Kaikki alusta

  • Viestiketjun aloittaja Mietityttää
  • Ensimmäinen viesti
Mietityttää
Olen ollut mieheni kanssa 15 v. yhdessä, meillä on 2 pientä lasta. Jokin aika sitten tuli kriisi. Olin aina tiennyt mieheni heikon kohdan, mutta en ajatellut sitä asiaa, tai oikeastaan kielsin sen olemassaolon. Nyt kriisin aikana tää heikko kohta ponnahti esiin.

Olin aina luullut, että tämä on oikea mies minulle. Mutta tän kriisin jälkeen en enää tunne samoin. Haaveilen, että rakastuisin uudelleen, mutta en omaan mieheeni, sillä tiedän, ettei hän enää pysty ajattelemaan minusta samalla tavalla mitä ennen. (Kriisi ei liity pettämiseen eikä alkoholiin). Olisi niin ihanaa tuntea olevansa hyväksytty kaikkine vikoineen. Kun taas minun mieheni ei tunnu näkevän minussa muuta kuin vikoja. :'(
 
Itse en ole koskaan kokeillut näitä järjestettäviä avioliittokursseja. Niistä olen lukenut paljon hyvää. Noin pitkän yhdessäolon jälkeen suhdetta kannattaisi varmasti vielä kokeilla korjata. Ottakaa yhteyttä omaan seurakuntaa ja kysykää, josko sielläpäin olis jotain tällaisia.

Itse en ole aktiviijäsen seurakunnassa, mutta lehtijutussa minkä luin, oli maininta, että srk on jotenkin sen järjestämisestä vastuussa.

Voimia jaksaa eteenpäin! :hug:
 

Yhteistyössä