Vastaa viestiketjuun

[QUOTE="äitinyt, post: 29111840"]

[QUOTE="veera";29110954]Mut vei opiskelu ja työ nuorena pois kotiseudulta. Kymmenen vuotta poissa oltuani kokeilin palata, mutta kaikki oli toisin. Aika kultaa muistot Oli tietysti ihana olla oman suvun lähellä, mutta olin mielessäni romantisoinut asian siinä määrin, että todellisuus ei vastannut odotuksiani. Lähdin sitten toisen kerran maailmalle, ja vaikka aina välillä kaipaan kotiin ihan hirveästi, tiedän, etten saisi siellä sitä kuvitelmieni elämää, ja tämä nykyinen paikkakuntani on nyt Koti, jota en vaihtaisi pois. Sulla ap voisi tietysti olla toisin, mutta yksi asia pisti silmään aloitusviestistäsi: olet nyt hoitovapaalla. Voisiko se olla osasyy siihen, että tunnet tällä hetkellä olosi irralliseksi/yksinäiseksi? Vaikka nyt et pääsisikään muuttamaan takaisin, muista olla onnellinen siitä, että olet kasvanut ihanassa paikassa ja perheessä, jotka ovat kaipuun arvoisia. [/QUOTE]

Hoitovapaa ja lapsen tulo ovat varmasti suuri syy tähän ikävään Ja minäkin olen varmasti romantisoinut paluuta mielessäni  Onhan minulla täällä aivan ihania ystäviä (toki tällä hetkellä näen heitä aivan liian vähän kun työn kautta ei nähdä). Paluuta olen miettinyt myös heitä ajatellen. Välit viilenisivät varmasti ja lopulta se olisi joulukorttien lähettämistä. Siltikin (tuntuu kamalalta sanoa näin), tällä hetkellä tärkeämmältä tuntuvat omat sukulaiset...

Yritän nyt nauttia tästä hoitovapaasta ja mahdollisuudesta viettää pidempiä aikoja kotipuolessa. Toisaalta, tuntuu, että kun siellä olen jo nyt niin paljon, on minulla aika todenmukainen kuva arjesta siellä. Tietysti nyt olen aina "toisten nurkissa" käymässä, ja usein siellä ollessanikin haaveilen siitä, että siellä olisikin oma koti johon illalla mennä...

Paluu ei tosiaan ole nyt vaihtoehto. Ehkä (toivottavasti!?) joskus vuosien päästä. Minustakin olisi ihana päästä auttamaan omia vanhempia ja miehen, kun he vanhenevat.

[/QUOTE]