin monesti kun tämän asian kelasin läpi päässäni.

Teetin koiristani isot suurennokset seinälle. En vaan tiedä pystynkö niitä seinälle laittamaan, kun on niin paha mieli ja ikävä.

Teinkö sittenkään oikein. Sitä tuskin saan koskaan tietää.

:'(

Minulla kaksi lasta ja kolme koiraa ja mies liki aina töissä.. työtä riittää, mutta pärjätään.
 

Yhteistyössä