Mulla on tällä hetkellä menossa noin 20 kilon pudotus. Eikä ole eka kerta, kun laihdutan. Olen huomannut, että kyse ei ole läskin määrästä, viisi kiloa on yhtä vaikea pudottaa kuin kaksikymmentäkin. Ja toisaalta kaksikymmentä kiloa on yhtä helppo pudottaa kuin viisikin. Erona on motivaatio tai sen puute. Jos ei ole tsemppifiilistä, kaikki on vaikeaa, ei huvita, tekee mieli hautautua sohvalle ja syödä. Mutta kun pääsee alkuun, saa lisävirtaa siitä, että huomaa onnistuvansa ja sitten pääsee eteenpäin hyvällä draivilla.
Mulle oli helpotus saada tietää, että painonpudotuksessa isoin merkitys on ruoalla, ei niinkään liikunnalla. Liikunta halutessa kiinteyttää, ruokavalio on se, joka pudottaa painoa. Liikunta ei kävelyä lukuunottamatta tunnu kivalta, joten venkoilin pitkään paksukaisena kuvitellen, että joudun raahautumaan jonnekin julkiseen ryhmään pällisteltäväksi, kun pää punaisena väännän jotain jumppaohjelmaa. Luojan kiitos ei tarvitse!
Minäkin inhoan punnitusta, jos joku on paikalla, olin sitten laiha tai lihava. Sitä on niin kiinni siinä häpeässä, että sitä on vaikea ymmärtää. ja paskaan fiilikseen voikin sitten syödä lohduksi...
Olen laihduttanut tavalla jos toisella, kaloreita säästellen, himoliikunnalla yritin kerran (jaksoin noin kuukauden) ja nyt totesin, että karppaus sopii minulle. Oli siinä opettelemista, mutta hyvin sujuu. Eniten tykkään siitä, että pää on kirkas ja ajatus juoksee, sen taas laitan hiilarien sijaan lisäaineiden piikkiin. Hiilariherkuissa on yleensä viisitoista riviä E-koodeja. Valmiita vhh-ruokia ei ole olemassakaan, joten kaikki säilöntäaineet sun muut jäävät kauppaan.
