S
sad
Vieras
Elämässäni on juuri nyt menossa kamala tilanne. Olen elänyt mieheni kanssa kohta 15 vuotta, puolet elämästäni. Useasti tämän liiton ajan olen pettänyt, ja viimeiset vuodet mulla on ollut vakipano, oikeasti toimimattoman seksielämän takia. Yhden vuoden yritin aktiivisesti parantaa yhteiselämäämme, tästä kuitenkaan miehelle puhumatta sen kummemmin, eikä yhteistä säveltä vapaa-aikaan oikein löytynyt. Yhdessä baarissa ei ole kivaa, fyysinen vetovoima on kadonnut. Koskaan en ole oikein hänelle osannut puhua. Mies teki paljon töitä ja minä hoidin lapset ja kodin, töissäkäyntini ohella. Mies kävi läpi oman työuupumusjaksonsa myös. Aloin ajattelemaan eroa. Kunnes tapahtui tämä klassinen tapasin toisen ja rakastuin. Ei mennyt kauaa kun mies sai tämän tietää, ilmoitti rakastavansa ja käynnisti kampanjan meidän yhteenpitämiseksi. Asioista puhuttiin ja monista jopa huomattiin että aikalailla väärinkäsityksille oltiin ongelmamme pohjattu, minä luulin että olen miehelle vain kotipiika ja äiti, mies taas ajatteli että olen lastentakia tässä. Kaiken tämän jälkeen hän sanoo rakastavansa, tulee lohduttamaan jos itken, hänestä näkee et oikeasti rakastaa niin kuin pitääkin toista rakastaa. Tästä kaikesta olen mennyt nyt sekaisin, ajatuksiltani, siitä miten minun pitää nyt jatkaa eteenpäin, ketä tässä oikein rakastan.
Ja se toinen sitten.... alussa toki tuntui sielunkumppanilta, rakastuin tosissaan. Seksi on upeaa, helposti toimivaa. Mutta tässä kk:sien varrella tämä mies on tempaissut useastikin, tavoilla joista jo ystävänikin ihmettelevät miksi on kuvioissa vielä. Hän vetää herneen nenään pienestäkin, on useiden päivien hiljaisuuksia, hän on reissannut ulkomailla minulle kertomatta, tilanne on ajautunut siihen että melkeinpä pitää sanojaan varoa ettei herra suutu. Ystäväni on kuvannut häntä omanedun tavoittelijaksi, narsistiksi, ja toki nyt kun silmät on auennut rakastumisen huumasta, noita piirteitä on. Lisäksi tempaukset ovat tehneet luottamuksen häneen täysin nolliin, en luota edes hänen olemassaoloon jos yhteydenotoista on tunteja aikaa, luulen että jatkan suhdetta vain siksi että omien unelmien karsiutuminen on niin hemmetin vaikeaa. Hyvät hetket ovat vaan niitä, joita olen kaivannut, kaikki loksahtaa silloin paikoilleen. Hän selittää tempauksensa kyllästymisellä tilanteeseen, vain ja ainoastaan sillä. Ehkä tämä on oikein minulle, rakastua tuollaiseen jotta saan maistaa vähän omaa lääkettä. Järki huutaa lujaa, että lähde, mutta sydän on tässä.
Kuitekin on miehessänikin huonot puolet, elämä yhdessä on aikas helvettiä juuri nyt, enkä tiedä kaiken tämän jälkeen pystyykö sitäkään liittoa jatkamaan. Kuitenkin, kun hän on omilla menoillaan, ikävöin, ja toivon ettei hän löytäisi ketään, oikeastaan pelkään sitä....yhdessä ei ole hyvä olla, mutta erillään ollessa ne huonot fiilingit poistuvat ja hyvä nousee esiin... Nämä saa miettimään, onko tämä suhde sitten kuitenkaan se pelkkä kaverisuhde, joksi jo luulin sen muutuneen?
Kiva kun jaksoit lukea. Tulevaa tässä mietiskelen, mitä elämältä haluan ja mitä ihmettä teen??? Toinen täytyy jättää, ja sattumaan tulee, kumpi tahansa se sitten on. Haluaisin tehdä sen oikean ratkaisun.
Ja se toinen sitten.... alussa toki tuntui sielunkumppanilta, rakastuin tosissaan. Seksi on upeaa, helposti toimivaa. Mutta tässä kk:sien varrella tämä mies on tempaissut useastikin, tavoilla joista jo ystävänikin ihmettelevät miksi on kuvioissa vielä. Hän vetää herneen nenään pienestäkin, on useiden päivien hiljaisuuksia, hän on reissannut ulkomailla minulle kertomatta, tilanne on ajautunut siihen että melkeinpä pitää sanojaan varoa ettei herra suutu. Ystäväni on kuvannut häntä omanedun tavoittelijaksi, narsistiksi, ja toki nyt kun silmät on auennut rakastumisen huumasta, noita piirteitä on. Lisäksi tempaukset ovat tehneet luottamuksen häneen täysin nolliin, en luota edes hänen olemassaoloon jos yhteydenotoista on tunteja aikaa, luulen että jatkan suhdetta vain siksi että omien unelmien karsiutuminen on niin hemmetin vaikeaa. Hyvät hetket ovat vaan niitä, joita olen kaivannut, kaikki loksahtaa silloin paikoilleen. Hän selittää tempauksensa kyllästymisellä tilanteeseen, vain ja ainoastaan sillä. Ehkä tämä on oikein minulle, rakastua tuollaiseen jotta saan maistaa vähän omaa lääkettä. Järki huutaa lujaa, että lähde, mutta sydän on tässä.
Kuitekin on miehessänikin huonot puolet, elämä yhdessä on aikas helvettiä juuri nyt, enkä tiedä kaiken tämän jälkeen pystyykö sitäkään liittoa jatkamaan. Kuitenkin, kun hän on omilla menoillaan, ikävöin, ja toivon ettei hän löytäisi ketään, oikeastaan pelkään sitä....yhdessä ei ole hyvä olla, mutta erillään ollessa ne huonot fiilingit poistuvat ja hyvä nousee esiin... Nämä saa miettimään, onko tämä suhde sitten kuitenkaan se pelkkä kaverisuhde, joksi jo luulin sen muutuneen?
Kiva kun jaksoit lukea. Tulevaa tässä mietiskelen, mitä elämältä haluan ja mitä ihmettä teen??? Toinen täytyy jättää, ja sattumaan tulee, kumpi tahansa se sitten on. Haluaisin tehdä sen oikean ratkaisun.
