Kaksoset(ko)?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Vesipeto SUrku"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"Vesipeto SUrku"

Vieras
Hyvät monikko-odottajat, olen melko jännän äärellä nyt ja kokemuksia kyselisin miten kohdallanne on homma edennyt. Eli oma tilanne on nyt se että tein todella positiivisen raskaustestin jo 9 päivää oviksen jälkeen mitä itsekin ihmettelin suuresti kun aiemmin plussa on tullut haamuna vasta pari päivää ennenku menkkojen olis kuulunut alkaa. Nyt siis positiivinen testi jo viikkoa ennen menkkojen alkua. Kävin eilen tosi-varhaisultrassa (rv.5+6 menkoista, ultran mukaan 6+0) ja siellä näkyi yksi syke ja jotain värinää. Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri sanoi että näkyvissä on kaksi ruskuaispussia (puhui jostain kahdeksikon muotoisesta, meni ihan ohi kun jäin jumittamaan ajatukseen kaksosista..) ja selitti jostain värinästä mikä voisi viitata toiseen sykkeeseen.

Ruskuaispusseja siis kaksi ja yksi syke, toisesta ei varmuutta. Korttiin kirjoitti "geminiepäily".

Onko kellään ollut vastaavaa tilannetta ja miten tilanne kehittyi eteenpäin? Odotitko kaksosia vai oliko kyseessä yksösraskaus kuitenkin?

Mietin näitä siksi kun en ole ylipäätään varma että jatkanko raskautta vai en.. Jep, kivittäkää vaan. Olen ihan hukassa ajatusteni kanssa..
 
Minulla näkyi kaksi erillistä pussia ja sykettä jo tuossa varhaisultrassa, viikkoja 5+jotain.
Ilmoitin neuvola-aikaa varatessa, että odotan kaksosia ja halusivat sit ekassa nlassa kokeilla näkyisikö heidän aataminaikaisilla vehkeillä jo, että siellä on kaksoset. Saatiin ne esiin siinäkiin.
Raskaus oli helppo ja meni loppuun asti, vauvat syntyivät 38+2 alakautta. Painoa heillä 3,2 kg ja 2,7 kg.
 
Eli mun kohdalla vois päätellä että alkanut kaksoraskautena mutta vain toinen jatkaa kehitystään.. Vai voiko se toinenkin syke vielä ilmestyä? Hittolainen kun ei pysty nyt muuta ajattelemaan, ajatukset pyörii vaan kirjaimellisesti oman navan ympärillä..
 
Sinun tapauksessa täytyy vain malttaa odotella. Voi olla että siellä on kaksi joista toista ei vain jostain syystä vielä näkynyt kunnolla, tai sitten siellä on toinen surkastunut tai ollutkin vaan yksi. Varmuuden saa vasta kun viiikkoja enemmän.
Toivotko lasta ylipäätään kun mietit raskauden jatkamista. Vai mahdollinen monikkoraskausko saa sinut epäröimään.
 
Tämä on täysi yllätysraskaus, alkoi ehkäisystä huolimatta ja fiilikset sen mukaisia. Olen aina ollut aborttia vastaan mutta nyt kun nakki napsahti omalle kohdalle niin mietin asiaa kaikin mahdollisin päin enkä silti tiedä mitä ajatella. Ennen ultraa ajattelin että jos kaksoset niin en varmasti kykene keskeytykseen, en voi "tappaa" kahta lastani. Tosin, ei yhden keskeyttäminen yhtään sen helpommalta kuulosta tai tunnu. Mulla lapsia jo kolme ennestään, uudelle miehelle tämä/nämä olis eka(t). Ja kumpikaan ei tiedä mikä nyt olisi järkevää.
 
Onneksi olet ajoissa liikkeillä. Mitä tahansa päätätkin, niin saat tukeni. Mulla on myös kaksoset eikä olla ihan helpolla päästy. Ei vanhemmat eikä lapsetkaan.
 
[QUOTE="Vesipeto Surku";30592540]Tämä on täysi yllätysraskaus, alkoi ehkäisystä huolimatta ja fiilikset sen mukaisia. Olen aina ollut aborttia vastaan mutta nyt kun nakki napsahti omalle kohdalle niin mietin asiaa kaikin mahdollisin päin enkä silti tiedä mitä ajatella. Ennen ultraa ajattelin että jos kaksoset niin en varmasti kykene keskeytykseen, en voi "tappaa" kahta lastani. Tosin, ei yhden keskeyttäminen yhtään sen helpommalta kuulosta tai tunnu. Mulla lapsia jo kolme ennestään, uudelle miehelle tämä/nämä olis eka(t). Ja kumpikaan ei tiedä mikä nyt olisi järkevää.[/QUOTE]

Onhan tuo miettimisen paikka. Teette sen päätöksen joka on teille oikea.
Jos päädytte pitämään, hankkikaa mahdollisimman laaja tukiverkko ympärille. Ja miettikää alusta asti elämää kahden vauvan (yhteensä viiden lapsen) kanssa. Siinä tarvitaan ehdottomasti molempien vanhempien täyttä osallistumista. Tsemppiä vaikeaan päätökseen.
 
Kiitos tuesta. Ei todella ole helppo päätös tulossa. En tiedä helpottaisko jos uusi mies olisi täysin ajatusta vastaan mutta jo seurustelun alkumetreillä kun asia käytiin läpi että mitä jos tulen raskaaksi niin hän sanoi että mun lapsia et sitten tule tappamaan. Mutta nyt kun niin tosiaan kävi niin on kyllä mieskin hukassa. Pohtii raha-asioita ja eilen ultran jälkeen totesti että vatsassa vääntää ja on perhosia. Ja että hän ei koe että pakottaisin isäksi jos päätyisin pitämään. Ja että kummin päin tahansa päätänkin niin seisoo rinnallani. En muista enää ajatuksiani siltä ajalta kun sain tietää odottavani ensimmäistä lastani mutta muistelisin sen olleen melko shokeeraavaa. Joten tällainen yllätysraskaus kun tulee puun takaa niin on varmaan miehellekin melkoinen shokki.

Yksi lapsi lisää ei laittaisi autoa eikä kämppää välttämättä uusiksi mutta tuplat kyllä laittaisi.. elämän lisäksi.. Enkä tiedä jaksaisinko. Vaikka kuulemma ei yksin tarvis jaksaa..
 

Yhteistyössä